TMZ: Näyttelijä­ikoni Betty White on kuollut 99-vuotiaana

Tyttökullat-sarjan tähti olisi täyttänyt pian 100 vuotta.

Betty White vuonna 2010.

| Päivitetty

Yhdysvaltalainen näyttelijäikoni Betty White on kuollut 99-vuotiaana, kertoo TMZ-viihdesivusto.

TMZ:n tietojen mukaan White nukkui pois kotonaan perjantaiaamuna. Tyttökullat-sarjaa aikanaan tähdittänyt näyttelijä olisi täyttänyt tammikuussa 100 vuotta.

Merkkipäivää oli tarkoitus juhlistaa elokuvateattereissa eri puolilla Yhdysvaltoja uudella dokumentti-tyyliin tehdyllä elokuvalla, jossa kerrotaan Whiten elämästä ja urasta.

Whiten pitkä ura alkoi jo vuonna 1939. Vuosikymmenten varrella hänet nähtiin useissa rooleissa niin elokuvissa kuin tv-sarjoissa.

2000-luvulla White muun muassa näytteli Suomessakin tutuissa sarjoissa 70’s Show (2002–2003) ja Ruma Betty (2007).

White jatkoi näyttelemistä vielä yli 90-vuotiaana. Vuonna 2019 hän antoi äänensä tiikerilelu Bitey Whitelle elokuvassa Toy Story 4, kertoo BBC.

White antoi hiljattain haastattelun People-lehdelle.

– Olen niin onnekas, että olen näin hyvässä kunnossa ja voin hyvin tässä iässä. Se on mahtavaa, hän kuvaili.

Betty White näytteli uransa aikana yli 30 elokuvassa ja tv-ohjelmassa.

White tunnettiin vitsikkäistä sutkautuksistaan, jotka olivat muodostuneet elämäniloisen näyttelijän tavaramerkiksi. Näyttelijän mukaan avain hänen positiiviseen asenteeseensa ja pitkään ikäänsä oli se, että hän oli "syntynyt nurinkuriseksi optimistiksi".

– Perin sen ominaisuuden äidiltäni, eikä se ole koskaan muuttunut. Löydän aina asioiden positiivisen puolen.

Ruokavaliostaan White letkautti haastattelussa vitsikkäästi:

– Yritän välttää kaikkea vihreää. Mielestäni se on toiminut.

White syntyi vuonna 1922 Illinois’ssa. Urallaan hän sai useita palkintoja, muun muassa viisi Primetime Emmy -palkintoa, joka jaetaan tunnustuksena Yhdysvaltain prime time tv-ohjelmissa menestymisestä. Vuonna 2015 hänelle ojennettiin Emmy-palkinto kunnianosoituksena elämäntyöstä.

Julkisuudessa White pysyi vaitonaisena yksityiselämästään. Hänet tunnettiin eläinten ystävänä, joka työskenteli tiiviisti Los Angelesin eläintarhan ja eläinten terveyttä edistävän hyväntekeväisyysjärjestön Morris Animal Foundationin kanssa.

Whiten aviomies, tv-persoona Allen Ludden kuoli traagisesti vuonna 1981, eikä White mennyt sen jälkeen uudestaan naimisiin. Aviomiehen kuoleman syynä oli nopeasti edennyt syöpä. White kuvaili haastatteluissa Luddenia elämänsä rakkaudeksi. White oli eronnut jo kaksi kertaa ennen suhdettaan Alleniin.

TMZ:n mukaan White eli hiljaiseloa koronapandemian aikana. Hän vietti aikaa kotonaan lukien, katsoen televisiota ja ratkoen ristikoita.

Betty White kuvattiin yhdessä Tyttökullat-sarjan kollegojensa Rue McClanahanin ja Bea Arthurin kanssa vuonna 2008.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?