– Olen nähnyt tuhansia ruumiita, mutta mitään tällaista en ollut koskaan kohdannut. Mies istui yhä pystyssä ilman mitään tukea, vaikka oli kuollut jo vuorokautta aiemmin. Sellaista ei tapahdu koskaan.
– Jos olisin vain vilkaissut häntä pikaisesti, olisin luullut, että hän meditoi. Hän istui ja hänen ihonsa näytti raikkaalta.
Näin kertovat silminnäkijät tilanteista, joissa he ovat nähneet tukdamiin vajonneen ihmisen tämän kuoltua.
Tukdam on tiibetinkielinen nimi tilalle, johon edistynyt meditaation harjoittaja voi siirtyä kuollessaan.
Ruumiissa ei näy normaaleja kuoleman merkkejä päiviin tai jopa viikkoihin.
Tiibetinbuddhalaisen perinteen mukaan tietoisuus on yhä läsnä, ja tämän vuoksi myös ruumiin mätäneminen pysähtyy.
Donagh Colemanin dokumenttielokuvassa Tukdam – elämän ja kuoleman rajoilla ryhmä amerikkalaisia tiedemiehiä tutkii tätä tiibetinbuddhalaista ilmiötä, jossa vanhat munkit kuolevat meditoidessaan.
Tutkijat haluavat tietää, miten tällainen tila on mahdollinen.
Erästä 11 päivää vanhaa ruumista on tutkittu päivittäin, eikä mätäneminen ole alkanut, vaikka Dharamsalan vuoristokylässä Pohjois-Intiassa eletään helteistä aikaa.
Kenttätutkimusta johtaa antropologi Dylan Lott, ja monikulttuurinen tutkimusryhmä kerää aineistoa tiibetiläisten yhteisöissä Intiassa.
– Iho on yhä ihan uskomattoman kiinteä. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, Lott sanoo kesken tutkimusten.
Lott kertoo, että kuollut munkki näyttää jopa terveemmältä kuolemansa jälkeen.
Ruumista säilytetään majassa maalattialla, eikä siellä ole ilmastointia. Tutkijat saavat tutkia ruumista aamuisin ja iltaisin paikallisten suorittamien rituaalien välissä.
Dokumentissa nähtävät tiedemiehet ovat saaneet luvan tukdamin tutkimiseen samassa kylässä asuvalta Dalai-lamalta, joka myös näyttäytyy dokumentissa.
Kyläläisillekin tukdam on melko tuore löytö, ja he selvittävät sen yhdellä keinolla. Kuollutta nipistetään käsivarresta, ja mikäli iho jää ryppyyn, henkilö ei ole tukdamissa. Jos iho palautuu aivan kuten elävilläkin, henkilö on tukdamissa.
Eräs vanha munkki kertoo, että tukdam-tilaan siirtyneen munkin tietoisuuden voi tuntea lämpimänä kohtana rinnan kohdalla.
– Tukdamia ei pysty saavuttamaan kuka tahansa – se on mahdollista vain erittäin edistyneille meditoijille, eräs vanha munkki kertoo.
Tukdamin voi saavuttaa henkilö, joka on meditoinut syvällisesti koko ikänsä.
– Kun tavallinen ihminen kuolee, haju on hirvittävä. Nyt on kuuma, mutta täällä ei haise miltään, koska mieli on tukdamissa.
Tukdamissa ei ole kuolonkankeutta, mutta henkilö ei enää hengitä eikä hänellä ole sykettä eikä aivokäyrää.
Tiibetinbuddhalaiset sanovat, ettei kuollut ole sama asia kuin se, ettei ihminen enää hengitä. Tämä ajatus poikkeaa nykyajan länsimaisesta neurotieteestä.
Vaipumalla syvään meditatiiviseen tilaan kuoleman hetkellä voi tiibetinbuddhalaisuuden mukaan pysäyttää ruumiin hajoamisen.
Wisconsinin yliopiston on edelläkävijä meditaation, mindfulnessin ja tunteiden tutkimuksessa, ja tunnettu neurotieteilijä Richard Davidson on perustanut tutkimushankkeen.
Hän haluaa selvittää, onko tukdamissa olevilla edelleen hienovaraista aivotoimintaa, joka selittäisi ilmiön.
Davidsonia kiinnostavat erityisesti kysymykset mielen ja aivojen yhteydestä.
Dharamsalan kylässä niin ikään asuva Dalai-lama kannusti Davidsonia tutkimaan tukdamia juuri näiden yhteyksien vuoksi.
– Mielellä on monta tasoa. Tukdamissa henkilö pysyy syvimmällä mahdollisella tietoisuuden tasolla, dokumentissa esiintyvä Dalai-lama sanoo.
Tukdam – elämän ja kuoleman rajoilla torstaina 2.3. Teema & Fem klo 21.00.
