Maaret Kallio liikuttui tv:ssä paljastaessaan suhteensa kuolemaan – sitten Maria Veitolakin murtui kyyneliin - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Maaret Kallio liikuttui tv:ssä paljastaessaan suhteensa kuolemaan – sitten Maria Veitolakin murtui kyyneliin

Yökylässä Maria Veitola -jaksossa käytiin syvällinen keskustelu elämästä ja kuolemasta.

Tällä viikolla Yökylässä Maria Veitola -jaksossa tutustutaan Maaret Kallioon.­

1.10. 21:52

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa tutustuttiin tällä kertaa koko kansan tuntemaan psykoterapeuttiin, tv-kasvoon ja kolumnistiin Maaret Kallioon, 43.

Maria Veitolan vierailu Kallion luona huipentui tunteikkaaseen keskusteluun, jonka aikana kyyneleiltä ei säästytty. Kaksikko istui kallioilla meren äärellä ja vaihtoi ajatuksia elämästä.

– Mitä sä toivot? Veitola kysyi.

– Eihän se mene niin, mutta toivon, että saisin pitää mitä minulla on. En toivo sillä tavalla lisää, Kallio kertoi.

Kallio paljasti ajatelleensa elämää jo aivan pienestä saakka sen kautta, ettei täällä olla ikuisesti.

– Olen miettinyt elämää todella paljon, lapsesta asti, kuolemankin näkökulmasta. Olisinko tehnyt riittävästi sitä mikä on minulle tärkeää, tai olisinko sanonut riittävästi sitä mikä minulle on tärkeää? Olisinko yrittänyt riittävän rohkeasti? Kallio pohti.

Maria Veitola vierailee Maaret Kallion kotona Espoossa.­

Kallio piti pienen tauon ja jatkoi sitten liikuttuneena.

– Ajattelen siinä mielessä, että olisin valmis lähtemään huomenna. Enhän mä haluaisi, se on kauhea ajatuskin, mutta lapseni tietävät, että rakastan heitä hirveästi. En ole ollut mitenkään superäiti, mutta sekin on sanottu ääneen, Kallio kertoi.

– Puolisoni tietää, että se on mulle maailman rakkain. Olen yrittänyt vaikuttaa tähän maailmaan oikeasti. Nyt rupee itkettää, Kallio sopersi.

Hän kysyi saman kysymyksen Veitolalta kyyneleitä nieleskellen.

– Olisitko sä valmis lähtemään huomenna?

– En mä valmis ole, Veitola sanoi heti.

– Mutta olisitko sä sanonut riittävästi, että rakastat tai olet yrittänyt korjata riittävästi vaikeita asioita? Kallio kysyi.

– Olisin. Luulen, että voin allekirjoittaa tuon kaiken, Veitola myönsi.

– Vaikka epäonnistuu, niin jos on uskaltanut yrittää, niin se on tärkeintä. Vaikka menisi liitot pieleen tai mitä vaan, niin on rohjennut yrittää ja rakastaa, Kallio summasi niiskuttaen.

Veitolankin silmäkulmasta valui kyynel herkän puheenaiheen seurauksena.

– Tässä on sellainen kertsi, Kallio nauroi lopulta kyyneleitään pyyhkien.

Lopulta Veitola ja Kallio halasivat toisiaan pitkään ja lämpimästi.

Maaret Kallio on tuttu useista tv-ohjelmista, joissa hänet on nähty asiantuntijana. Kallio nousi julkisuuteen Ensitreffit alttarilla -sarjasta, ja on sittemmin ollut mukana muun muassa Kielletty rakkaus- ja Yhden illan juttu -sarjoissa.

Kallio on myös kirjoittanut useita mielenterveyteen, jaksamiseen ja onnellisuuteen keskittyviä teoksia. Hänen tuorein kirjansa Voimana toivo julkaistiin maaliskuussa.

Yökylässä Maria Veitola torstaisin MTV3-kanavalla klo 21.00.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?