Montaa sukupolvea ei tarvitse mennä ajassa taakse, kun monet naiset alkoivat jo viisikymppisinä kietoa huivia päähän ja siirtyä syrjemmälle.
Näyttelijänä tunnettu Tuija Piepponen on mainio esimerkki nykyajan mummoutumisesta: 75-vuotiaana täysillä menossa mukana. Puhe pulppuaa, mielipiteet ovat räväköitä, energiaa ja elämäniloa riittää.
Edelleen myös juontajan ja vuorovaikutuskouluttajan töitä tekevällä Piepposella ei ole kalenterissa liikaa löysää. Tänään Ilta-Sanomien haastattelu Nokialla, huomenna Helsinkiin hoitamaan Mummodiscon asioita.
Erityisesti ikäihmisille suunnattu, ammattigeronomien kehittelemä Mummodisco on vallannut hoivakotien lisäksi muun muassa Tavastian ja Pakkahuoneen. Show’ta vetää räppiinkin taipuva MC Piepponen.
Kuvaan sopii se, että viime kesänä Piepponen esiintyi Rauhalahden kesäteatterissa Kuopiossa vanhainkodin juhannuksesta kertovassa punkrockmusikaalissa Rock’n Rollators.
Etualalla olevat teatteriin liittyvät maalaukset Piepponen teki 1980-luvun puolivälissä.
– Pistettiin tuuleen! Pelle Miljoonakin kävi esiintymässä cameoroolissa.
Piepposelle ikäihmisten asiat ovat tärkeitä. Puhuessaan hän ottaa nopeasti kierroksia.
– Ihmisiä käsitellään kuin ikä olisi ääliömäisyyden merkki. Hokasin sen itse, kun liukastuin ja makasin sairaalassa ja hoitsu tulee, että huomenta, jokos me ollaan tänään täällä kakattu, Piepponen pikkulapselle lepertelevällä äänellä.
– Sanoin, että susta en tiedä, mutta minä en! Lähti heti siitä.
Piepponen muistetaan teatteri- ja tv-roolien lisäksi muun muassa muinaisista Mustan Pörssin mainoksista. Tuorein muistutus on Ylessä uusinnan saanut Maalaiskomedia-sarjaan kuulunut Peräkamaripojat vuodelta 1999.
– Harmittaa, että Yle lopetti hyvät tuotantonsa. Niissä näkyi aitous. Ei vain esitelty turbohuulia.
Jos mummot voivat räpätä, niin voivat nunnatkin, Piepponen muistuttaa.
Sinkkuna elävän Piepposen toinen koti on reilun sadan neliömetrin ateljee Nansotalona tunnetussa entisessä teollisuuskiinteistössä. Useiden vuokralaisten valtaama rakennus hohkaa historiaa.
Jo lapsesta saakka kuvataiteilijan urasta haaveillut Piepponen on täyttänyt oman tilansa omilla töillään. Niitä riittää käytävällekin.
– Tämä on intohimoni. Koulutusta minulla ei ole, mutta opiskelen yhä tekniikkaa.
– Kuten teatterissakin, myös maalauksissa pitää olla tarina, Piepponen kertoo töistään.
Pian Piepponen altistaa taiteensa kaiken kansan arvioitavaksi. Yleisö pääsee 22.–23. huhtikuuta järjestettävän Pirkanmaan Taidesuunnistuksen yhteydessä tapaamaan tekijöitä työnsä äärellä.
– Hengailen ja kerron kiinnostuneille siitä, että taulun takana on muutakin kuin seinä.
Piepponen demonstroi, miten 1900-luvun alussa vaikuttanut tanssija Isadora Duncan inspiroi idean kuvassa oikealla olevaan maalaukseen.
Piepposelle sattuu ja tapahtuu. Tammikuussa hän kävi ex-vävyn tarjoamalla parin viikon reissulla Intian Goalla. Mukana oli myös lapsenlapsi Hilma.
– Kaikki ajaa siellä skoottereilla. Niitä on miljardi. Hirveää vauhtia mennään millimetrin tarkasti pienistä väleistä. En uskaltanut välillä edes kattoa, Piepponen nauraa.
Ei siis merkkiäkään siitä, että vauhti olisi hiljenemässä.
LUE LISÄÄ: Tässä on Helsingin kuumin disco! Mummodiscossa etsittiin miehiä ja unohdettiin lonkkaviat
Peräkamaripojat on nähtävillä Yle Areenassa.