Pirkko Liinamaa, 88, on kuollut - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Pirkko Liinamaa, 88, on kuollut

Levyraadista tuttu tv-kasvo Pirkko Liinamaa kuoli hoitokodissa Helsingissä perjantaina.

Pirkko Liinamaa muistetaan muun muassa MTV:n Levyraati-ohjelmasta.­

22.1. 13:47

Levyraati-ohjelmasta tutuksi tullut tv-kasvo Pirkko Liinamaa on kuollut 88-vuotiaana. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.

Liinamaa kuoli perjantaiaamuna 22. tammikuuta Kustaankartanon palvelukeskuksessa Helsingissä. Asian vahvistaa Ilta-Sanomille hänen poikansa Jukka Liinamaa.

– Ei ollut yllätys, Jukka Liinamaa kertoo.

– Äiti oli pitkään Kustaankartanon hoitokodissa. Hän hiipui aika nopeasti.

Pirkko Liinamaalla oli alzheimerin tauti. Viimeinen vuosi oli Jukka Liinamaan mukaan aivan hiljaiseloa.

– Olisiko siitä jo yli vuosi, kun pystyimme viimeksi kunnolla juttelemaan, Liinamaa kertoo.

Jukka Liinamaa puhuu puhelimessa hiljaisella äänellä. On ainutlaatuinen päivä. Oman äitinsä voi menettää vain kerran.

– Kävimme vielä eilisiltana katsomassa. Äiti vain nukkui.

– Puhuin niitä näitä, olin läsnä. Hän ei vastannut.

Jo silloin oli tiedossa, että eletään saattohoitovaihetta.

– Kun olimme eilen siellä, tiedettiin, että kyse on enää päivistä. Tiesin, ettei äiti ole enää täällä montaa päivää.

Mäntässä asuva Jukka Liinamaa on parhaillaan äitinsä asunnossa Helsingin Töölössä. Suruviesti tuli perjantaiaamuna kello 7. Pirkko Liinamaa oli nukkunut ikiuneen kello 6.30.

– Kuolinsyytä ei tiedetä. Onko se sitten alzheimer, joka pitkässä juoksussa rappeuttaa aivoja.

Pirkko Liinamaa vuonna 2016.­

Muistoja on paljon.

– Tärkeintä on lämpimät muistot, Jukka Liinamaa sanoo.

– Äitinä hän oli hyvin huolehtivainen ja aika tiukkakin välillä.

– Koko lapsuuteni ja nuoruuteni hän oli kotona ennen kuin aloitti Levyraadissa. Siitä alkoi äidin työura.

Jukka Liinamaa toimi äitinsä edunvalvojana kolme viimeistä vuotta.

– On hyväkin mieli, että kärsimys ja täysi voimattomuus on ohi, hän sanoo.

– Kun tietää äidin aktiivisuuden nuorempana, on hyvä, että hän pääsi pois.

Pirkko Liinamaalla oli viisi lasta. Markku kuoli alle vuoden ikäisenä kätkytkuolemaan vuonna 1962.

– Se oli tragedia, joka varjosti äitiä pitkään, Jukka Liinamaa sanoo.

Vuonna 1932 syntynyt Liinamaa oli suosittu tv-kasvo 1970- ja 80-luvuilla. Hän toimi muun muassa Mainostelevision Levyraadin pitkäaikaisena jäsenenä vuosina 1976–89 ja teki omaa Pirkon kammari -ohjelmaansa. Liinamaa työskenteli myös radiossa, jossa hän juonsi Hyvää huomenta Suomi -ohjelmaa.

Liinamaa muisteli vuonna 2016 IS:lle vuosiaan Levyraadissa. Ohjelma alkoi televisiossa syksyllä 1961, ja siinä vakiotuomarit ja kutsuvieraat antoivat uutuuslevyille pisteitä asteikolla 1–10. Esikuvana oli brittiohjelma Juke Box Jury.

Vuonna 1976 Liinamaan kutsui mukaan ohjelman sen ensimmäinen isäntä Jaakko Jahnukainen.

– Ällistyin, että minut pyydettiin Levyraatiin, Liinamaa kertoi IS:lle.

– En ollut koskaan ollut musiikin kanssa sen suuremmin tekemisissä. Olin ollut Pirkko Tuomisen yöohjelmassa Tämän levyn haluaisin kuulla. Sitten hän soitti miehelleni Keijo Liinamaalle kysyäkseen, onko tällä mitään ohjelmaan osallistumistani vastaan.

Pirkko Liinamaa, Klaus Järvinen ja Jukka Virtanen olivat suosikkiohjelma Levyraadin tähtiä.­

Liinamaa oli naimisissa valtakunnansovittelija ja pääministeri Keijo Liinamaan kanssa, mutta jäi leskeksi vuonna 1980 tämän kuoltua sairauskohtaukseen.

Levyraati teki Pirkko Liinamaasta koko kansan tunteman kasvon, sillä 1970-luvulla Suomessa oli vain kaksi tv-kanavaa. Hänet tunnistettiin kaikkialla ja hänen tavaramerkikseen muodostuivat hänen siniset hiuksensa. Omaleimainen hiustyyli sekä ihastutti että poiki kipakkaa palautetta.

– Sain lisänimen siniparta tai sinitukka, Liinamaa muisteli IS:lle.

Liinamaa kertoi IS:lle viisi vuotta sitten viettävänsä hyvin aktiivista elämää. Hän kuunteli edelleen paljon musiikkia ja oli ahkera liikkuja. Tuolloin 84-vuotias tv-kasvo jumppasi kolmesti viikossa ja piti huolta kunnostaan.

Liinamaa asui yksin Helsingin Töölössä hänen puolisonsa kuolemasta saakka.

– Käyn haudalla Hietaniemessä puhumassa Keijolle: Koeta nyt vetää mut sinne puolelle, hän kertoi IS:lle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?