Elämäni biisi: Ex-pikaluistelija Mika Poutala avautuu elämänsä suuresta tragediasta – isän kuolema pyyhki muistot lapsuudesta

Entinen pikaluistelija muisteli tv:ssä lapsena kohtaamaansa suurta surua.

Mika Poutalan isä kuoli, kun Poutala oli 7-vuotias.

1.10. 22:50

Lauantai-illan Elämäni biisi -ohjelmassa ex-pikaluistelija Mika Poutala, 39, muisteli yhtä elämänsä suurta tragediaa. Kappaleekseen Poutala oli valinnut Tero Vesterisen esittämän Karhun elämää.

Poutala oli vasta 7-vuotias, kun hänen isänsä kuoli syöpään.

– Äiti vei sitten terapiaan ja eri paikkoihin. Olen aina ollut energinen ja iloinen lapsi, silloin masennuin jollain tavalla. Se ei kuitenkaan auttanut siihen tilanteeseen, hän kertoo.

Poutalan äiti keksi jossain kohtaa, että Poutalan kannattaisi ehkä kokeilla jotain uutta urheiluharrastusta. Sitä kautta Poutala päätyi pikaluistelun pariin.

– En silloin haaveillut, että voisin luistella miljoonien ihmisten edessä olympialaisissa sukkahousut jalassa.

Yleisö ja ohjelman juontaja Katja Ståhl naurahtavat Poutalan vitsailulle.

Mika Poutala talviolympialaisissa vuonna 2018.

– Siitä kun meni vuosi tai kaksi eteenpäin, mun isoveljestä tuli minulle vähän kuin isähahmo.

Poutala muistaa olleensa isoveljensä kanssa kesäleirillä. Siellä yksi ohjaajista alkoi soittamaan kyseistä kappaletta, ja etenkin Poutalan isoveli innostui kappaleesta. Ex-pikaluistelijan mukaan hän innostui silloin kaikesta, mistä isovelikin innostui.

– Isän kuolema on pyyhkinyt todella paljon muistoja lapsuudesta, en oikein muista oikeastaan juurikaan mitään. Mutta tämä on yksi todella harvoista muistoista, jonka muistan, kun olemme siellä kesäleirillä ja kuuntelemme tätä biisiä.

– Aika elävä esimerkki siitä, millainen voima musiikilla on, Ståhl sanoo.

Ohjelmassa olivat vieraana myös Antti Kaikkonen, Kike Elomaa ja Mira Potkonen.

Poutala on tehnyt merkittävän uran pikaluistelun parissa. Hän on napannut muun muassa EM-hopeaa 500 metrillä ja joukkuesprintissä vuonna 2018. Olympialaisissa Poutala on sijoittunut neljänneksi Pyeongchangin olympialaisten 500 metrillä vuonna 2018 sekä viidenneksi Vancouverin olympialaisten 500 metrillä 2010.

Urheilu-uransa lisäksi Poutala on tuttu viihdemaailmasta. Poutala tunnetaan nimittäin myös artistinimellä Plastic. Hän teki Suomen viralliset kisabiisit Torinon ja Vancouverin olympialaisiin.

Ex-pikaluistelija nähtiin pyörähtelemässä parketilla Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmassa syksyllä 2019. Poutala ja hänen tanssinopettajansa Ansku Bergström ehtivät olla mukana ohjelmassa vain alkutaipaleen, sillä he joutuivat ensimmäisenä parina jättämään kilpailun.

Poutalalla ja Bergströmillä oli epäonnea matkassaan lähetyksessä, jossa heidät äänestettiin kotimatkalle. Orkesterin inhimillinen virhe kappaleessa johti sekoiluun koreografiassa ja rytmissä, mistä pari sai moitteita myös tuomaristolta.

Lue lisää: Katja Ståhl paljastaa, kuka vieras olisi ”aivan unelma” Elämäni biisissä – yksi osallistuja aiheutti poikkeuksellisen raivon katsojissa

Lue lisää: Elämäni biisi: Ilmari Saarelainen kohtasi vessareissulla kansain­välisen legendan – sitten hän teki jotain odottamatonta

Artikkelia muokattu 2.10. kello 13:01: Täydennetty tietoja Mika Poutalan urasta urheilun ja viihteen parissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?