Nämä olivat Loirin hautajaisten sykähdyttävimmät hetket

Taiteilijalegenda Vesa-Matti Loirin tiistaina järjestetyssä siunaustilaisuudessa koettiin vaikuttavia musiikkiesityksiä ja koskettavia puheita.

21.9. 5:30

Elokuun alussa kuollut rakastettu taiteilija Vesa-Matti Loiri siunattiin tänään Johanneksenkirkossa Etelä-Helsingissä.

Useat Loirille läheiset ja merkitykselliset ihmiset saapuivat muistamaan edesmennyttä taiteilijalegendaa.

Kokosimme tähän artikkeliin siunaustilaisuuden koskettavimmat hetket.

Toinen Vesa-Matti Loirin nuorimmista pojista, Sampo Loiri, oli kantamassa arkkua.

Arkkua olivat kantamassa Loirin läheiset

Loirin arkkua kuljettanut auto saapui Johanneksenkirkolle pian kello 14:n jälkeen. Arkkua kuljettavan auton edellä ajoi moottoripyöräpoliisi. Ruumisauton perässä kulkevassa autossa istui Loirin omaisia.

Arkkua kantoivat sisään kirkkoon ainakin elokuvatuottaja Markus Selin, ohjaaja Aleksi Mäkelä ja Loirin manageri ja pitkäaikainen ystävä Pete Eklund. Yksi arkun kantaja on myös toinen Loirin nuorimmista pojista, Sampo Loiri.

Tummasävyisen arkun päälle oli aseteltu valkoisen ja punaisen väreissä hehkuva kukka-asetelma.

Arkkua olivat kantamassa myös muut Loirin läheiset.

Lenita Airisto piti muistopuheen Vesa-Matti Loirille

Ilta-Sanomat tavoitti tietokirjailija Lenita Airiston lyhyeen haastatteluun ennen tilaisuutta. Hän muisteli Loiria koskettavasti kirkon edustalla. Hän yritti pitää itsensä kasassa, mutta liikuttui kyyneliin.

Airisto paljasti IS:n haastattelussa, että Vesa-Matti Loirin tytär Jenni Loiri oli esittänyt hänelle erityisen pyynnön muistotilaisuuteen.

– Jenni Loiri soitti minulle ja kysyi, voisinko pitää muistopuheen. Olen sen kirjoittanut. Se käsittelee juuri sitä, miten tämä fantastinen taiteilija löysi oman äänensä ja kehotti meitä kaikkia löytämään oman äänensä. Se on kaiken viisauden ja viisaan elämän alku, Airisto summasi.

Lenita Airisto piti muistopuheen siunaustilaisuudessa.

Jenni Haukio kunnioitti Loirin muistoa myös Niinistön puolesta

Tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio edusti presidenttiparia Loirin hautajaisissa. Presidentti Sauli Niinistö estyi saapumasta paikalle, sillä hän osallistui New Yorkissa YK:n yleiskokoukseen, jossa hän johti Suomen delegaatiota.

Jenni Haukio laski presidenttiparin puolesta alttarille suuren kukkaseppeleen ja luki siihen kirjoitetun muistokirjoituksen.

– Kosketit meitä suomalaisia niin syvältä. Suuren suomalaisen taiteilijan muistoa kunnioittaen, Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio, hän lausui.

Haukio nyökkäsi kohti omaisia, ennen kuin palasi takaisin omalle paikalleen kirkon etuosaan.

Jenni Haukio edusti presidenttiparia siunaustilaisuudessa. Myös pääministeri Sanna Marin osallistui tilaisuuteen.

Esko Salminen lausui vaikuttavasti Shakespearea

Näyttelijä ja Loirin hyvä ystävä Esko Salminen luki kirkossa Shakespearen Myrsky-näytelmästä Prosperon monologin.

Monologi on sama, jonka Salminen esitti Vesa-Matti Loirille Laulu rakkaudelle -ohjelmassa.

Eskon ääni kaikui voimakkaana hiljaisessa kirkossa.

Monologi päättyi Salmisen vaikuttaviin sanoihin.

– Uneen päättyy tämä lyhyt elämämme.

Samuli Edelmann oli syvästi liikuttunut siunaustilaisuuden jälkeen.

Samuli Edelmann tulkitsi Peggy-kappaleen Loirin pyynnöstä

Vesa-Matti Loirin pitkäaikainen ystävä Samuli Edelmann esitti Loirin toiveesta sovituksen kappaleestaan Peggy.

Matti Paatelma soitti pianoa ja Jukka Perko saksofonia.

– Itse en olisi arvannut tätä kappaletta tarjoilla tähän tilaisuuteen, mutta kun maestro käski, niin käskyä on noudatettava, Edelmann sanoi ennen kappaleen aloittamista.

Sovitus oli normaalia dramaattisempi. Edelmann lauloi arkun vieressä suoraan Loirille. Hän ei katsonut vieraita, vaan katse oli tiukasti arkussa.

Edelmann ehti tuntea Loirin 1990-luvun alusta lähtien.

Läheisinä ystävinä tunnettu kaksikko esiintyivät lukuisia kertoja yhdessä musiikin että elokuvien saralla.

Jenni Vartiainen ja Paula Vesala saapuivat siunaustilaisuudesta yhdessä.

Hautajaisissa kuultiin paljon koskettavaa musiikkia.Tilaisuus avattiin kappaleella In a Sentimental Mood. Urkuja kirkossa soitti pianisti Olli Ahvenlahti, joka oli Loirin pitkäaikainen ystävä.

Kukkatervehdysten jälkeen kirkossa kuultiin Vesa-Matti Loirin pojan Ukko Loirin toivomus. Laulun Väliaikainen esitti muusikko Jukka Perko, joka soitti saksofonia ja säveltäjä Severi Pyysalo, joka soitti vibrafonia.

Jenni Vartiainen tulkitsi tilaisuudessa kappaleen Ave Maria. Häntä säesti pianolla Lenni-Kalle Taipale.

Tilaisuuden päätteeksi kuultiin vielä Eino Leinon Nocturne, joka tunnetaan myös Loirin tulkintana.

Alttarille laskettiin lukuisia koskettavia kukkatervehdyksiä

Kirkossa vallitsi syvä hiljaisuus, kun Loirin läheiset ja ystävät astelivat vuorollaan arkun luokse.

Ensimmäisenä alttarille asteli Loirin poika Sampo Loiri. Hän laski kukat isänsä arkun päälle, piti kättä sydämellään ja vietti hetken arkun vierellä.

Vierailla oli käsissään suuria kukkakimppuja sekä yksittäisiä valkoisia ruusuja. Moni muisti sanoissaan "suurta taiteilijaa" ja "hyvää ystävää".

Kaikki vieraista eivät lausuneet arkulla sanoja. Osa vieraista vietti hiljaisen hetken arkulla ja kumarsivat lopuksi.

Loirin kummityttö Kiti Kokkonen laski yhdessä äitinsä Titta Jokisen kanssa valkoiset kukat arkulle. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. He vain nyökkäsivät omaisille ja palasivat paikalleen.

Sampo Loirin mukaan siunaustilaisuus oli juuri sellainen kuin hänen isänsä olisi toivonutkin järjestettävän.

Piispa Teemu Laajasalo kertoi viimeisestä tapaamisestaan Loirin kanssa

Piispa Teemu Laajasalo kertoi tilaisuudessa, että Vesa-Matti Loiri halusi, että hänet siunataan nimenomaan Johanneksen kirkossa. Loirille kirkko oli erityinen ja siihen liittyi tärkeitä muistoja.

Hän kertoi tilaisuudessa myös vaikuttavasta viimeisestä kohtaamisestaan Loirin kanssa. Loiri puhui Laajasalolle tuolloin elämänsä taakoista.

– Hän ei pelännyt kuolemaa, mutta hänellä oli kuromaa kannettavana. Kun olin kuunnellut ja tuntui että kaikki oli puhuttu, sanoin hiljaa itsekseni raamatun jakeen. "Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi." Vesku säpsähti ja pyysi toistamaan lauseen useita kertoja. Vesa-Matti Loiri halusi, että jae luetaan myös kirkossa hautajaisissa, Laajasalo kertoi.

– Vesku sanoi monelle, että kuolema ei pelottanut häntä. Hän oli vakaa ja valmis, ja hänelle oli selvää, että kaikki ei ollut tässä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?