Susanna Laine jätti Puoli seitsemän -ohjelman ja aloittaa pian kuvaukset Salkkareissa – kumoaa lähtöönsä liittyvät sitkeät huhut - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Susanna Laine jätti Puoli seitsemän -ohjelman ja aloittaa pian kuvaukset Salkkareissa – kumoaa lähtöönsä liittyvät sitkeät huhut

Laineella on Salatuista elämistä jo aikaisempaa kokemusta. Hän on vieraillut sarjassa kahdesti aiemmin.

Susanna Laine aloittaa Salattujen elämien kuvauksissa helmikuussa. Hänet nähdään televisiossa vielä tänä keväänä.­

26.1. 7:19

Juontaja Susanna Laine, 39, aloittaa pian uudet työt Salatut elämät -sarjan kuvauksissa. Tänään paljastettiin, että hänen roolihahmonsa on nimeltään Marika, jolla on Pihlajakadulla sukulaissuhteita.

Tämän enempää Laine ei voi vielä hahmostaan paljastaa. Laineen Salkkarit-pesti on suunniteltu aluksi tämän kevään mittaiseksi, mutta jatkoa ei ole suljettu pois.

– Olen ainakin aluksi tämän kevään, katsotaan sitten miten menee ja jatkuuko hommat sitten vai ei. Siihen varmaan vaikuttaa moni muukin asia. Tämäkin on jo aika pitkä periodi, kolme–neljä kuukautta, Laine sanoo.

Laineen osalta suosikkisarjan kuvaukset alkavat helmikuun puolessa välissä. Laine kertoo, että sarja oli hänelle tuttu entuudestaan, mutta viime vuosina iltapainotteiset työt ovat estäneet sen seuraamisen.

Vuonna 2006 Laine piipahti sarjassa kahden jakson verran. Hän esitti Riku Jääskeläisen hautajaisissa Rikun isän Antin uutta naisystävää Sirpaa. Hän kertoo myös esiintyneensä pienessä roolissa aivan sarjan alkuaikoina.

– Sarja on sillä tavalla tuttu, että olen seurannut. Varsinkin silloin kun se alkoi, niin seurasin tiiviisti. Viimeiset vuodet olen ollut aina töissä, kun se on tullut, mutta nyt olen tietysti alkanut seuraamaan, että mitäs siellä Pihlajakadulla oikein tapahtuu, Laine kertoo.

Laine on juontanut viime aikoina muun muassa Tuttu Juttu Show’ta yhdessä Timo Koivusalon kanssa.­

Laine kertoo, että suuntaa kuvauksia kohti innostunein ja odottavin mielin, mutta ei huomaa jännittävänsä. Aiempaa näyttelijäkokemusta hänellä on muun muassa teattereista ja kesäteattereista.

– Kameranäyttelemiskokemusta ei ole niin järkyttävän paljon. Kamera tietysti muuten on tuttu. Jonkin verran olen tehnyt vierailuja sarjoissa ja sellaista. Olen tosi onnellinen, että nyt pääsee tekemään kunnolla roolia ja pidempää kaarta.

– Tavallaan ympyrä sulkeutuu, kun nuorena halusin kovasti näyttelijäksi, mutta vähän ajauduin sitten juontajaksi.

Laine aloitti juontajauransa MTV3:n Pulssi-ohjelmasta opintojensa ohella. Sitä kautta hän päätyi radioon ja edelleen televisioon. Tulevaisuudessa hän haluaisi tehdä sekä juontajan että näyttelijän töitä.

– Molemmista tykkään hirveästi. En osaa sanoa, että kumpi on kivempaa. Onneksi niitä pystyy tekemään molempia ainakin nyt toistaiseksi lomittain.

Laineella on aikaisempaa näyttelijäkokemusta muun muassa teattereista ja kesäteattereista.­

Kuvauspäiviä Laineella tulee olemaan viikossa yhdestä viiteen. Hän tekee Salkkareiden ohella myös juontohommia. Tällä hetkellä hän kuvaa viikonloppuisin Ylen Olohuone-ohjelmaa ja maaliskuussa hän aloittaa SuomiLOVEn uuden kauden kuvaukset.

Laine lopetti Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa viime syksynä. Hän kertoi lopettamisensa syyksi väsymyksen, jota ohjelman intensiivinen kuvaustahti aiheutti. Tästä huolimatta Laine on nähty syksyn mittaan juontajana monissa tv-ohjelmissa ja kohta koittavat intensiiviset Salatut elämät -kuvaukset.

– Väsymys nostettiin tietysti otsikoihin, Laine toteaa.

Laineen mukaan syy, miksi hän lopetti Puoli seitsemässä oli muutoksen halu, sillä hän oli tehnyt ohjelmaa jo pitkään.

– Tein kuusi vuotta ohjelmaa ja viisi lähetystä viikossa, niin onhan se aika tiivis tahti. Nyt on kivaa, kun töitä on ollut vähän vähemmän ja olen ehtinyt pitää tässä välissä parin kuukauden lomankin, niin olen aikalailla täynnä virtaa.

Laine kertoo, että tällä hetkellä hänen työtahtinsa on hyvin rauhallinen. Marraskuusta alkaen on ollut vapaata, ja joulun aikaan hän oli töissä Ylen Kuusijuhlassa. Nyt hän kuvaa Ylen Olohuonetta lauantaisin helmikuun puoleen väliin asti.

– Helmikuun puolesta välistä tietysti, kun Salkkarit alkaa, niin sitten taas arkeen tulee vauhtia sopivasti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?