Vaatesuunnittelija Lalli Savolainen ei juo lainkaan vettä, vaan lipittää samppanjaa aamuin illoin – jääkaapin sisältö mykistää Pippa Laukan - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Vaatesuunnittelija Lalli Savolainen ei juo lainkaan vettä, vaan lipittää samppanjaa aamuin illoin – jääkaapin sisältö mykistää Pippa Laukan

Muotialan ammattilainen Lalli Savolainen laittaa elämäntapansa remonttiin MTV3:n Olet mitä syöt -ohjelmassa.

Epäterveelliset elämäntavat ovat alkaneet näkyä Lalli Savolaisen vartalossa ja terveydessä.­

22.9. 20:51

Vaatesuunnittelija Lalli Savolaisen vuosi alkoi vaikeasti: hän erosi, muutti ja menetti työnsä kuin seinään, kun koronapandemia iski. Stressaantunut Savolainen lääkitsi itseään herkuttelulla ja samppanjalla, mutta alkoi pian tuntea olonsa ikäväksi. Keskivartaloon oli kertynyt viime vuosina ylimääräistä rasvaa, puhtia ei ollut ja ruokavalio oli retuperällä.

Niinpä Savolainen päätti pistää elämäntapansa uusiksi lääkäri Pippa Laukan johdolla Olet mitä syöt -ohjelmassa. Sarjan tulevassa jaksossa selviää, että Savolainen on ajanut vartalonsa huonoon jamaan litkimällä samppanjaa aamupalaksi ja ahmimalla iltaisin valtavat määrät suolaa.

Savolaisen suurin ongelma ovat olematon ateriarytmi ja valtavasti suolaa, rasvaa ja sokeria sisältävä ruokavalio. Hänen suurinta herkkuaan ovat suolakurkut, joita kuluu purkkitolkulla sekä erilaiset leikkeleet, hapankorppu ja voi.

– Isoin ongelmani on ruokailurytmi. En ole koskaan ollut aamupalaihminen. En ole koskaan tehnyt aamupalaa itse muuta kuin ehkä sunnuntain pitkiä samppanja-aamupaloja.

– Silloin kun oli töitä, läksin sinne suoraan, en edes vettä ottanut lasia. Se oli vasta puolen päivän jälkeen, kun kerkesi jotain syödä.

Iltaisin koko päivän nälissään ollut Savolainen ahmi, mitä kaapeista löytyy.

Epäterveelliset elämäntavat ovat alkaneet näkyä Savolaisen vartalossa ja terveydessä. Hänen suvussaan on diabetesta, joten ylipaino on hänen elimistölleen erityisen vaarallista. Savolaisen isän kuoli diabetekseen ja nyt myös hänen sokeriarvonsa heittelevät.

Vaatesuunnittelija Lalli Savolaisen keskivartaloon on hiipinyt ylimääräistä epäterveellisen ruokavalion seurauksena.­

Pippa Laukkaa kauhistuttaa kurkata Savolaisen jääkaappiin, sillä ennakkotietojen perusteella näky ei tule olemaan hyvä. Kaapista löytyykin lähinnä samppanjaa, kakkuja ja suolakurkkuja.

– Nyt ihan oikeasti mulle tulee semmoinen olo, että mitä mä sun kanssas teen, Laukka turhautuu.

– Mun silmiin tämä vaikuttaa tosi itsetuhoiselta ruokavaliolta. Suola, rasva ja sokeri ja se, että syöt niitä kaikkia kaiken aikaa.

Savolaisen ruokavaliossa mättää erityisesti yksi asia: hän syö valtavat, suosituksiin nähden moninkertaiset, määrät suolaa, muttei juo lainkaan vettä. Kun yhtälöön lisätään vielä samppanja ja mehut, joita hän litkii muka nesteyttääkseen itseään, kuivuu hänen vartalonsa vakavasti,.

– Se mikä pisti silmääni on, että juot tosi paljon sokeroituja mehuja, muttet juo lainkaan vettä. Ruokavaliostasi puuttuu puhdas vesi. Juot sen verran samppanjaa, kun pitäisi juoda vettä. Se tarkoittaa, että käyt kuivalla koneella. Sun solut ei saa nestettä, sun aineenvaihdunta ei toimi, Laukka selittää vakavana.

– Saat ihan liian paljon suolaa, joka taas johtaa siihen, että se kuivattaa sun elimistöä entisestään, hän jatkaa.

Savolaisen ruokavaliossa ei ole lainkaan vettä ja se pursuaa suolaa ja rasvaa.­

Savolainen myöntää, että usein hänestä tuntuu aterian jälkeen huonolta: takaraivoon nousee kylmä hiki ja vatsassa on tunne kuin siellä olisi kivi. Kehnon ruokavalion lisäksi Savolainen nukkuu aivan liian vähän ja unenlaatu on huonoa, eikä hän siksi palaudu päivän rasituksista.

Myös verisuonianalyysi puhuu karua kieltä ja paljastaa, että Savolaisen verisuonet ovat huonossa kunnossa.

– Lalli, sä olet 53-vuotias. Arvaa minkä ikäiset sun verisuonet on? Ne on jo eläkkeellä, ne on kuusikymppisen verisuonet. Näihin sä voit itse vaikuttaa, Laukka sanoo.

Elämäntaparemontin alussa Savolainen painaa 80,7 kiloa. Hän toivoisi itse karistavansa noin kymmenen kiloa erityisesti keskivartalostaan, mutta Laukan mukaan jo viiden kilon painonpudotus olisi riittävä. Suuren kilomäärän sijaan hän haluaisi nipistää Savolaisen 105-senttiseltä vyötäröltä noin 10 senttiä, jotta vaarallinen sisäelinrasva vähenisi.

Laukka laittaa Savolaiselle totaalisen suolakiellon ja pistää tämän ruokavalion uusiksi. Lisäksi vaatesuunnittelija alkaa liikkua useita kertoja viikossa ensimmäistä kertaa elämässään.

– Mulla on liikuntavaatteet päällä, aika jännää, hän hämmästelee uuden elämänsä aluksi.

Olet mitä Syöt MTV3:lla torstaisin klo 20.00.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?