Mikko Leppilampi rankka työtahti johti äkkipysähdykseen ja liki masennukseen - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Äkkipysähdys, lamaantuminen, liki masennus – Mikko Leppilampi kertoo nyt, miten tajusi sokaistuneensa rankkaan työtahtiinsa

Hautalehto: Kylmä syli -rikossarjan päärooli on Mikko Leppilammelle unelmiensa täyttymys, tämän "oma Wallander”. Kun näyttelijä Oona Airolalle tarjottiin osaa poliisiaseman kiintiönaisena, hän halusi pistää roolin kokonaan uusiksi.

Näyttelijä Mikko Leppilampi kertoo haaveilleensa pääroolista omassa rikosdraamasarjassa yli kymmenen vuoden ajan.

9.12.2021 7:00

Näyttelijä Mikko Leppilampi alkoi valmistautua suoratoistopalvelu C Moren uuteen rikosdraama­sarjaan Hautalehto: Kylmä syli kauan ennen kuin Christian Rönnbacka oli kirjoittanut sen pohjana olleen dekkarin.

Leppilampi ei tosin vielä alussa tiennyt, että hänen havittelemansa rooli olisi juuri Antti Hautalehto, porvoolainen komisario, joka juoksee töihin aamuisin villasukkasillaan.

Reilu vuosikymmen sitten Leppilammen unelmana oli vain päästä tekemään laatusarjaa, joista Langalla eli The Wire, Boardwalk Empire tai Sons of Anarchy olivat tuolloin malliesimerkkejä. Eikä haittaisi, vaikka pohjana olisi kirjasarja, josta tv-sarjaan saisi luotua laajan kaaren.

– Hain sellaista mun omaa Wallanderia. Kiinnitystä omaan rooliin, Leppilampi kertoo Tv-lehdelle Helsingin Pasilassa kauppakeskuksen toimistotornissa.

Tämä oli Leppilammen heitto universumille – sekä tuotantoyhtiö Solarin tuottajille Rimbo Salomaalle ja Markus Selinille, jotta idea jäisi heidänkin päähänsä raksuttamaan.

Vuonna 2016 Selin sitten soitti. Solar oli ostanut oikeudet Hautalehto-dekkarisarjaan. Poliisina aiemmin työskennellyt kirjailija Rönnbacka itse oli ehdottanut päärooliin Leppilampea.

– Tiesin, että jos mahdollisuus tulee, tähän täytyy lähteä täysillä.

Mikko Leppilampi (oik.) näyttelee Kylmä syli -sarjan Antti Hautalehtoa. Sarjassa nähdään myös Vareksen roolista tuttu Antti Reini, joka esittää Hautalehdon kaveria Tarmoa.

Aiemmin Leppilammella oli tapana identifioida itsensä töiden määrään: ei väliä, mitä töitä tekee, kunhan niitä on paljon.

– Mietin, että miksi kukaan ei sano, että teetpä sä paljon töitä. Nyt kun katson taaksepäin, ymmärrän, miksi muut olivat olleet huolissaan jaksamisestani.

– Sokaistuin vauhtiin. Hyväksytin itseäni sillä, että minulla oli 18 päivässä 27 jaksoa viihdetelkkaria. Nyt näyttää siltä, että olin sairastunut siihen tahtiin.

Koronapandemian aiheuttama sulkutila pakotti Leppilammen pysähtymään maaliskuussa 2020.

– Korvissa kohisi viikon. Sitten tuli lamaantuminen, melkein masennus. Yhtäkkiä rupesinkin nauttimaan siitä, että ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin laittaa kylpytakki ylle ja pelata shakkia Beatan kanssa, hän kertoo vapaa-ajastaan vaimon seurassa.

– Aloin nähdä, että meillähän on oikeasti kiva koti, läheiseni ovat kivoja tyyppejä, enkä oikeastaan kaipaa mihinkään.

Lue lisää: Mikko ja Beata Leppilammen poika sai nimen! Herkät kuvat julki

Tämän marraskuun lopussa Leppilampi ilmoitti lopettavansa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana kymmenen kauden jälkeen ja keskittyvänsä uraansa muusikkona ja näyttelijänä.

Antti Hautalehdon osa on Mikko Leppilammen ensimmäinen tv-sarjan päärooli. Jonnaa esittävä Oona Airola näyttelee nyt ensimmäistä kertaa rikospoliisia.

Oivallus rauhoittumisesta tuntui isolta.

– Kun tajusin, että riitän ja olen onnellinen, se antoi töissä mahdollisuuden keskittyä vain tähän yhteen asiaan, Kylmään syliin.

Kun itseä ei tarvinnut enää hajottaa moneen suuntaan, se antoi uutta energiaa. Sarjan kuvauksissakin oli helpompi olla läsnä.

Tämä näkyy Leppilammen mukaan suoraan myös Kylmässä sylissä. Keskittyminen antoi aikaa ideoida sarjaan lisää yksityiskohtia ja syvyyttä.

Jonna mokaa heti alkuun huolella ja vetää lärvit, mutta se ei silti tee hänestä paskaa poliisia.

Kun jaksoissa kuvataan poliisilaitoksen arkea, siihen sisältyy myös poliisien jutustelua ja arkista mokailua. Leppilammen näyttelijäkollega Oona Airola antaa kuvaavan esimerkin.

– Poliiseja ei tässä esitetä yksinomaan sankareina. Esittämäni Jonna mokaa heti alkuun huolella ja vetää lärvit, mutta se ei silti tee hänestä paskaa poliisia, Airola sanoo.

– Nämä hahmot bondaavat ja ovat todellisia ihmisiä.

Poliisikollegoiden Jonnan (Oona Airola) ja Antin (Mikko Leppilampi) välit kirjoitettiin tarkoituksella sisaruksellisiksi: kaksikko on kuin sisko ja veli.

Dekkareista Airolalla on vähän tunnustettavaa: vaikka hän on katsonut lapsesta saakka saksalaisia poliisisarjoja ja aikuisena tykännyt pohjoismaisista rikossarjoista, rikoskirjoja hän ei ole juuri lukenut.

Rönnbackan kirjat eivät siis olleet tuttuja. Silti Airola oli aivan innoissaan, kun häntä loppusyksystä 2020 pyydettiin poliisin rooliin.

– Tämähän on ensimmäinen kunnollinen rikospoliisisarjani. Kävin kuolemassa Bullets-sarjan avausjaksossa, mutta sitä ei mun mielestä lasketa, Airola sanoo ja nauraa perään.

– Poliisin osa on varmaan tosi monen näyttelijän salainen haave, koska hahmot ovat vahvoja ja roolin eteen saa tehdä töitä. Ja siinä pääsee liikkumaan ja tekemään toiminnallisia kohtauksia.

Oona Airola työsti Hautalehto-sarjassa esittämänsä rikospoliisin Jonnan roolia itsenäisen ja aktiivisen ammattilaisen suuntaan.

Käsikirjoituksen ensimmäisestä luonnoksesta paljastui kuitenkin yllätys: Jonnan roolista oli vaikea saada kiinni. Hahmo vaikutti poliisisarjojen kiintiönaiselta, joka vain reagoi miesten tekemisiin.

– Mikäs tämä on tämä Jonna? Ronskina naisena soitin heti Rimbolle ja Petrille, että tämähän on hieman kapea osa, Airola sanoo ja nauraa taas.

Mainittu Petri on Petri Kotwica, psykologisen jännitysdraaman Musta jää (2007) ja tv-sarjojen palkittu ohjaaja. Jonnan rooli sai lisäkehittelyssä täyskäännöksen: miesten tekemisten päivittelyn sijaan hänestä tehtiin poliisiporukan ronski läpänheittäjä ja kovin kännien vetäjä.

– Olikin huikea voitto, että Jonna oli aluksi hahmona niin blankko, tyhjä, Airola sanoo nyt.

Romanttista sivujuonnetta vältettiin aivan tarkoituksella. Leppilammen ja Airolan esittämät Antti ja Jonna ovat kuin sisko ja veli. Airola kehuu näyttelijöiden, käsikirjoittajan, tuottajien ja ohjaajan välistä yhteispeliä hedelmälliseksi.

– Petri on ohjaajana tosi innostuva ja kiinnostui kaikista ideoista, joita meillä näyttelijöillä oli, Leppilampi vahvistaa.

Myös kirjailija Christian Rönnbacka oli mukana kuvauksissa. Hänellä on pieni rooli porvoolaisen poliisiaseman vahtimestarina.

Lue lisää: Ex-poliisista tuli suosikkidekkaristi: ”Huumemaailmassa ei itseäni hätkäytä enää mikään”, sanoo Christian Rönnbacka

Kuvauspaikkana ollut Porvoo näkyy sarjassa isosti: Antti Reinin ja Mikko Leppilammen esittämät poliisit liikkuvat paljon muun muassa Porvoon vanhassa kaupungissa.

Kuvauspaikka näkyy sarjassa isosti. Porvoon pieni koko asettaa myös siellä tapahtuvat rikokset mittasuhteisiin.

– Eihän siellä ole terrori-iskuja. Yhden ihmisen hengen arvo on aito. Siitä olen aina tykännyt pikkupaikkakuntien sarjoissa, myös Villissä pohjolassa, Leppilampi sanoo.

– Kun sarjan kautta tutustuu jokaiseen kulmaan ja kujaan, nurkat tulevat tutuiksi. Se on siistiä.

Hautalehto: Kylmä syli, torstaista 9.12. alkaen suoratoistopalvelu C More.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?