Disneyn suosikkielokuvasta löytyi hämmentävä moka: Mistä on kyse?

Vuonna 2009 ilmestyneestä Up – kohti korkeuksia -elokuvasta löytyi erikoinen yksityiskohta 14 vuotta sen ilmestymisen jälkeen

Up – kohti korkeuksia on yksi rakastetuimmista uudemmista Disney-elokuvista.

28.2. 17:35

Disney-elokuvista bongataan vielä vuosienkin jälkeen toinen toistaan erikoisempia yksityiskohtia aina härskeistä viittauksista suoranaisiin virheisiin.

Nyt vuonna 2009 ilmestyneen Pixar-animaatiostudion tuottamasta Up – kohti korkeuksia -elokuvasta on huomattu erikoinen moka: sama hahmo esiintyy elokuvassa kahdessa aivan eri yhteydessä.

Lämminhenkisessä seikkailussa Carl-niminen vanhempi herrasmies päätyy seikkailuun Russell-nimisen partiopojan kanssa. Hän muuttaa kotinsa ilma-alukseksi ilmapallojen avulla, mikä on kunnianosoitus hänen edesmenneelle Ellie-vaimolleen.

Elokuvan alussa nähdään videomontaasi Carlin ja Ellien yhteisestä elämästä. Pätkässä nähdään muun muassa rakastavaiset astumassa avioon sekä kuulemassa lääkäriltä, etteivät he voi saada yhteisiä lapsia.

Eräs tarkkasilmäinen katsoja teki havainnon, että niin aamenen lausuva pappi kuin suru-uutisen kertova lääkäri ovat – jos nyt eivät täysin sama henkilö, niin ainakin toistensa kaksoisolentoja.

Nimimerkki Wietpeukjes kirjoittaa bongauksestaan Reddit-sivustolle.

– Onko pappi, joka vihkii Ellien ja Carlin, sama henkilö, joka kertoo heille, ettei Ellie voi saada lapsia? hän kysyy.

Molemmissa kohtauksissa nähdään päälaeltaan kaljuuntunut harmaahapsinen mies. Molempien herrojen kasvonpiirteet ovat myös kovin yhteneväiset.

Havainto on herättänyt runsaasti keskustelua. Monet ovat myös vääntäneet vitsiä bongauksesta:

– Tällaisessa taloustilanteessa sitä tarvitsee kaksi työtä selvitäkseen, yksi letkauttaa.

– Kaupunki on pieni, toinen tokaisee.

Eräällä kommentoijalla on myös esittää mahdollinen selitys kaksoisolennolle:

– Ehkä he vain käyttivät samaa hahmomallia ja muuttivat esimerkiksi hiusten sävyä hieman. Se kävisi järkeen, sen sijaan että pappi olisikin lääkäri.

Bongauksesta kirjoittanut Daily Mail muistuttaa, ettei kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun Disney kierrättää hahmoja tai kohtauksia.

Oikeastaan se on yleinen käytäntö.

Kyseisellä tekniikalle on jopa hienostunut nimi: rotoskooppaus. Sen tarkoituksena on yksinkertaisesti jouduttaa animointityötä, kun jokaista kohtausta ei tarvitse erikseen rakentaa erikseen.

Prosessi keksittiin jo vuonna 1915, ja alun perin tekniikassa elävien näyttelijöiden päälle animoitiin hahmo.

Daily Mail listaa, että Disney on käyttänyt moista tekniikkaa lukuisissa elokuvissaan. Esimerkiksi monet vuonna 1973 ilmestyneen Robin Hoodin kohtauksista oli kierrätetty elokuvista Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937), Viidakkokirja (1967) ja Aristokatit (1970).

Esimerkiksi Robin Hoodin Marian-neito tanssii samoin askelin kuin Lumikki 36 vuotta aiemmin. Viidakkokirjan Mowgli puolestaan saa samanlaisen suukon koiralta kuin vuoden 1963 Miekka kivessä -elokuvan Arthur. Nalle Puhissa (1977) Risto Reipas taasen kiipeää samaan puuhun kuin Mowgli.

Disneyn kikkoja voi kuka tahansa käydä todistamassa vaikkapa YouTubesta esimerkiksi hakusanalla ”disney reused animation”.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?