Netflixin odotetuin sarja jatkuu – näin paljon Stranger Things -lapset ovat muuttuneet

Netflixin supersuosikki Stranger Things jatkuu kolmen vuoden jälkeen. Korona iski vuonna 2019 aloitettuihin kuvauksiin, ja vasta nyt nähdään odotettu neloskausi. Uusia jaksoja on kuvattu muun muassa Liettuassa. Sarjan aikana lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.

Gaten Matarazzo, Millie Bobby Brown ja muut ovat kasvaneet aikuisiksi sarjan edetessä.

Millie Bobby Brown (Eleven)

Malagassa syntynyt ja Floridassa kasvanut brittivanhempien tytär Millie Bobby Brown on yksi sukupolvensa lupaavimpia näyttelijöitä.

Millie Bobby Brown oli vain 12-vuotias aloittaessaan kuvaukset Eleveninä.

Hannah Montana -sarjasta amerikkalaisaksentin opetellut Brown aloitti Stranger Thingsin Elevenin roolissa 12-vuotiaana. Tätä nykyä hän on 18-vuotias ja seurustelee Jon Bon Jovin pojan Jaken kanssa. Brown puhui The Guilty Feminist -podcastissa siitä, miltä tuntui siirtyä lapsitähdestä aikuisen saappaisiin koko maailman silmien alla.

18-vuotias tähti on nähty muun muassa Enola Holmes -elokuvan pääroolissa.

– Minua on seksualisoitu selvästi enemmän sen jälkeen, kun täytin 18 vuotta. Muutos näkyy siinä, miten ihmiset, lehdistö ja sosiaalinen media suhtautuvat minuun ja täysi-ikäistymiseeni. Mielestäni ikääntymiseni ei pitäisi muuttaa mitään, mutta totuus on toinen, ja se on ällöttävää. Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja miten nuoria naisia seksualisoidaan.

– Käyn läpi samoja asioita kuin kaikki muut 18-vuotiaat: yritän olla aikuinen, onnistua parisuhteissa ja ystävyyssuhteissa, olla pidetty ja sulautua joukkoon. Siinä on paljon tekemistä. Ainoa ero muihin on se, että minä teen tuon kaiken julkisesti, mikä voi olla todella kuormittavaa.

Gaten Matarazzo (Dustin Henderson)

Fanien suosikki sarjassa on Dustin Hendersonia näyttelevä Gaten Matarazzo. 19-vuotias näyttelijä aloitti uransa Broadwaylla Priscilla, Aavikon kuningattaressa ja Les Misérablesissa.

Scifikauhusarja sijoittuu kuvitteelliseen Hawkinsin kaupunkiin.

Matarazzo on puhunut synnynnäisestä harvinaisesta sairaudestaan, ektodermaalisesta dysplasiasta, joka vaikuttaa luustoon sekä hampaiden ja hiusten kehitykseen. Matarazzolla on liikaa hampaita, eivätkä ne kasva oikein. Häneltä puuttuvat myös solisluut.

Gaten Matarazzon esittämä Dustin on Stranger Things -fanien suosikki.

– Saamani palaute on ollut mahtavaa. Monet ovat kirjoittaneet minulle saaneensa enemmän itseluottamusta, koska puhun asiasta avoimesti ja pystyn esiintymään tv:ssä, Matarazzo on kertonut Peoplelle.

Matarazzon roolihahmo on neljännellä kaudella uuden edessä. Hän on löytänyt itsevarmuutensa ja uusia ystäviä. Toisaalta Dustin on surullinen siitä, että hänen vanha ystäväpiirinsä on hajoamassa.

Finn Wolfhard (Mike Wheeler)

Kanadalaisnäyttelijä Finn Wolfhard, 19, on Stranger Things -sarjan ohella nähty muun muassa Stephen Kingin It- ja Ghostbusters: Afterlife -elokuvissa.

Finn Wolfhardin esittämä Mike on porukan järjen ääni.

Tähteys teki railoa Wolfhardin lapsuudenystäviin. Kaverit kutsuivat Wolfhardia bileisiin, mutta tämä kieltäytyi aina. Ystävät kuvittelivat tähteyden menneen päähän. Näyttelijä ajatteli itse toisin.

Finn Wolfhard on myös muusikko.

– En voinut heittää vapaalle päässäni. Ajattelin, että jos menisin juhlimaan, urani olisi ohi. Jos joku vaikka näkee 14-vuotiaan bileissä olut kädessään, kaikki voi tuhoutua, Wolfhard sanoi Washington Postille.

Näyttelijä ja muusikko ei viihdy julkisuuden valokeilassa eikä sosiaalisessa mediassa, jota hän pitää ahdistavana.

Noah Schnapp (Will Byers)

Porukan nuorin, 17-vuotias Noah Schnapp hylkää ainakin toviksi showbisneksen ja lähtee Pennsylvanian huippuyliopistoon opiskelemaan kaupallista alaa. Toisin kuin Wolfhard Schnapp viihtyy somessa. Hänen suosikkinsa on TikTok, jota hän pitää aidoimpana.

Noah Schappin Will oli pahassa pulassa sarjan ensimmäisellä kaudella.

Noah Schnapp lähtee opiskelemaan Pennsylvanian huippuyliopistoon.

9-vuotiaana Stranger Thingsin koe-esiintymisessä loistanut Schnapp palaa kuitenkin sarjan viimeiselle eli viidennelle kaudelle, jonka loppuminen sai hänet itkemään.

Caleb McLaughlin (Lucas Sinclair)

Ennen Stranger Thingsiä Caleb McLaughlin esiintyi kolmen vuoden ajan Broadwayn Leijonakuninkaassa nuoren Simban roolissa. 20-vuotias nuorukainen on päässyt Forbesin kolmenkymmenen viihdealan lahjakkaimman alle 30-vuotiaan listalle.

Caleb ja Gaten sarjan ensimmäisellä kaudella tietämättä, miten Stranger Things mullistaisi heidän elämänsä.

Noah Schnapp ja Caleb McLaughlin ovat porukan energisimpiä.

Sadie Sink (Max Mayfield)

Toisella kaudella sarjaan liittynyt Sadie Sink, 20, on tuttu näky useista kauhuelokuvista, kuten Chuckista, Elista ja Fear Street -trilogiasta.

Sadie Sink ja Gaten Matarazzo sarjan ensi-illassa.

Jim Hopperia esittävä David Harbour on naimisissa laulaja Lily Allenin kanssa.

Stranger Things 4 Netflixissä perjantaina 27.5. alkaen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?