18-vuotiaiden Mikin ja Aliisan syöksykierre kohautti tv:ssä – tuhoisiin elämäntapoihin uponneet tytöt kertovat, miten elämä on muuttunut muutamassa kuukaudessa

Oululaisnuoret ovat saaneet arkirutiineista kiinni. Aikuistuminen on silti vielä alussa. ”Täysi-ikäinen on eri asia kuin aikuinen.”

Tytöt 18-dokumentin oululaisnuoret Miki ja Aliisa ovat nyt 20-vuotiaita ja aikuisuuden alkumetreillä.

13.5. 8:10

Tytöt 18-dokumentissa elämästään kertoneet oululaisnuoret Aliisa, Miki, Malla ja Sunisa ovat kuvausten jälkeen saaneet asioitaan järjestykseen. Alkoholinkäyttö on vähentynyt, laskupinot lyhentyneet ja aikuistumisen tiellä on otettu uusi suunta.

Ylen Areenassa olevaa dokumenttia kuvattiin huhtikuusta joulukuuhun 2021. Nuoret naiset olivat tuohon aikaan juuri täysi-ikäistymässä ja itsenäistymässä. Aliisa ja Miki asuivat omissa asunnoissaan, Sunisa ja Malla puolestaan muuttivat laitoksesta ensimmäiseen omaan asuntoon.

Kohua herättäneessä, viisiosaisessa dokumenttisarjassa tytöt kertovat elämästään avoimesti, vaikka taustalta paljastuu rajua ryyppäämistä, huumeita, mielenterveysongelmia, seksuaalista hyväksikäyttöä ja lähisuhdeväkivaltaa.

Ohjaaja Kati Laukkasen sarjassa näytetään rehellisesti ja kursailematta muun muassa nuorten ryyppyjuhlia kerrostalokämpässä ja huumeiden käyttöä metsässä.

Aliisa on nyt harjoittelijana päiväkodissa. Ylioppilaskirjoitukset ovat ohi ja yo-juhlat tulossa.

IS:n haastattelemat Aliisa ja Miki eivät kadu ohjelmaan lähtemistään. Palaute on ollut pääosin myönteistä.

– Ihmiset tunnistavat baarissa ja kadulla. Useimpien mielestä oli hyvä nostaa esiin dokumentissa olevia asioita. Nuorten mielenterveysongelmat, aikuistumisen vaikeus ja tuen saaminen ovat tärkeitä juttuja, Aliisa sanoo.

– Minua ei niin helposti tunnisteta, kun ulkonäkö on kuvausajoista muuttunut. Tein sellaisen virheen, että menin lukemaan ohjelmasta tullutta palautetta. Oli siellä negatiivistakin, mutta pääosin kuitenkin ihan positiivista palautetta. Kasvotusten on tullut vain myönteisiä juttuja, Miki kertoo.

Dokumentissa Aliisa paini rahahuolien ja liiallisen alkoholinkäytön kanssa. Pikavipit olivat maksamatta ja ulosotto häämötti. Asunto oli sotkuinen ja keittiön seinän täyttivät tyhjät olutpakkaukset.

Miki tilaisi ruokaa ruokalähettien kautta, vaikka ravintolaan oli matkaa parisataa metriä. Hän myös kertoi päivärytminsä olevan ihan sekaisin. Hän saattoi makoilla ja istua paikoillaan tuntikausia. Joskus hän pelasi 8-10 tuntia putkeen ilman taukoja.

Nuoret naiset ovat ohjelman kuvausajoista muuttuneet, vaikka aikaa on kulunut vain vuosi. Miki on värjännyt hiuksensa ja asuu nyt yksin. Dokumenttisarjassa hän muutti yhteen silloisen tyttöystävänsä kanssa.

Aliisa on ulkoisesti sama, mutta sisäisesti eri ihminen. Hän työskentelee harjoittelijana päiväkodissa. Alkoholia kuluu huomattavasti vähemmän kuin ennen. Ulosotossa on enää laskuja noin 600 euron edestä.

– Oikeastaan koko ystäväpiiri on muuttunut. Alkoholia käytetään vähemmän ja päiväkausien ryyppyputkia ei enää ole. Osa ystävistä on aloittanut opiskelun. Arki pysyy säännöllisenä, kun käyn töissä, Aliisa sanoo.

Mikikin on saanut päivärytminsä melkein kuntoon. Opinnot pelialalla eivät ole jatkuneet, mutta hän suunnittelee uutta koulutusalaa kuntoutusjakson jälkeen.

– Olen saanut aamurytmin kuntoon. En enää nuku iltapäivään asti. Asun yksin kissani kanssa. Kiertelen kirpputoreilla. Aloitan kuntoutuksen ja haluaisin sen jälkeen Oulussa kouluun. Raaheen kulkeminen on ollut liian hankalaa, hän sanoo.

Aliisan suurin unelmakin on toteutumassa. Kevään ylioppilaskirjoitukset menivät edellistä yritystä paremmin ja luvassa ovat yo-juhlat.

– Sain ruotsin läpi, viimeksi se ei mennyt. Ja sain juuri psykologian tuloksen, se lähtee M:nä eteenpäin. Korotin kolmella arvosanalla, hän kertoo tyytyväisenä.

Dokumenttisarjan tytöt ovat olleet yhteyksissä kuvausten jälkeenkin. He soittelevat toisilleen ja tapaavat toisinaan kahvilassa tai ravintolassa.

Sarjan viimeisessä osassa Malla kertoo tavanneensa psykiatrisella osastolla miehen, jonka kanssa haluaisi mennä naimisiin.

Malla ostaa hääpuvun ja tutustuu Oulussa ortodoksiseen kirkkoon. Hän haluaa vaihtaa uskontoa, koska kihlattukin on ortodoksi. Häät pidetään vankilassa, sillä sulhanen on todettu syylliseksi henkirikokseen. Hänet jätettiin kuitenkin tuomitsematta syyntakeettomana.

Malla kertoo myös sarjassa odottaneensa kolme vuotta oikeudenkäyntiä, jossa hän on asianomistajana. Käräjillä käsitellään nuorelle hyvin rankkoja aiheita: törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Sarjan loppukohtauksessa Malla kertoo, että hän joutui psykiatriselle osastolle vain pari päivää omaan asuntoon muuttamisen jälkeen.

– Yksi suurin siihen oli, että olen laitostunut vuosien varrella ja kotona oleminen on tosi vaikeata. Onneksi sain apua ja nyt on paljon parempi olla, hän kuvailee tilannetta.

Sunisa opiskelee palvelualaa. Hän kertoo, että rahat ovat loppu. Hän sai 18 vuotta täytettyään perheeltään useita tuhansia euroja, jotka oli säästetty häntä varten. Hän tuhlasi rahat viikossa ostamalla matkapuhelimia ja tatuointikoneen.

– Raha tulee ja raha menee, ei sille voi mitään, hän kuittaa asian.

Ohjelman lopussa Sunisa muuttaa yhteen poikaystävänsä kanssa.

– Tästä tarinasta tuli tarpeeksi onnellinen loppu. Ainakin minulle.

Sarjan loppukohtauksessa Sunisa on sairaalassa. Hän esittelee kipsissä olevaa kättä.

– Löin huumepäissäni käden peiliin, hän selvittää.

Miki suunnittelee koulutusalan ja -paikan vaihtamista kuntoutusjakson jälkeen.

Aliisa ja Miki ovat sitä mieltä, että aikuistumiseen ja itsenäistymiseen on annettava aikaa. Aikuiseksi ei muututa sillä silmänräpäyksellä, kun mittariin pamahtaa 18 vuotta.

– Täysi-ikäinen on eri asia kuin aikuinen. Aikuistuminen vaatii aikaa ja se on aluksi rankkaa. Ajan kanssa oppii handlaamaan ja ymmärtää, että kaikki asiat pitää hoitaa itse, Aliisa pohtii.

Oululaisnuoret ovat huomanneet, että avun saaminen omiin ongelmiin kestää aikansa. Aliisan mielestä apua olisi pitänyt osata myös hakea aikaisemmin, jo silloin kun ensimmäiset vakavat mielenterveysongelmat puhkesivat.

– Mulla on ollut hoitokontakti 9-vuotiaasta lähtien, mutta kun tilanteet eivät ole olleet tarpeeksi rankkoja, niin apua ei ole annettu. On jopa haistateltu ja sanottu, ettei psykiatriselle tarvitse tulla, kun en ole itsetuhoinen. Vakavat tilanteet hoidetaan, vähemmän vakavia ei, Aliisa kertoo omista kokemuksistaan psykiatrian akuuttiklinikalla.

– Olen edelleen hoitojonossa, hän lisää.

Avi: Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden jonot liian pitkiä Oulussa

Oulun kaupungin lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut eivät toimi lainmukaisesti, arvioi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi).

Avin mukaan kaupunki on yrittänyt lyhentää jonoja eri tavoin, mutta hoitoon pääsy ei edelleenkään toteudu lain vaatiman kolmen kuukauden sisällä.

Virasto antoi huhtikuun lopulla ukaasin, jonka mukaan Oulun kaupungin on saatettava lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut lainmukaisiksi elokuun loppuun mennessä.

Avi velvoittaa Oulun kaupungin huolehtimaan myös siitä, että hoidon saatavuus tulevaisuudessakin toteutuu jatkuvasti lain mukaisesti.

Kaupunki on pyrkinyt löytämään ratkaisuja hoitoon pääsyn nopeuttamiseen mun muassa vuokratyövoiman sekä ostopalvelujen avulla. Myös rekrytointia ja muita toimintatapoja sekä yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa on kehitetty.

Kaupungin antaman selvityksen mukaan lasten- ja nuorisopsykiatrisiin palveluihin yli kolme kuukautta jonottaneiden määrä on kuitenkin yhä kasvussa eikä toteutetut korjaavat toimenpiteet ole olleet riittäviä hoidon järjestämiseen lainmukaisesti.

Oulun kaupungin on annettava aluehallintovirastolle 15.9.2022 mennessä selvitys siitä, miten hoitoon pääsy lasten- ja nuorisopsykiatristen palveluihin on saatettu lain edellyttämälle tasolle.

Nuorten mielenterveyspalvelut eivät saa Mikiltä ja Aliisalta tunnustusta. Alaikäisenä apua on vaikeaa saada ja täysi-ikäisenä, kun se on helpompaa, voi olla jo liian myöhäistä. Jonot ovat liian pitkiä.

– En ole koskaan alaikäisenä uskaltanut kertoa rehellisesti tilanteestani. Oli hirveä pelko, että jos kerron esimerkiksi liiasta ryyppäämisestä, joku tekee heti lastensuojeluilmoituksen ja minut ohjataan laitokseen, Aliisa pohtii.

Mikin mielestä apua ja tukea tarvitsevalle pitäisi antaa välittömästi joku kontakti, jonka kanssa voi puhua.

– Se on vähintä mitä voidaan tehdä, hän painottaa.

Nuorten aikuisten mielenterveyspalvelut eivät ole Aliisan ja Mikin mielestä kunnossa. Jonot ovat liian pitkiä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?