Jörn Donner kertoi ennen kuolemaansa ristiriitaisesta suhteesta lapsiinsa: ensimmäiset heistä olivat ”myllynkiviä kaulassa”, nuorimmille hän oli lämmin jalkapalloisä - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Jörn Donner kertoi ennen kuolemaansa ristiriitaisesta suhteesta lapsiinsa: ensimmäiset heistä olivat ”myllynkiviä kaulassa”, nuorimmille hän oli lämmin jalkapalloisä

Jörn Donnerin viimeinen haastattelu kuullaan dokumentissa, jonka maailmanensi-ilta on tammikuun lopussa Docpoint-festivaalilla.

Jörn Donnerin viimeinen haastattelu nähdään John Websterin dokumentissa Donner – Privat. Siinä hän kertoo muun muassa suhteestaan moniin lapsiinsa.­

14.1. 8:01

Tieto pian lähestyvästä nopeasta kuolemasta on jo läsnä, kun Jörn Donner asettuu nojatuoliinsa.

– Olen kiusallisen tietoinen, että loppu lähestyy, Donner sanoo kameran edessä rauhallisesti.

Sanat on taltioitu joulukuussa 2019. Donner menehtyi tammikuun 2020 lopussa 86-vuotiaana. Keuhkoihin oli ilmestynyt toinen kasvain.

Donnerin viimeinen haastattelu muodostaa John Websterin ohjaaman uuden dokumentin Donner – Privat rungon. Mukana on runsaasti Donnerin itse ottamia valokuvia, joista suurinta osaa ei ole aiemmin nähty julkisesti.

Niissä nähdään kuvia matkoilta sekä hänen perheensä arkea: poikia pienenä, vaimoja, rakastajia. Intiimejä hetkiä, kuten alusvaateasuinen näyttelijä Harriet Andersson rakastava ilme kasvoillaan.

Siitä tulee elokuvan nimikin: Yksityinen Donner. Ja siitä, että dokumentti käy läpi etenkin Donnerin suhdetta lapsiinsa, joiden kokemus isästä oli keskenään hyvin erilainen.

Maailmanensi-iltansa haastattelu saa tammikuun lopussa Docpoint-festivaalilla, joka järjestetään tänä vuonna kokonaan verkossa.

Donner tunnustaa Websterin dokumentissa olleensa huono isä neljälle ensimmäiselle lapselleen.

Vuonna 1988 syntynyt Daniel ja 1990 syntynyt Rafael saivat aivan erilaisen isän kuin muut lapset Johan (s. 1955), Jakob (s. 1959), Susanna (1981–2017) ja Otto (s. 1981).

Donnerin pojat nuorena: 10-vuotias Daniel ja 9-vuotias Rafael.­

Susannaa ja Ottoa dokumentissa hädin tuskin mainitaan. Donner arvelee näiden olevan hänelle ”vähän katkeria”.

Vanhimman lapsensa Johanin syntymän aikaan Donner oli vain 22-vuotias. Vaimon, kirjailija Inga-Britt Wikin opiskelujen takia hän hoiti poikiaan näiden ensimmäisinä vuosina. Donner otti kotona paljon valokuvia, mutta palo päästä matkustamaan oli vahva.

– Olin täysin edesvastuuton vanhempi.

– Lapset roikkuivat myllynkivinä niskassani, Donner summaa dokumentissa.

Kun Donner muutti Ruotsiin, hän katkaisi suhteet ensimmäisen vaimon mukana pieniin poikiinsa.

– En tiedä, kuka siitä on kärsinyt, mutta emme olleet juuri yhteydessä. Olin luultavasti hyvin huono isä. Minun olisi pitänyt tehdä parhaani pitääkseni yhteyttä, mutta en pitänyt.

– Menetin sekä hänet (vaimoni) että lapseni, Donner toteaa.

Johan Donner-Amnell vuonna 1982.­

Isän ratkaisusta kärsi vanhin poika Johan, joka otti isäänsä yhteyttä 17–18-vuotiaana. Tapaaminen järjestyi Donnerin lomapaikkaan Kustavin Lypertöön.

– Hän ei yksinkertaisesti hyväksynyt minua. Hän kohteli minua vähempiarvoisena. Hän ärähteli, eikä pystynyt sanomaan mitään myönteistä, vaan käänsi minulle selkänsä, Johan Donner muistelee dokumentissa.

Jakob Donner-Amnell vuonna 2007.­

Täysin toisenlainen oli nuorimman pojan Rafaelin kokemus. Hänelle Donner oli ”vain” isä, ei mikään kulttuuripersoona.

– Hän oli hyvä isä. Ei kaikille lapsilleen, mutta minulle hän oli hyvä isä, Rafael Donner tiivistää.

Rafael Donner ja isä syyskuussa 2018.­

Toiseksi nuorinta, Danielia, Donner kuljetti jalkapalloharjoituksiin, oli mukana peleissä ja järjesti syntymäpäiväyllätyksiä. Lämpimistä hetkistä on elokuvassa videopätkiä.

– Hän oli huomaavainen ja lämmin isä. Hän oli läsnä tekojen, ei sanojen kautta, Daniel muistelee.

Donnerin leski, kolmas vaimo Bitte Westerlund allekirjoittaa poikiensa Danielin ja Rafaelin kokemuksen dokumentissa.

– Hän todella oli hyvä isä. Kaksi poikaamme ovat hänen onnistuneimpia projektejaan, Westerlund kehuu.

Elokuvista ja Donnerin kirjoista dokumentti kertoo hyvin ohuesti – vain sen verran, mitä yksityiselämän kuvittamiseksi on välttämätöntä.

Työt ja oma elämä ristesivät kuitenkin suoraan, kun Donner alkoi 1960-luvulla seurustella ruotsalaisnäyttelijä Harriet Anderssonin kanssa.

Vaikka rakkaussuhde ei kestänyt, pari erosi sovussa. Anderssonista tuli Donnerin elinikäinen ystävä.

Toisen vaimonsa Jeannette Bonnierin Donner kuittaa Websterille ”surullisena tarinana”. Suhde oli viilentynyt vuoteen 1984 mennessä.

– Ajoimme ympäri Etelä-Kaliforniaa ja Meksikoa. Olin jumissa autossa Yhdysvalloissa vaimoni kanssa, mutta en saanut häneen mitään yhteyttä.

Vain hieman aiemmin Donner oli käynyt noutamassa ohjaaja Ingmar Bergmanin puolesta Oscar-palkinnon tuottamastaan Fanny ja Alexander -elokuvasta (1982).

– Todellisuuteni ei ollut lainkaan yhtä miellyttävää, Donner sanoo.

Jörn Donner kutsuu dokumentissa itseään yksinäiseksi, seurasta riippumatta.­

Elämäänsä Donner kutsuu dokumentissa leikkisästi ”pitkittyneeksi epäonnistumiseksi”. Silmät loistavat välillä kirkkaina. Vakavalla hetkellä hän kutsuu itseään yksinäiseksi.

– Yksinäisyyden tunne on kasvanut suuremmaksi täysin riippumatta siitä, kenen seurassa olen. Se on jonkinlaista henkistä yksinäisyyttä: kukaan ei voi tuntea niin kuin minä tunnen.

Nuorin poika kuvailee isäänsä samoilla sanoilla.

– Loppuvaiheessa hän vaikutti yksinäiseltä ja pelokkaalta vanhalta mieheltä, joka tarvitsi rakkautta ja läheisyyttä, joita hänen oli vaikea ottaa vastaan, Rafael Donner pohtii elokuvassa.

Donner – Privat, maailmanensi-ilta Docpoint-festivaalilla 29.1.–7.2. Tv-ensi-ilta la 6.2. Teema & Fem klo 20.00.

Docpoint-festivaali

  • 20. dokumenttielokuvan festivaali järjestetään 29.1.–7.2. vain verkossa.

  • Avajaiselokuva on rantojen aarteenetsijöistä kertova Anna Antsalon Meren tuomat.

  • Kotimaisia uutuuksia ovat mm. Georg Grotenfeltin Heiskuja – Outi Heiskanen Lallukan taiteilijakodissa ja Suvi Westin saamelaiselokuva Eatnameamet – hiljainen taistelumme.

  • Opiskelijasarjassa on mukana Saara Hakkaraisen pedofiiliaiheinen lyhytdokumentti Hiljaisuus.

  • Ulkomaisista esitetään mm. Italian Oscar-ehdokas, Gianfranco Rosin Lähi-idän terrorismia käsittelevä Notturno.

  • Uutuutena on kotimainen ja kansainvälinen kilpasarja, joiden voittaja saa 5 000 euron Docpoint-Yle-palkinnon.

  • Ohjelmistoon kuuluu 71 dokumenttia 38 eri maasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?