Dome Karukoski ohjasi brittiläisen kostotrillerin järkyttävällä työtahdilla – jäi Elina Knihtilälle kuvauksissa viinipullon velkaa - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Kaikki tai ei mitään: Dome Karukoski teki brittiläistä kostotrilleriä ohjatessa pahimmillaan 85-tuntista viikkoa – jäi Elina Knihtilälle viinipullon velkaa

The Beast Must Die oli suomalaisohjaaja Dome Karukoskelle kova puolentoista vuoden urakka, jonka hän päätti tehdä uuvuttavan Tolkien-elokuvan jälkeen. Ihmisen eläimellistä puolta käsittelevä brittiläinen jännityssarja kuvattiin Isle of Wightin saarella.

Cush Jumbo näyttelee The Beast Must Die -sarjassa Francesia, joka hautoo kostoa poikansa tappajalle. Suomalaisohjaaja Dome Karukoski sai tehdä sarjasta omannäköisensä.

9.6. 18:30

Ohjaaminen on Dome Karukoskelle kaikki tai ei mitään -työtä. Peliin pistetään kaikki, mitä miehestä irti lähtee – ja se on jälleen vaatinut veronsa.

– Vedin kyllä itseni aika piippuun, Karukoski tunnustaa puhelimessa.

Syynä on uunituore, Karukosken toukokuun puolivälissä valmiiksi saama brittiläinen minisarja The Beast Must Die.

Isle of Wightin saarella Englannin etelärannikon edustalla kuvattu draamatrilleri kertoo lapsensa yliajajalle kostoa hautovasta katkeroituneesta Francesista, jota näyttelee sarjoista The Good Wife ja The Good Fight tuttu Cush Jumbo.

Frances onnistuu vähitellen luikertelemaan poikansa tappajaksi epäilemänsä rehvakkaan miehen lähipiiriin. Jälkimmäistä esittää brittitähti Jared Harris, joka muistetaan etenkin HBO Nordicin Chernobyl-sarjan pääroolista.

Karukosken brittipestin laajuudesta kertoo, että hän on ohjannut itse minisarjan kaikki kuusi jaksoa. Tuotantoyhtiöt New Regency ja Scott Free ovat isoja. Ne tunnetaan myös Hollywood-elokuvistaan. Jälkimmäisen taustavoimissa on ohjaajalegenda Ridley Scott.

– Tuottajat kannustivat tekemään sarjasta oman näköiseni. Minähän aina vihaan tai rakastan kaikkea, mitä teen. Ainakin tällä hetkellä rakastan tätä sarjaa, suomalaisohjaaja myhäilee.

Mukana sarjassa on toinenkin suomalainen: pienessä mutta tärkeässä sisäkön roolissa nähdään Elina Knihtilä.

Frances (Cush Jumbo) luikertelee epäilemänsä tappajan sisäpiiriin Lenan (Mia Tomlinson) kautta.

Kostoa ja ihmisen eläimellistä puolta käsittelevä minisarja on työllistänyt Karukoskea käytännössä viimeiset puolitoista vuotta.

Myös hänen edelliset työnsä, isot elämäkertaelokuvat Tom of Finland (2017) ja Hollywood-studiolle tehty Tolkien (2019), olivat fyysisesti ja henkisesti raskaita. Työuupumus oli niitä tehdessä lähellä.

– Tolkienin ensi-illan jälkeen minulle tarjottiin aika montakin Hollywoodin studioleffaa, kun oli nähty, että osaan toimia kovalla, tappavalla tahdilla. Passasin kesällä 2019 kaikki tarjoukset. Tiesin, ettei minulla ollut silloin niihin energiaa.

Lue lisää: Dome Karukosken Tolkien-kuvaukset alkoivat katastrofaalisesti – työryhmän suomalaiset paljastavat, miten Hollywood-elokuva pelastettiin

Samana syksynä virtaa oli jo aivan eri tavalla.

– Sanon aina, että asiat tulevat aina oikeaan aikaan. Jo The Beast Must Dien käsikirjoituksesta aisti, että kirjoittaja on kokenut ja hyvä, Karukoski summaa.

Käsikirjoittaja Gaby Chiappen töistä tunnetaan Suomessakin muun muassa Candlefordin postineiti, Vera Stanhope tutkii sekä Shetlandsaarten murhat.

The Beast Must Die perustuu löyhästi Nicholas Blaken eli runoilija Cecil Day-Lewisin 1938 ilmestyneeseen romaaniin. Kirjassa kostoa hautoo mieskirjailija, sarjassa nuori musta nainen. Tekstiä Chiappen kanssa työstäessään Karukoski halusi muutenkin vahvistaa sarjan naishahmoja.

Epäiltyä lapsen päälleajajaa näyttelee HBO Nordicin Chernobyl-sarjasta tuttu Jared Harris.

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka menettää lapsensa? Trillerin elementit yhdistyvät sarjassa vahvaan henkilökuvaukseen, jossa on mukana vihaa ja katkeruutta.

– Ihminen menee helposti pimeälle puolelle. Armollisuus ja anteeksianto ovat siinä tilassa tosi vaikeita. Kiinnostuin siitä, miten ihminen muuttuu pedoksi.

Karukoski vertaa Francesia esittävää Cush Jumboa ja Tom of Finlandin Pekka Strangia: heissä on paljon samaa.

– Molemmat pystyvät kuvauksissa luomaan uutta loputtomasti. Se on vaikeaa jo kahden tunnin elokuvassa, mutta tässä Cush teki sitä viiden kuuden tunnin ajan, ohjaaja kehuu.

Minisarjassa kuva kääntyy yhä uudestaan Cush Jumbon kasvoihin, heti väkevästä alun lähikuvasta alkaen.

Minisarja alkaa vahvalla lähikuvalla Francesia näyttelevän Cush Jumbon kasvoista.

Koronapandemia iski sarjan esivalmisteluvaiheessa. Maaliskuuhun 2020 mennessä Karukoski oli ehtinyt jo etsiä kuvauspaikkoja Isle Wightin saarella. Kesken oli vielä paljon, myös näyttelijöiden koekuvaukset.

Erityistä päänvaivaa aiheutti yksi pikkurooli: epäillyn tappajan perheellä on puolalainen sisäkkö, ja roolin esittäjältä vaadittiin sekä koomisia taitoja että tarkkuutta.

– Katsoin koenauhoja ja totesin, että tämä ei riitä: jos huoneessa on Jared Harrisin, Cush Jumbon ja Geraldine Jamesin rinnalla vähänkään heikompi näyttelijä, se näkyy heti.

– Sanoin tuottajille, että otan sisäkön rooliin mieluummin todella kovan suomalaisen näyttelijän.

Ohjaaja lähetti tuottajille näytteeksi Hyvä poika -elokuvan, ja Elina Knihtilä sai paikan.

Dome Karukoski on työstänyt The Beast Must Die -sarjaa viimeiset puolitoista vuotta. Osan esivalmisteluista ja jälkityöt hän teki etänä Helsingistä.

Britannian koronarajoitukset pakottivat vielä lykkäämään kuvauksia kesältä 2020 saman vuoden syksylle. Erityisluvalla järjestettyjen kuvausten varotoimiin kuuluivat sekä maskit että oma koronatestausyksikkö sairaanhoitajineen.

Elina Knihtilä sai roolin perheen puolalaisena sisäkkönä.

Kun omia perheenjäseniä ei voinut koronavarotoimien takia tavata, näyttelijät pystyivät käytännössä olemaan koko kuvausajan vain muiden näyttelijöiden seurassa. Kuvauspäivät olivat 12-tuntisia, ja niinä hetkenä kun ei kuvattu, käytettiin tietenkin maskeja.

– Koronatilanne loi aika kireän tunnelman. Elinan energia toi kuvauksiin hyvää mieltä, joka oli tärkeää ihan sarjan laadunkin kannalta, ohjaaja kiittelee.

Tarpeeseen tulivat myös Taideyliopistossa näyttelemistä opettavan professori Knihtilän pedagogiset taidot.

– Meillä oli yksi nuorempi näyttelijä, jolla oli epävarmoja päiviä, eikä tämä aina uskonut kykyihinsä. Kun itselläni oli todella järkyttävä työtahti, Elina vei tätä näyttelijää syömään, kävi kävelyllä ja rauhoitteli.

– Normaalisti se olisi ohjaajan tehtävä. Jäin Elinalle kiitollisuudenvelkaan, ja olen hänelle viinipullon velkaa, Karukoski kiittelee.

The Beast Must Die -sarjaa kuvattiin syksyllä 2020 Englannin edustalla Isle of Wightin saarella.

Tänä keväänä sarjan leikkausvaiheessa Karukoski teki etänä Helsingistä ympäripyöreitä päiviä. Tyypillisissä tv-tuotannoissa vastuu olisi jakautunut useammalle ohjaajalle, mutta nyt Karukoski vastasi jokaisesta jaksosta.

Samasta materiaalista leikattiin tunnin pituisia jaksoja BBC:n ja ITV:n suoratoistopalvelu Britboxille ja 45-minuuttisia jaksoja amerikkalaiselle AMC:lle. Suomen C More -palvelussa nähdään jälkimmäinen versio.

Pahimmassa rutistusvaiheessa ohjaajan viikossa oli 85 työtuntia.

– Oli kuitenkin nastaa, että viimeiset pari kolme viikkoa olivat kevyitä, kun isot päätökset oli jo tehty. Se oli tosi terapeuttista ja henkisesti puoleksi lepoa.

Entä seuraavaksi? Jo ennen The Beast Must Die -sarjaa Karukoskella oli näyttelijä Jared Harrisin kanssa kehitteillä mahdollinen kansainvälinen brittisarja. Eteen on tullut myös kiinnostavia pohjoismaisia työmahdollisuuksia.

– Pitää ottaa rauhassa pari viikkoa ja miettiä, mitä haluan tehdä, Karukoski pohtii.

– Täytyy vähän miettiä, teenkö seuraavaksi töitä maailmalla vai kotona. Se on iso päätös. Täällä tekeminenkin voi olla perheelliselle miehelle hyvä ratkaisu.

The Beast Must Die, to 10.6. alkaen C More -palvelussa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?