Teräsmies ja Tappava ase -elokuvien ohjaaja Richard Donner on kuollut

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Richard Donner on kuollut.

Muiden muassa Tappava ase -elokuvista tunnettu ohjaaja Richard Donner on kuollut. Kuva on vuodelta 2017.

6.7.2021 5:55

Donner oli kuollessaan 91-vuotias. Donnerin tuotantoyhtiö vahvistaa kuoleman yhdysvaltalaismedioille, mutta kuolinsyystä ei ole toistaiseksi tietoa.

Richard Donnerilla oli suurin, kuuluvin ääni, jonka voi ikinä kuvitella. Hän sai ihmisten huomion ja nauroi tavalla, jolla kukaan ei ole ikinä nauranut. Dick oli niin hauska. Huomasin 12-vuotiaana lapsena sen, että hän välitti. Rakastan sitä, kuinka paljon hän välitti, muistelee Donnerin ohjaaman seikkailu-komedian Arkajalat (The Goonies, 1985) tähti Sean Astin.

Donner muistetaan erityisesti toimintaelokuvistaan.

1960-luvun alussa ohjaajan uransa elokuvien parissa aloittaneen Donnerin ensimmäinen iso menestys oli kauhuelokuva Ennustus (The Omen, 1976), jossa oudot kuolemantapaukset ja onnettomuudet alkavat seurata Damien-poikaa. Elokuvaan napattiin kaksi aikansa kovinta tähteä, Gregory Peck ja Lee Remick.

Pari vuotta myöhemmin Donnerin menestys jatkui, kun ensimmäinen Teräsmies (Superman, 1978) sai ensi-iltansa. Teräsmiestä näytteli Christopher Reeve.

80-luvulla Donnerin suurmenestys oli Mel Gibsonin tähdittämä Tappava ase (Leathal Weapon, 1987), jolle Donner ohjasi myös kolme jatko-osaa.

Mel Gibson (kesk.) ja Danny Glover (oik.) tähdittivät Richard Donnerin ohjaamia Tappava ase -elokuvia. Kuva on elokuvasta Tappava ase 3.

90-luvulla Gibson oli mukana myös Donnerin elokuvissa Maverick (1994) ja Salaliittoteoria (Conspiracy Theory, 1997).

Richard Donnerin viimeinen elokuvaohjaus oli Bruce Willisin ja Mos Defin tähdittämä 16 Blocks (2006).

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?