Ensitreffit alttarilla -kausi oli floppi – miesten kylmäävä käytös tyrmistyttää: ”Todella epäkunnioittavaa” - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Ensitreffit alttarilla -kausi oli floppi – miesten kylmäävä käytös tyrmistyttää: ”Todella epäkunnioittavaa”

Ilta-Sanomien Ruuturaati ruotii nyt koko Ensitreffit alttarilla -kauden ongelmat.

1.12.2020 21:57

Ensitreffit alttarilla -ohjelman tämän kauden päätösjaksossa nähtiin ratkaisun hetket, kun neljä mukana ollutta pariskuntaa kertoivat asiantuntijoille, aikovatko he jatkaa kameroiden sammuttua matkaansa yhdessä vai erikseen.

Jo aiemmin tällä kaudella on nähty kaksi poikkeuksellista tilannetta, kun sekä Mira ja Matti että Emma ja Tuomas ilmoittivat jo kesken kuvausten, ettei yhteinen matka tule jatkumaan ohjelman jälkeen. Kauden viimeisessä jaksossa myös Tommi ja Juudit kertoivat asiantuntijoille avioliittonsa tulleen tiensä päähän. Neljästä pariskunnasta yhdessä päättivät jatkaa siis ainoastaan Kati ja Janne.

  • Voit katsoa IS:n Ruuturaadin artikkelin alussa olevasta videoikkunasta.

Ilta-Sanomien Ruuturaati analysoi tuoreeltaan päätösjakson tapahtumat sekä puivat päättynyttä kautta. Ihmetystä herättää erityisesti Matin ja Tuomaksen epäkunnioittava käytös. Toimittajat Iida Tani ja Katri Utula eivät olleet uskoa silmiään nähdessään, miten Matti käyttäytyi Miraa kohtaan, kun pari kohtasi asiantuntijat viimeistä kertaa.

– Tämä oli sellainen pari, että molemmissa oli vikaa. Mutta Matti kyllä kohteli Miraa todella törkeästi tässä lopussa. Tämä ”fist bump” asiantuntijoiden edessä viimeisessä jaksossa oli todella epäkunnioittavaa, Ruuturaati toteaa.

Mira on ilmaissut avoimesti pettymyksensä siihen, miten Matti pimitti häneltä aidot tunteensa ohjelman aikana.­

Emman ja Tuomaksen taival on ollut katsojillekin raskasta ja surullista seurattavaa.­

Ruuturaadin tunteet nosti pintaan myös Tuomaksen vihamielinen käytös Emmaa kohtaan. Vaikka ihmetystä herätti edelleen myös Emman valinta ohjelmaan ylipäätään, löytyi etenkin Tuomaksen käytöksestä paljon korjattavaa.

– Kyllä näissä miehissä nyt on peiliin katsomisen paikka. Tuomaksen lopullinen reaktio oli käsittämätön. Se vihan määrä, jota hän koki Emmaa kohtaan... Sitä en ymmärtänyt, Ruuturaati täräyttää.

Osansa arvostelusta saavat kuitenkin myös asiantuntijat. Ruuturaati ihmettelee asiantuntijoiden päätöstä parittaa esimerkiksi Tuomaksen ja Emman, jotka selkeästi olivat hyvin erilaisia keskenään.

– Asiantuntijat tuijottavat liikaa sitä, että ketkä ovat paperilla toisilleen sopivat. Pitäisikö asiantuntijoiden katsoa vähän peiliin ja miettiä, että pitäisikö meidän jotakin muuttaa tässä? Ruuturaati pohtii.

Ennätyspitkän, 14 jaksoa sisältäneen Ensitreffit alttarilla -kauden päätteeksi yhteistä matkaansa päätyivät jatkamaan ainoastaan Kati ja Janne. Tällä kaudella avioliittoon vihittiin kaikkiaan neljä entuudestaan toisille tuntematonta pariskuntaa. Aiemmilla kausilla pariskuntia on ollut mukana kolme.

Mitä mieltä olet tästä Ensitreffit alttarilla -kaudesta? Osallistu keskusteluun kommenteissa!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?