Misha ja sudet: Selvisikö Misha Defonseca todella susilauman avulla natsivainoista? - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Nuori tyttö kertoi selvinneensä karmeista vainoista eläen susilaumassa – sitten tarina alkoi murentua pala palalta

Uusi dokumentti Misha ja sudet avaa Misha Defonsecan outoa tarinaa. Hänen kirjoittamansa bestseller ilmestyi 1990.

Misha Defonseca kertoi, että selvisi lapsena natsien julmuuksista asuen metsässä susilauman parissa.

7.11. 9:40

Belgialaisen Misha Defonsecan tarina lumosi ilmestyessään vuonna 1997 koko maailman.

Katolilaisperheeseen sijoitettu tyttö oli lähtenyt jalan etsimään holokaustissa natsien karkottamia vanhempiaan. Hän oli joutunut tappamaan itsepuolustuksena saksalaisen sotilaan ja selvinnyt metsässä tuhansia kilometrejä susilauman avulla. Niistä oli tullut hänen perheensä.

Uskomattominta tarinassa oli, että se kaikki oli todella tapahtunut Defonsecalle, joka nykyään asuu Yhdysvalloissa.

Ensimmäisen kerran Defonsecaa kuultuaan pienen kustantamon omistaja Jane Daniel oli myyty: tämä oli tarina, joka ansaitsi tulla luetuksi ympäri maailmaa.

– Siinä oli myytin aineksia. Viaton lapsi vastaan natsit. Lapsi, joka selviytyi, Daniel kertoo vuonna 2021 valmistuneessa dokumentissa Misha ja sudet.

Yhteistyö alkoi hyvin, ja kirja ilmestyi. Kustannusoikeuksia myytiin ympäri maailmaa, Disney kiinnostui elokuvaoikeuksista ja Oprah halusi kirjailijan show’hunsa. Defonseca alkoi kuitenkin tuntea itsensä hyväksikäytetyksi: muut rahastivat hänen tarinallaan.

Defonsecasta alkoi tuntua, että muut hyväksikäyttivät hänen tarinaansa ja rahastivat sillä.

Alkoi kitkerä oikeustaistelu, jonka Defonseca voitti: kustantajan oli luovutettava kirjan oikeudet ja maksettava yli 20 miljoonaa dollaria korvauksia. Paha sai palkkansa.

Mutta kuka tarinan paha oikeastaan olikaan? Dokumentin kiinnostavin osuus alkaa siitä hetkestä, kun vararikkoon ajautunut Jane Daniel löytää asiakirjoista Mishan pankkitilin asiakastietokortin.

Siellä lukee Mishan äidin sukunimi. Hän oli kuitenkin kertonut, ettei muista vanhempiensa sukunimeä. Miksi?

Alkoi tutkimustyö, joka ulottui aina Brysselissä sijainneen tulipalossa tuhoutuneen kirkon dokumentteihin ja lopulta Defonsecan sukulaisen haastatteluun. Pala palalta alkoi paljastua totuus, joka ravisutti maailmaa vähintään yhtä paljon kuin Mishan tarina.

Dokumentissa kuullaan useita Defonsecan kanssa tekemisissä olleita henkilöitä: ystävää, naapuria, asianajajaa, toimittajaa. Se jättää kuitenkin kysymyksiä: Miksei kukaan tarkistanut tarinan aukkoja ennen julkaisua?

Mitä Mishan aviomies ajattelee vaimonsa huijauksesta? Tiesikö edes hän, mikä oli totta ja mikä ei?

On käynyt ilmi, että Defonsecan kirjassa osa tarinasta on historiallisesti epäuskottava.

Dokumentissa pohditaan myös tapauksen suurinta arvoitusta, johon tuskin saadaan koskaan vastausta: Onko Misha Defonseca sairas ihminen, joka aidosti kuvitteli eläneensä itse kehittämässään tarinassa? Vai onko hän äärimmäisen älykäs ja karismaattinen tarinankertoja, joka huomasi pystyvänsä huijaamaan koko maailmaa ja rikastuvansa sillä?

Misha ja sudet, sunnuntaina 7.11. Teema & Fem klo 21.45

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?