Ensimmäisen kuvauspäivän Irlannissa alkusyksystä 2019 piti olla helppo. Jännitys tuli silti näyttelijä Laura Birnin kehosta läpi.
Meneillään oli Foundation-tieteissarjan alun oikeudenkäyntikohtaus. Birnin piti seistä taustalla ja kuunnella pitkää kuulustelua.
Kun kameroita varten alettiin rakentaa 50 metriä pitkää rataa, Birnille valkeni ihan oikeasti, minkä kokoluokan tv-sarjaa hän olikaan tekemässä. Koko 10 minuutin otto kuvattiin niin, että kamerat keskittyivät häneen.
– Oton jälkeen äänittäjä tuli sanomaan, että anteeksi, mikrofonille pitää katsoa toinen paikka. Sydämeni löi niin kovaa, etteivät he kuulleet muita ääniä, Birn muistelee Ilta-Sanomille.
– Kun mittakaava oli näin valtava ja massiivinen, se rupesi jännittämään, Birn tunnustaa.
Laura Birn pääsi vaikuttamaan rooliinsa viileänä Demerzelinä. Sarjan pääkäsikirjoittajalla David S. Goyerilla oli kuitenkin tarkka visio: alussa ei saa paljastaa liikaa.
Massiivinen on hyvä sana kuvaamaan kahdeksan kauden pituiseksi suunniteltua Foundation-sarjaa, joka alkoi Applen suoratoistopalvelussa syyskuun lopussa.
Kyseessä on odotettu sovitus tieteiskirjallisuuden legendan Isaac Asimovin klassikkosarjasta Säätiö (1951). Foundation kertoo vuosisatoja kattavaa tarinaa imperiumista, valtaan takertuvasta keisariperheestä ja tiedemiehestä, jonka kaavat ennustavat imperiumin romahduksen.
Tiedemies Hari Seldonia näyttelee brittitähti Jared Harris, joka tunnetaan HBO Nordicin Chernobyl-sarjasta ja Dome Karukosken brittitrillerisarjasta The Beast Must Die.
Birnin on pitänyt vaieta pitkään Foundationin yksityiskohdista. Nyt hän puhuu niistä ensimmäistä kertaa.
– Näin isoon sarjaan pääseminen on ollut iso unelmien täyttymys, Birn sanoo ja hörppää helsinkiläisessä taiteilijaravintolassa vihreää teetä.
Tiedemies Hari Seldonia esittää Foundation-sarjassa brittinäyttelijä Jared Harris.
Jättisarjan takana on alan huippu, käsikirjoittaja David S. Goyer, jonka kuuluisimpia töitä ovat Christopher Nolanin ohjaamat kolme Batman-seikkailua.
Birn kuvailee Goyeria rennoksi tyypiksi, jolla on jalat maassa ja aina muille aikaa. Roolin saamisesta Goyer soitti Birnille henkilökohtaisesti.
– Se oli ennen koronaa, olimme Kreikassa lomalla ja tepsuttelin paljain jaloin hiekkarannalla. Kun sain puhelun oudosta numerosta, se oli aika absurdi hetki: vastasin uikkareissa Goyerille, että selvä, selvä.
Alussa hän oli kuvannut kaksi erillistä koenauhaa. Niitä seurasivat koekuvaukset Lontoossa ja Irlannin kuvausstudioilla. Pitkä prosessi kannatti: Birnin rooli keisarin nuorimman kloonin, veli Aamunkoiton, viileänä kaitsijana Demerzelinä on sarjassa laaja ja keskeinen.
Alkuteksteissä Laura Birnin nimi mainitaan Jared Harrisin sekä Hobitti-elokuvista ja Marvel-seikkailuista tutun Lee Pacen perässä viidentenä.
Laura Birn sanoo, ettei pidä näyttelijäntöitä Suomessa ja ulkomailla mitenkään erillisinä asioina: hän rakastaa molempia.
Irlannin lisäksi Birnillä oli pitkiä kuvauksia Irlannissa ja Kanarialla, lyhyempiä Berliinissä ja Maltalla. Birn pääsi vaikuttamaan rooliinsa, mutta Goyer oli myös tarkka siitä, mitä hän sarjalta haluaa.
– Opin häneltä uuden termin: slow burn. Se tarkoittaa, että hahmoni on alussa paljon taustalla ja kasvaa pikku hiljaa isommaksi.
Birn on aiemmin näytellyt ulkomailla Liam Neesonin rikosjännärissä Tanssi haudoilla (2014), brittitrillerissä The Ones Below (2015) ja Netflixin kauhudraamasarjassa The Innocents (2018).
– En ole aiemmin tehnyt scifiä muuta kuin Tyhjiö-elokuvaan, ja siinäkin sitä oli vain minuutin verran. Se oli vähän eri tilanne, kun Tommi Korpela työnsi pyllystä avaruusasussa ja nauroi hysteerisesti, ja oltiin viiden ihmisen kanssa jossain tien laidassa kykkimässä, Birn sanoo huvittuneena.
Yhtä keisareista esittää amerikkalaistähti Lee Pace, joka on nähty sekä Hobitti-elokuvissa että Marvelin seikkailuissa.
Koronapandemia keskeytti Foundationin työt maaliskuussa 2020. Kahdeksan kuukauden pakkotauon aikana Birn kuvasi Jani Volasen Munkkivuori-sarjaa Elisa Viihde Viaplaylle sekä Inari Niemen ohjaaman elokuvan.
– En näe töitä Suomessa tai muualla mitenkään erillisinä. Pitkien Foundation-kuvausten välissä Janin sarjan tekeminen suomeksi oli sekin ihanaa, kun tiesin koko tarinan kontekstin, sen millainen Suomi oli 1980-luvulla.
Kun Foundationin kuvaukset syksyllä 2020 jatkuivat, ne jatkuivat varotoimien kera. Näyttelijät pistettiin Irlannissa, Maltalla ja Kanarialla koronakuplaan, josta pääsi kotiin vain jouluksi.
– Se oli yhteensä puolen vuoden ajan kuin iso ja outo liikkuva perhe.
– Oli aika rajua olla niin pitkään oman perheen luota pois. Toisen kuplavaiheen aikana perheen sai onneksi mukaan, ja he olivat siellä muutamia viikkoja.
Eristys ulkomaailmasta loi kuvauksiin tiiviin yhteisön.
– Hitsauduimme näyttelijöiden ydinseitsikon ja työryhmän kanssa tyhjällä Fuerteventuralla yhteen ja meistä tuli todella hyviä ystäviä.
Kun Birn täytti viime huhtikuussa 40 vuotta, hän sai yllätyssynttärit kahdesti: ensin näyttelijöiltä Kanarialla ja uudestaan Suomessa.
Laura Birn on mukana myös Foundation-sarjan toisella kaudella. Keisarin klooneista nuorinta esittää Cooper Carter.
Parin viikon päästä Birn kuvaa Irlannissa jo Foundationin toista kautta. Kuvaukset jatkuvat ensi kesään saakka.
– Odotan tosi innolla, että näen kaikki tyypit, joiden kanssa vietin viimeksi kuvauksissa niin järjettömän kauan aikaa niin intensiivisesti, Birn sanoo silmät hehkuen.
Foundation, suoratoistopalvelu AppleTV+, uudet jaksot perjantaisin.