Kommentti: Vesa-Matti Loiri jätti jopa lohduttoman diagnoosin pudottaneen lääkärin sanattomaksi

Nyt meistä kaikista suomalaisista on jotain poissa, kun Vesku lähti. Hän ei kuitenkaan jättänyt meitä tyhjän päälle, kirjoittaa Marko Lempinen.

Vesa-Matti Loiri kuoli 10. elokuuta 2022.

11.8. 6:00

Lääkärin ilme oli jämähtänyt eeppiseksi. Hän ei paikalla olleiden mukaan selvästikään tiennyt hetkeen, mitä olisi seuraavaksi hoidettavalleen Vesa-Matti Loirille sanonut.

Elettiin tammikuun alkua 2022. Hetkeä aiemmin koko kansan rakastama taiteilijalegenda oli tokaissut lääkärille pilke silmäkulmassaan jotain sellaista, jonka tämä muistaa taatusti koko loppuelämänsä. Näin oli tapahtunut välittömästi sen jälkeen, kun lääkäri oli kertonut Loirille tylystä ja lohduttomasta diagnoosista: 77-vuotias taiteilija sairasti kahta eri syöpää, joiden vuoksi hänellä olisi elinaikaa korkeintaan 2–6 kuukautta.

– Paa nyt ainakin kolme kuukautta, jookos? Loirin kerrotaan lievästi virnistellen lohkaisseen lääkärille.

Useimmat meistä olisivat vastaavassa tilanteessa jäykistyneet kauhusta ja alkaneet tuntea koko kehoa vavisuttavaa pelkoa. Itseäni olisi varmasti itkettänyt ja oksettanutkin.

Loiri Linnan juhlissa vuonna 2017.

Mutta ei Vesku Loiria, joka päinvastoin lähes saman tien alkoi tuntea itsensä iloiseksi ja kiitolliseksi. Läheisen ystävän kertoman mukaan Loiri käyttäytyi näin odottamattomasti, koska koki, että nyt oli tullut hänen vuoronsa lähteä. Ja kun kerta Vesku tällä tavoin koki, hän halusi ikään kuin varastaa tilanteen itselleen – tyylilleen uskollisena huumorin säestyksellä ja samalla poikkeuksellista henkistä vahvuuttaan huokuen.

– Kertomansa mukaan Vesku oli tulevan kuolemansa kanssa sinut. Hän katsoi, ettei mitään ollut enää kesken sen paremmin työrintamalla kuin muutenkaan, ja että hän oli saanut elää juuri sellaisen elämän kuin oli aina halunnutkin, läheinen ystävä kertoo keskiviikkona menehtyneen Loirin viimeiseksi jääneiden kuukausien tuntemuksista.

Paljon oli muuttunut tämän huikean ja vertaansa vailla olevan kansallisaarteen elämässä sen jälkeen, kun pelkäsin hänen kuolevan silmieni edessä vuonna 2012.

Ratkaisevan paljon.

Sydämeeni joulun teen -konserttikiertue vuonna 2018.

Sikari sauhusi. Yskintä vaikutti kivuliaalta. Konjakkipullo näytti tyhjältä. Pelikonsolissakin oli pause päällä.

Yskintä oli hetkittäin niin raivokasta, että pelkäsin Loirin oikeasti menehtyvän hapen puutteeseen.

Olin tuolloin vuonna 2012 vierailulla taiteilijasuuruuden silloisessa kodissa Espoon Nihtisillassa. Välillemme oli syntynyt veljellistä latausta muutamaa vuotta aiemmin, jolloin tein hänestä laajan ja puhtaasti urheiluaiheisen henkilökuvan Veikkaaja-lehteen – ja nimittäin urheilua, jos mitä, entinen SM-tason urheilija todella rakasti.

Lähes 150-kiloinen Vesku makasi välillä pitkällään olohuoneensa isolla sohvalla, välillä hän nousi yskien istumaan ja laittoi uuden sikarin palamaan. Legendan selittämättömän suuri karisma oli tallella, mutta sen sijaan hänen silmissään paloa ei enää näkynyt. Elämänpaloa.

Aivan kuin diabetesta ja verenpainetautia sairastava legenda ei olisi enää välittänyt, vaan olisi jo mieluummin antanut elämänsä valua savuna ilmaan. Tuntui tosi pahalta.

Kaiken tuona(kin) päivänä kertomansa mukaan Vesku ei ollut sinut menneisyytensä kanssa. Tai ei ainakaan julkisen taiteilijapersoonansa kanssa.

Voisi kuvitella, että Loiri tunsi saavuttaneensa viihteen ja kulttuurin saralla kaiken mahdollisen. Tai jopa paljon enemmän kuin mihin Suomessa oli totuttu.

Ja niin hän olikin. Ei kukaan ole noussut tässä genressä samalla tavalla kansakunnan kaapin päälle.

Loiria itseään oli kuitenkin jo vuosikausia häirinnyt se, että kovasta työmoraalistaan ja monipuolisuudestaan huolimatta häntä oli arvostettu suuren yleisön silmissä lähinnä Uuno Turhapurona, ei niinkään laulujen tulkitsijana tai teatterinäyttelijänä. Se masensi häntä aidosti, ja yllättävänkin syvältä.

Vesa-Matti Loiri ja Marjatta Raita Uuno muuttaa maalle -elokuvan kuvauksissa kesäkuussa 1986.

Hän koki jääneen Uuno-hahmonsa kahleisiin, eikä ujostellut tuoda pettymystään esiin. Hänen mielestään Pertti ”Spede” Pasanen (menehtyi 2001) oli halunnut tehdä liikaa Uuno-leffoja.

– Uunojen tekeminen olisi pitänyt lopettaa Uuno muuttaa maalle -leffan jälkeen. Siihen asti ne toimivat, sittemmin niistä tuli pakkopullaa, Vesku kertoi kerran kahden kesken.

– Paras leffamme oli Uuno armeijan leivissä. Ja muuten siinä olevassa biljardikohtauksessa se kaikkein vaikein lyönti meni kerralla purkkiin, hän sitten virnistäen jatkoi.

Loiri oli Uuno-roolin myötä päässyt nauttimaan suuresti janoamastaan suosiosta. Kirous oli kuitenkin siinä, ettei hän kokenut sen tulleen monipuolisuutensa ansiosta vaan Uuno-leffojen myötä. Siksi häntä kalvoi syvältä.

Uuno armeijan leivissä -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1984.

Vuoden 2012 tapaamisemme yhteydessä oli myös helposti aistittavissa, että Loiri oli maksanut tähteydestään rajun hinnan. Matkaan oli mahtunut päihdehelvettejä, mielenterveysongelmia, suhdesuruja, suuria verovelkoja, milloin mitäkin. Kaiken tämän päälle hän oli siinä vaiheessa menettänyt jo yhden vaimonsa sekä yhden lapsensa auto-onnettomuuksissa.

Vaikeina hetkinään Loiri etsi helpotusta Lapin kesästä, johon hän oli lumoutunut. Varsinaisen pelastuksen hän löysi kuitenkin huomattavasti lähempää.

Vesku opetteli elämää alati ja viisastutti minuakin usein, muun muassa kertaalleen näin:

– Muista aina, että ihmisellä on vain yksi ystävä. Ja se ystävä olet sinä itse. Tiukan paikan tullen hän on ainoa, joka luoksesi jää. Ole itsesi kanssa aina hyvä ystävä, hän alleviivasi.

Uskomattomasta suosiostaan huolimatta Vesku tavallaan sairasti yksinäisyyttä, juuri edellä mainitun kirouksen vuoksi, mutta onnekseen hän ei ollut kaikessa oikeassa. Aitoja ystäviä Veskun ympärillä riitti nimittäin myös niillä kaikkein kipeimmilläkin hetkillä.

Vesa-Matti Loiri 70-vuotisjuhlakonsertissaan Helsingissä lokakuussa 2015.

En kuulunut tähän Veskun ydinporukkaan, mutta sain sisäpiiristä säännöllisesti tietoa siitä, kuinka juuri nämä läheiset ystävät ja omat lapset pelastivat miehen henkisesti tuonpuoleisesta 2010-luvun edetessä.

He saivat legendan esimerkiksi hakeutumaan vatsalaukun pienennysleikkaukseen sekä vaihtamaan diabeteslääkitystään. Näiden toimien yhteisvaikutuksesta hän laihtui yli 60 kiloa ja sai itselleen uuden elämän.

Samoihin aikoihin Loiri alkoi tuntea itsensä sinuiksi myös menneisyytensä kanssa. Loiri oppi ymmärtämään, ettei häntä rakastettu vain Uunona vaan nimenomaan monipuolisena kansantaiteilijana. Hänessä syttyi uudestaan elämänpalo, eikä mikään ollut sitä sittemmin musertava.

Tämä merkittävä muutos oli erityisesti Pete Eklundin ansiota. Musiikki- ja elokuva-alan moniosaajana tunnettu Eklund eli noin 25 vuotta taukoamatta Loirin rinnalla – niin ystävän, asianhoitajan kuin eräänlaisen omaishoitajankin roolissa.

Eklund ei milloinkaan tehnyt itsestään numeroa, mikä oli varmasti yksi keskeisimmistä syistä siihen, että Vesku alkoi jälleen uskoa myös tämänpuoleiseen.

Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista… Jonka raajat kuolleet on…Tän täytyy mennä näin… Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää… Mutta tiedän et on turhaa… Armoo viivyttää.

Nämä Apulanta-yhtyeen Armo-kappaleen sanat ovat kaikuneet korvissani keskiviikko-aamupäivästä, jolloin sain tiedon Veskun kuolemasta. Juuri tämän kappaleen Loiri esitti itse esiintyessään Vain elämää -ohjelmassa, ja juuri noihin sanoihin kiteytyy paljon Loirin viime hetkien maailmankatsomuksesta puhuttaessa.

Vesku ei elänyt eilisessä eikä huomisessa, vaan tässä ja nyt. Vesku rakasti realismia ja vihasi tekopyhyyttä, johon ei halunnut millään muotoa sortua edes elämänsä raskaimmasta diagnoosista kuultuaan. Hänelle lojaalius ja luottamus olivat kaikki kaikessa – ne elämän aidot pienimmätkin hetket.

Veskussa oli sellaista karismaa, joka muutti vastustamattomasti jopa mäkihyppylegenda Matti Nykästä, ainakin hetkellisesti. Vuonna 2019 edesmennyt Nykänen pelkäsi tavallisesti esiintyä kameroiden edessä livenä, mutta kun hän vuonna 2017 tapasi IS:n Suomi 100-vuotisjuhlien takahuoneessa Loirin juuri ennen omaa haastatteluaan, hän syntyi kuin uudestaan.

Loirin elämänkertateoksen julkistustilaisuus Kansallisteatterissa vuonna 2019 .

Haastattelun jälkeen Nykänen oli tavattoman innoissaan ja sanoi:

– En tiedä mitä tapahtui, mutta se oli varmasti Vesku sinun ansiota, että esiinnyin kerrankin kameroiden edessä omana itsenäni, Nykänen hehkutti.

Oli etuoikeus oppia tuntemaan Suomen kaikkien aikojen taiteilijan todellista sielunelämää. Nyt meistä kaikista suomalaisista on jotain poissa, kun Vesku lähti. Hän ei kuitenkaan jättänyt meitä tyhjän päälle.

Vesku jätti meille korvaamattoman paljon hymyä ja hyvää mieltä, niitä elämän tärkeimpiä voimavaroja.

Vesku uskoi tuonpuoleiseen. Sinne hän on nyt sielunsa kanssa päässyt lepäämään.

Ansaitusti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?