Kouvolalainen luokanopettaja oli pudota tuoliltaan: Mikan säveltämä musiikki soi yllättäen Star Wars -elokuvan trailerilla

Uuden Star Wars -elokuvan mainosvideolla kuullaan suomalaisen luokanopettajan säveltämää musiikkia.

Suomalaisen luokanopettajan musiikkia kuullaan Star Wars -elokuvan esittelyvideolla. Elokuva ilmestyy vuonna 2023.

Kouvolalaisen Mika Lumijärven, 38, vuosien tekemä työ palkittiin tavalla, josta hän ei osannut edes unelmoida.

Lumijärven säveltämää musiikkia kuullan nimittäin uuden Star Wars: Rogue Squadron -elokuvan esittelyvideolla.

Luokanopettajana työskentelevä Lumijärvi sai tiedon asiasta kesken oppitunnin ja oli pudota tuoliltaan luettuaan viestin.

– Puhelimeeni kilahti viesti, että ”tässä pieni joululahja”. Video oli ollut netissä jo neljä päivää, kunnes kuulin asiasta, Lumijärvi kertoo.

– Olin aivan häkeltynyt, en edes muista mitä teimme koulussa sen jälkeen, hän naurahtaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Episodi.

Vaikka Mika Lumijärvi ei miellä itseään suureksi Star Wars -faniksi, on hän katsonut kaikki Star Wars -elokuvat. –Hollywood-tuotannot ovat aina kiehtoneet minua.

Lumijärvi on säveltänyt puolentoista vuoden ajan kappaleita Really Slow Motion & Giant Apes -nimiselle trailerifirmalle. Kansainvälinen yritys julkaisee alan sisällä traileri- ja mainosmusiikkia esimerkiksi Hollywood-tuotantojen tarpeisiin. Tuotantoyhtiöt valitsevat yrityksen tarjonnasta sopivan kappaleen, ja tällä kertaa valinta osui Lumijärven sävellykseen.

Lumijärven instrumentaalista kappaletta kuullaan koko puolentoista minuutin mittaisen videon ajan. Viime viikolla julkaistua videota on katsottu Youtubessa lähes kaksi miljoonaa kertaa.

Kyseinen video ei ole varsinainen elokuvatraileri, vaan videolla elokuvan ohjaaja Patty Jenkins kertoo, miten päätyi ohjaamaan jättituotantoa.

Wonder Woman -elokuvien ohjaajana tunnettu Jenkins kertoo videolla isästään, joka kuului Yhdysvaltain armeijan ilmavoimiin ja menehtyi Nato-tehtävässä. Vuonna 2023 ilmestyvä Star Wars Rogue Squadron -elokuva kertoo lentolaivueesta ja tähtihävittäjälentäjistä.

Lumijärven mukaan kyseessä on hänen uransa kohokohta. Vuosien työ tuotti tulosta.

– Erityisen hurjalta tuntui siksi, että en tee tätä ammatikseni. Tämä on ensimmäinen kerta, kun musiikkini pääsi virallisesti kuulumaan. Ja vielä Star Warsissa! mies kuvailee häkeltyneenä.

Lumijärvi kertoo tehneensä musiikkia jo yli kymmenen vuoden ajan, ja hän soittaa rumpuja Voidfallen-metalliyhtyeessä. Muutama vuosi sitten hän kiinnostui elokuvamusiikin tekemisestä toden teolla ja hankki kaluston kotiinsa musiikin tekoa varten. Hän alkoi myös opiskelemaan alaa vapaa-ajallaan ja ilmoittautui verkkokursseille.

Miehen mukaan musiikin tekeminen pysyy ainakin toistaiseksi harrastuksena.

– Traileribisnes on niin arvaamatonta ja kilpailullista, että en vielä uskaltaisi kokeilla siipiäni täyspäiväisenä musiikintekijänä. Tietysti se ajatus siintää takaraivossa ja olen avoin sille polulle, Lumijärvi pohtii.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalaisen tekemää musiikkia kuullaan Hollywood-tuotannoissa. Muutama vuosi sitten Tuuletar-yhtyeen Alku-kappale pääsi Game of Thronesin trailerille. Vuonna 2015 elokuvasäveltäjä Pauli Hausmann teki musiikin Peter Panista kertovan Pan-elokuvan trailerille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?