BB-Sini on täydellinen esimerkki siitä, kuinka tosi-tv:tä käsikirjoitetaan - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Kommentti: BB-Sinin erokohu on täydellinen esimerkki siitä, kuinka tosi-tv-ohjelmaa käsikirjoitetaan

Big Brotherin kaltaisten ohjelmien sisältö syntyy draamasta ja sen mahdollisuudesta. Miten osallistujat voivat unohtaa sen kerta toisensa jälkeen, kysyy toimittaja Wilma Ruohisto.

­

15.9. 19:38

Väkinäistä vastakkainasettelua.

Näin ajattelin, kun ensi kertaa näin Big Brotherin uuden tuotantokauden kilpailijat paperilla. Jos suurimmat tunteenpurkaukset ohjelmassa kulminoituisivat kinasteluun kauramaidosta, en vaivautuisi katsomaan sitä.

Ymmärtäähän sen. Edelliskauden osallistujien erinäiset ulostulot ohjelman jälkeen ovat varmasti saaneet tuotannon pohtimaan tämän vuoden castingia kahta tarkemmin.

Alle viikon jälkeen realityohjelmien isä, äiti ja varsinkin isoveli kuitenkin muistutti, miksi formaatti on pitänyt pintansa yli vuosikymmenen ajan.

Talossa ei ehditty viettää muutamaa päivää pidempää, kun aviomiehensä yrityksessä työskentelevä Sini oli jo saanut viritettyä itselleen melkoisen pommin. Kainaloon oli löytynyt uusi mies, jonka kanssa lusikointi ja halailu sai Sinin paitsi pohtimaan oman suhteensa tilaa, myös keskelle kolmiodraamaa.

Maanantaina Sini poistui BB-talosta vietettyään talossa vain viikon. Syy löytyi ulkomaailmasta, vaikka kilpailijat visusti sieltä eristetäänkin. Porilaisen varatuomarin mies oli hakenut vaimostaan avioeroa viisi päivää ohjelman alun jälkeen.

Ulkomaailma ei lakannutkaan olemasta sillä välin, kun kilpailijat eristettiin kameroin vuorattuun tosi-tv-kuplaansa.

Päin vastoin: Sosiaalinen media on tehnyt realityohjelmista paljon raaempia kuin reilut 10 vuotta sitten. Katsojilla on paitsi oma fooruminsa täysin suodattamattomaan kommentointiin, myös mahdollinen suora yhteys henkilöön itseensä.

Keskustelua ei voi paeta, se käy koko ajan, eikä mikään jää huomaamatta.

Ja jos jotain voi spekuloida, niin sitä aivan varmasti spekuloidaan. Näin kävi myös Sinille.

***

Olen haastatellut työssäni lukemattomia tosi-tv:stä tuttuja, jotta ymmärtäisin heidän motiivejaan paremmin. Vastaukset ovat maalailleet tarvetta tulla nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi, ymmärretyksi ja tietenkin myös tunnetuksi.

Silti päässäni pyörii jälleen kysymys, jota olen pohtinut lähes jokaisella kerralla.

Eivätkö nämä ihmiset ymmärrä osallistuvansa tv-ohjelmaan, jonka tarkoitus on tuottaa viihdettä?

Osallistujat huomioidaan yksilöinä, ja heidän tarpeensa huomioidaan. Ohjelman tuottajien tehtävä ei kuitenkaan ole terapoida osallistujia. Heidän tehtävänsä on tuottaa kiinnostavaa viihdeohjelmaa.

Sellaista ei synny lakaisemalla mahdollista draamaa maton alle siksi, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Big Brotherin kaltaisten ohjelmien sisältö, internet-termein kontentti tulee juuri konflikteista. Siitä draamasta, jota on (kaikista salaliittoteorioista huolimatta) mahdotonta käsikirjoittaa.

Siitä, kuinka eettistä se on, voidaan olla montaa mieltä.

Mutta se on täysin eri keskustelu se.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?