Disney sensuroi Tom Hanksin komediasta paljaan pyllyn – nyt linja muuttuu, kun Disney+ laajenee aikuisten ohjelmilla - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Disney sensuroi Tom Hanksin komediasta paljaan pyllyn – nyt linja muuttuu, kun Disney+ laajenee aikuisten ohjelmilla

Alkuperäissarjojen lisäksi Disney+-palveluun tulee muun muassa agenttisarja 24 ja Arnold Schwarzeneggerin kasarihitti Commando. Disneyn mukaan vanhempien tehtävänä on päättää, mikä perheessä on kenellekin sopivaa ja epäsopivaa katsottavaa.

Big Sky -sarja on yksi Disney+:n neljästä uudesta alkuperäissarjasta. Katheryn Winnick näyttelee jännitysdraamasarjassa entistä poliisia, joka etsii kadonneita tyttöjä.­

23.2. 7:50

Suoratoistopalvelu Disney+ laajenee tänään tiistaina 23.2. aiempaa kattavammaksi elokuva- ja tv-sarjapalveluksi. Tarjontaan lisätään iso määrä erityisesti aikuisille suunnattuja elokuvia ja tv-sarjoja.

Erillisen Star-osion alla julkaistaan saman tien muun muassa neljä uutta tv-sarjaa: kadonneiden tyttöjen etsinnästä ja nämä kaapanneista sarjamurhaajasta kertova Big Sky, Marvelin sarjakuviin perustuva synkkä Helstrom, homonuoresta kertova kepeä Love, Victor sekä animaationa tehty tilannekomedia Solar Opposites.

Ennestään Disney+ sisältää erityisesti koko perheen viihdettä, kuten Disneyn klassikkoanimaatioita, Marvelin supersankareiden ja Star Warsin maailmoihin sijoittuvia seikkailuelokuvia ja tv-sarjoja sekä luonto-ohjelmia.

Tom Hanks ja Daryl Hannah elokuvassa Splash.­

Tähän asti osaa palvelun perhepuolen elokuvista on kuitenkin muunneltu niin, että ikärajaa on voitu laskea nuorille katsojille sopivammaksi. Esimerkiksi näyttelijä Tom Hanksin komediaklassikosta Splash (1984) on sensuroitu digitaalisesti piiloon merenneitoa näyttelevän Daryl Hannahin paljas peppu.

Suomen valkokankailla Ron Howardin ohjaamaa menestyselokuvaa esitettiin 1980-luvulla leikkaamattomana, kaikille sallittuna versiona. Disney+-palvelussa sensuroidun version ikärajaksi on suositeltu 6 vuotta.

Sensuroidaanko tai muunnellaanko Disney+:n sisältöjä myös Star-osion aloittamisen jälkeen, jos ohjelmat eivät täytä Disneyn perhebrändin kriteerejä?

– Se on olennainen kysymys, Disneyn Pohjoismaiden maajohtaja Hans van Rijn toteaa Ilta-Sanomille videopuhelun välityksellä Kööpenhaminasta.

– Emme lähesty asiaa sensuurin tai ohjelmien muuntelun kautta. Lisäämme palveluun enemmän säätöjä perheiden vanhemmille, jotta voimme olla varmoja, että oikeanlaiset ihmiset katsovat oikeanlaisia sisältöjä, van Rijn kertoo.

Helstrom-sarjan päähenkilöt Daimon (Tom Austen) ja Ana Helstrom (Sydney Lemmon) ovat sarjamurhaajan lapsia. Sarja perustuu Marvelin sarjakuviin.­

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päästäkseen katsomaan aikuisille suunnatun Star-osion ohjelmia pääkäyttäjän on erikseen valittava niiden näkyminen suoratoistopalvelun asetuksista.

Vanhemmat voivat myös kytkeä päälle pin-koodin, jotta perheen lapset eivät vahingossa pääse katsomaan sellaisia elokuvia ja tv-sarjoja, joita heidän ei haluta näkevän.

– Perheen vanhemman on pystyttävä olemaan varma siitä, etteivät lapset pääse katsomaan heiltä kiellettyjä ohjelmia. Se on meille hyvin tärkeää: kyse on Disneyn brändista ja siihen sisältyvistä lupauksista, van Rijn painottaa.

– On vanhempien tehtävänä päättää, mikä perheessä on kenellekin sopivaa ja epäsopivaa katsottavaa.

Uusien tv-sarjojen lisäksi Star-osion alle sijoitetaan myös viime vuosien tuttuja hittejä. Aikuisemmasta päästä mukana ovat heti tiistaina muun muassa Kiefer Sutherlandin agenttitoimintasarja 24, moottoripyöräjengeistä kertovat draamasarjat Mayans M.C. ja Sons of Anarchy sekä huumedraamasarja Snowfall.

Hans van Rijn kertoo, että Disney käy parhaillaan neuvotteluja pohjoismaisten tuotantoyhtiöiden kanssa paikallisten ohjelmien hankkimiseksi Disney+-palveluun.­

Valkokankailta tutuista elokuvista palveluun saapuu toisaalta muun muassa Sacha Baron Cohenin ensimmäinen Borat-satiiri, Arnold Schwarzeneggerin kasaritoimintaelokuva Commando, korostetun räävittömät ja väkivaltaiset Deadpool-supersankariseikkailut ja Kingsman-vakoojasatiirit sekä alapääkomedioiden nykyklassikko Sekaisin Marista.

Sarjat ovat peräisin Disneyn omistamilta tv-studioilta 20th Television, ABC Signature sekä FX Productions. Elokuvat tulevat yhtiön filmistudioilta 20th Century Studios (entinen 20th Century Fox) ja Searchlight Pictures.

Maailmanlaajuisena viihdejättinä Disneyllä on siis yllin kyllin elokuva- ja tv-tarjontaa, mistä valita.

– Katsojat eivät ehkä välittömästi tunnista 20th Century Studiosin tai Searchlight Picturesin nimiä, mutta tietävät elokuvat Pretty Woman tai Slummien miljonääri. Tv-sarjoissa FX:ltä tunnetaan esimerkiksi Isänmaan puolesta ja ABC-brändiltä Täydelliset naiset.

Leppoisampaa ohjelmistoa Star-osiossa edustavat muun muassa komediasarjat Family Guy, Moderni perhe ja Simpsonit.

Entäpä suomalaiset ohjelmat – milloin niitä on luvassa Disney+:lle?

– Tällä hetkellä meillä on keskusteluja Pohjoismaissa toimivien tuotantoyhtiöiden ja muiden luovien kykyjen kanssa siitä, millaisia suunnitelmia heillä on ja mitä kenelläkin on työn alla. Tässä on kuitenkin edettävä askel askeleelta. Ensin meidän on vakiinnutettava Disney+:n asema, Hans van Rijn kertoo.

Hän muistuttaa, että suomalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset ohjelmat ovat maailmalla melko tunnettuja.

– Maailmanlaajuisena yhtiönä etsimme sellaisia ohjelmia, jotka toimivat omalla alueellaan, mutta vielä parempi, jos saamme levitettyä niitä myös muihin maihin.

Maailmanlaajuisesti Disney+:lla oli vuodenvaihteessa 95 miljoonaa tilaajaa.

Victor (Michael Cimino) ja Benji (George Sear) sarjassa Love, Victor.­

Oma alkuperäissisältö tarkoittaa, että samaa sarjaa tai elokuvaa ei ole katsottavissa missään muussa suoratoistopalvelussa.

Omiin sarjoihin ja elokuviin panostavat tällä hetkellä kaikki isot palvelut, niin myös suoratoiston maailmanlaajuinen jättipeluri Netflix sekä eri tv-yhtiöiden suoratoistopalvelut. Jälkimmäisiä ovat meillä muun muassa Yle Areena, Nelosen tv-kanavien Ruutu sekä MTV:n tv-kanavien Mtv-palvelu.

Star-osion aloittaminen tarkoittaa, että Disneyn alun perin eri yksiköissä tekemät mutta tällä hetkellä muissa suoratoistopalveluissa näkyvät tv-sarjat ja elokuvat nähdään todennäköisesti jatkossa Disney+-palvelussa – osa vain siellä, ja osa myös siellä.

– Jotkut niistä siirtyvät saman tien näkymään vain Disney+-palvelussa, osa siirtyy myöhemmin, ja osa säilyy jatkossakin rinnakkain meillä ja muissa palveluissa, van Rijn kuvailee.

– Käymme läpi jokaisen sarjan ja elokuvan yksi kerrallaan.

Solar Oppisites on animaationa toteutettu tilannekomediasarja.­

Ohjelmatarjonnan laajentaminen lisäsisällöillä on ollut viime kuukausina käynnissä myös muissa suoratoistopalveluissa.

Kotimainen Elisa ja pohjoismainen Viaplay yhdistyivät Suomessa viime syksynä Elisa Viihde Viaplayksi. Myös Discoveryn tv-kanavien kuten TV5:n ja Kutosen suoratoistopalvelu Dplay+ kasvoi vuoden alussa aiempaa laajemmaksi Discovery+:ksi.

Tällä hetkellä Ruutu-palvelun ja TeliaTV:n lisäpalveluna toimiva Paramount+ itsenäistyy maaliskuun 25. päivä omaksi, suoraan katsojille myytäväksi ja aiempaa laajemmaksi suoratoistopalveluksi. Sen selkärangan muodostavat Paramount-studion sekä tv-kanava CBS:n, musiikkitelevisio MTV:n ja Nickelodeonin elokuvat ja sarjat.

HBO Nordic puolestaan laajenee kesän jälkeen laajemmaksi HBO Max -palveluksi, jonka ohjelmiston rungon muodostavat amerikkalaisen HBO-kanavan emoyhtiön Warner Median tv-sarja ja elokuvatuotanto. Niistä tunnetuimmista vastaa Warner Bros. -studio.

Disneyn tavoin myös Paramount että HBO ovat kertoneet etsivänsä tällä hetkellä ohjelmistoonsa täydennyksiä pohjoismaisista sarjoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?