Nomadlandista tuli Oscar-yön suurin voittaja – tässä koko lista palkituista - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Nomadlandista tuli Oscar-yön suurin voittaja – tässä koko lista palkituista

Oscar-palkinnot jakautuivat tänä vuonna tasaisesti eri elokuville. Palkinnot jaettiin 93. kerran hyvin poikkeuksellisin järjestelyin.

Frances McDormand palkittiin parhaasta naispääosasta elokuvasta Nomadland. Elokuva oli kolmella Oscar-palkinnolla gaalan suurin voittaja.­

26.4. 4:15 | Päivitetty 26.4. 6:32

Elokuva-alan kuuluisimmat palkinnot eli Oscarit jaettiin Los Angelesissa varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa.

Ennakkosuosikki Nomadland sai kolme Oscar-palkintoa, mikä teki siitä illan suurimman voittajan, sillä palkinnot jakautuivat elokuvien kesken hyvin tasaisesti.

Nomadland palkittiin parhaana elokuva ja sen kiinalaissyntyinen ohjaaja Chloé Zhao palkittiin parhaana ohjaajana.

Nomadland kertoo Yhdysvaltoja matka-autolla kiertävistä pätkätyöläisistä ja heidän arjestaan. Pääosassa on näyttelijä Frances McDormand, joka palkittiin parhaana naisnäyttelijänä.

Ohjaaja Zhaon palkinto oli historiallinen, sillä hän on ensimmäinen ohjaaja-Oscarin saanut aasialaissyntyinen nainen ja vasta toinen ohjaaja-Oscarin saanut nainen.

Nomadland-elokuvan ohjaaja, kiinalaissyntyinen Chloé Zhao, teki palkinnollaan Oscar-historiaa.­

Miespääosan Oscar-palkinnon sai Anthony Hopkins, joka näyttelee draamassa Isä (The Father) muistinsa menettävää miestä.

Parhaan äänen Oscar-palkinnon sai kuuroutuvasta rumpalista kertova draama Sound of Metal, jonka äänitehosteita ovat olleet tekemässä myös suomalainen foley-artisti Heikki Kossi, äänittäjä Kari Vähäkuopus ja äänileikkaaja Pietu Korhonen.

Kaksi Oscar-palkintoa saivat draama Isä, elämäkertaelokuva Judas and the Black Messiah, Hollywood-draama Mank, musiikkidraama Ma Rainey’s Black Bottom, animaatioseikkailu Soul sekä rumpalidraama Sound of Metal.

Oscarit jaetaan tänä vuonna 93. kerran. Paikkana on koronavarotoimien takia Los Angelesin Union Station -rautatieasema sekä perinteinen Dolby-teatteri ja viihde- ja kauppakeskus Highland Center.

Eniten ehdokkuuksia, 10 kappaletta, oli Netflixin tuottamalla elämäkertadraamalla Mank, joka kertoo klassikkoelokuva Citizen Kanen käsikirjoittajasta Herman J. Mankiewiczista.

Katso alta kaikki Oscar-voittajat.

Paras elokuva

  • VOITTAJA: Nomadland

  • Isä

  • Judas and the Black Messiah

  • Mank

  • Minari

  • Lupaava nuori nainen (Promising Young Woman)

  • Sound of Metal

  • The Trial of the Chicago 7

Paras ohjaaja

  • VOITTAJA: Chloé Zhao (elokuvasta Nomadland)

  • Thomas Vinterberg (elokuvasta Yhdet vielä)

  • David Fincher (elokuvasta Mank)

  • Lee Isaac Chung (elokuvasta Minari)

  • Emerald Fennell (elokuvasta Lupaava nuori nainen)

Paras naispääosa

  • VOITTAJA: Frances McDormand (Nomadland)

  • Viola Davis (Ma Rainey’s Black Bottom)

  • Andra Day (The United States vs. Billie Holiday)

  • Vanessa Kirby (Pieces of a Woman)

  • Carey Mulligan (Lupaava nuori nainen)

Paras miespääosa

  • VOITTAJA: Anthony Hopkins (Isä)

  • Riz Ahmed (Sound of Metal)

  • Chadwick Boseman (Ma Rainey’s Black Bottom)

  • Gary Oldman (Mank)

  • Steven Yeun (Minari)

Paras naissivuosa

  • VOITTAJA: Yuh-Jung Youn (Minari)

  • Maria Bakalova (Borat Subsequent Moviefilm: Delivery of Prodigious Bribe to American Regime for Make Benefit Once Glorious Nation of Kazakhstan)

  • Glenn Close (Hillbilly Elegy)

  • Olivia Colman (Isä)

  • Amanda Seyfried (Mank)

Paras miessivuosa

  • VOITTAJA: Daniel Kaluuya (Judas and the Black Messiah)

  • Sacha Baron Cohen (The Trial of the Chicago 7)

  • Leslie Odom, Jr. (One Night in Miami)

  • Paul Raci (Sound of Metal)

  • Lakeith Stanfield (Judas and the Black Messiah)

Paras alkuperäiskäsikirjoitus

  • VOITTAJA: Emerald Fennell (elokuvasta Lupaava nuori nainen)

  • Will Berson & Shaka King ja Kenny Lucas & Keith Lucas (elokuvasta Judas and the Black Messiah)

  • Lee Isaac Chung (elokuvasta Minari)

  • Darius Marder & Abraham Marder sekä Derek Cianfrance (elokuvasta Sound of Metal)

  • Aaron Sorkin (elokuvasta The Trial of the Chicago 7)

Paras sovitettu käsikirjoitus

  • VOITTAJA: Christopher Hampton ja Florian Zeller (elokuvasta Isä)

  • Sacha Baron Cohen & Anthony Hines & Dan Swimer & Peter Baynham & Erica Rivinoja & Dan Mazer & Jena Friedman & Lee Kern & Nina Pedrad (elokuvasta Borat Subsequent Moviefilm: Delivery of Prodigious Bribe to American Regime for Make Benefit Once Glorious Nation of Kazakhstan)

  • Chloé Zhao (elokuvasta Nomadland)

  • Kemp Powers (elokuvasta One Night in Miami)

  • Ramin Bahrani (elokuvasta Valkoinen tiikeri)

Paras kansainvälinen elokuva

  • VOITTAJA: Yhdet vielä (Tanska)

  • Better Days (Hong Kong)

  • Collective (Romania)

  • The Man Who Sold His Skin (Tunisia)

  • Quo Vadis, Aida? (Bosnia ja Herzegovina)

Lue lisää: Oscarin napannut tanskalaisohjaaja liikuttui kyyneliin – kertoi kuvausten aikana menehtyneestä tyttärestään

Paras animaatioelokuva

  • VOITTAJA: Soul

  • Eteenpäin (Onward)

  • Over the Moon

  • Late Lammas -elokuva: Farmageddon (A Shaun the Sheep Movie: Farmageddon)

  • Wolfwalkers

Paras kuvaus

  • VOITTAJA: Erik Messerschmidt (elokuvasta Mank)

  • Sean Bobbitt (elokuvasta Judas and the Black Messiah)

  • Dariusz Wolski (elokuvasta News of the World)

  • Joshua James Richards (elokuvasta Nomadland)

  • Phedon Papamichael (elokuvasta The Trial of the Chicago 7)

Paras leikkaus

  • VOITTAJA: Mikkel E. G. Nielsen (elokuvasta Sound of Metal)

  • Yorgos Lamprinos (elokuvasta Isä)

  • Chloé Zhao (elokuvasta Nomadland)

  • Frédéric Thoraval (elokuvasta Lupaava nuori nainen)

  • Alan Baumgarten (elokuvasta The Trial of the Chicago 7)

Paras puvustus

  • VOITTAJA: Ann Roth (elokuvasta Ma Rainey’s Black Bottom)

  • Alexandra Byrne (elokuvasta Emma)

  • Trish Summerville (elokuvasta Mank)

  • Bina Daigeler (elokuvasta Mulan)

  • Massimo Cantini Parrini (elokuvasta Pinocchio)

Paras musiikki (taustamusiikki)

  • VOITTAJA: Trent Reznor, Atticus Ross ja Jon Batiste (elokuvasta Soul)

  • Terence Blanchard (elokuvasta Da 5 Bloods)

  • Trent Reznor ja Atticus Ross (elokuvasta Mank)

  • Emile Mosseri (elokuvasta Minari)

  • James Newton Howard (elokuvasta News of the World)

Paras alkuperäiskappale

  • VOITTAJA: Fight for You (elokuvasta Judah and the Black Messiah)

  • Hear My Voice (elokuvasta The Trial of the Chicago 7)

  • Husavik (elokuvasta Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga)

  • Io Sí (elokuvasta Elämä edessäpäin)

  • Speak Now (elokuvasta One Night in Miami)

Paras maskeeraus ja hiusmuotoilu

  • VOITTAJA: Sergio Lopez-Rivera, Mia Neal ja Jamika Wilson (elokuvasta Ma Rainey’s Black Bottom)

  • Marese Langan, Laura Allen ja Claudia Stolze (elokuvasta Emma)

  • Eryn Krueger Mekash, Matthew Mungle ja Patricia Dehaney (elokuvasta Hillbilly Elegy)

  • Gigi Williams, Kimberley Spiteri ja Colleen LaBaff (elokuvasta Mank)

  • Mark Coulier, Dalia Colli ja Francesco Pegoretti (elokuvasta Pinocchio)

Paras lavastus

  • Donald Graham Burt ja Jan Pascale (elokuvasta Mank)

  • Peter Francis ja Cathy Featherstone (elokuvasta Isä)

  • Mark Ricker sekä Karen O’Hara ja Diana Stoughton (elokuvasta Ma Rainey’s Black Bottom)

  • David Crank ja Elizabeth Keenan (elokuvasta News of the World)

  • Nathan Crowley ja Kathy Lucas (elokuvasta Tenet)

Paras ääni

  • VOITTAJA: Nicolas Becker, Jaime Baksht, Michelle Couttolenc, Carlos Cortés ja Phillip Bladh (elokuvasta Sound of Metal)

  • Warren Shaw, Michael Minkler, Beau Borders ja David Wyman (elokuvasta Greyhound)

  • Ren Klyce, Jeremy Molod, David Parker, Nathan Nance ja Drew Kunin (elokuvasta Mank)

  • Oliver Tarney, Mike Prestwood Smith, William Miller ja John Pritchett (elokuvasta News of the World)

  • Ren Klyce, Coya Elliott ja David Parker (elokuvasta Soul)

Lue lisää: Parhaan äänisuunnittelun Oscar napsahti elokuvalle, jonka efektejä puuhattiin Kokkolassa – äänitaiteilija Heikki Kossi IS:lle: ”Totta kai tämä hyvältä tuntuu”

Parhaat erikoistehosteet

  • VOITTAJA: Andrew Jackson, David Lee, Andrew Lockley ja Scott Fisher (elokuvasta Tenet)

  • Matt Sloan, Genevieve Camilleri, Matt Everitt ja Brian Cox (elokuvasta Love and Monsters)

  • Matthew Kasmir, Christopher Lawrence, Max Solomon ja David Watkins (elokuvasta The Midnight Sky)

  • Sean Faden, Anders Langlands, Seth Maury ja Steve Ingram (elokuvasta Mulan)

  • Nick Davis, Greg Fisher, Ben Jones ja Santiago Colomo Martinez (elokuvasta Ainutlaatuinen Ivan)

Paras lyhyt animaatioelokuva

  • VOITTAJA: If Anything Happens I Love You

  • Burrow

  • Genius Loci

  • Opera

  • Yes-People

Paras lyhytelokuva

  • VOITTAJA: Two Distant Strangers

  • Feeling Through

  • The Letter Room

  • The Present

  • White Eye

Paras dokumenttielokuva

  • VOITTAJA: Mustekala opettajana (My Octopus Teacher)

  • Collective

  • Rämpyläleiri: Vammaisten vallankumous (Crip Camp)

  • Salainen agentti vanhainkodissa (El agente topo)

  • Time

Paras lyhyt dokumenttielokuva

  • VOITTAJA: Colette

  • A Concerto Is a Conversation

  • Do Not Split

  • Hunger Ward

  • Laulu Latashalle (A Love Song for Latasha)

Jean Hersholt -palkinnot

Tämän vuoden Oscar-palkinnot tärkeästä humanitaarisesta työstä julkistettiin jo tammikuussa, mutta ne jaettiin maanantaiyönä osana gaalaa.

Nämä Jean Hersholtin nimellä kulkevat palkinnot saivat elokuvantekijä, näyttelijä ja ohjaaja Tyler Perry sekä Motion Picture & Television Fund eli Elokuva- ja televisiosäätiö, joka on auttanut elokuva-alan toimijoita selviämään koronavuoden vaikeasta tilanteesta.

Oscar-palkinnot jaetaan tänä vuonna 93. kerran.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?