Illalla televisiossa palkittu Kaikki synnit -sarja, jossa rikostutkija selvittää murhia vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Illalla televisiossa palkittu Kaikki synnit -sarja, jossa rikostutkija selvittää murhia vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä

Johannes Holopainen näyttelee vanhoillislestadiolaisuuden jättänyttä rikostutkijaa, joka joutuu kohtaamaan menneisyytensä lähtiessään tutkimaan murhia kotiseudulleen Pohjois-Pohjanmaalle.

Kaikki synnit -sarjan päärooleissa ovat Johannes Holopainen ja Maria Sid.­

16.9. 8:55

Kun kaksi lestadiolaismiehen murhaa ravistelee uskonnollista yhteisöä Pohjois-Pohjanmaalla, tapausta saapuvat selvittämään keskusrikospoliisin rikostutkijat Sanna Tervo (Maria Sid) ja Lauri Räihä (Johannes Holopainen).

Elisa Viihteen alkuperäissarja Kaikki synnit nähdään nyt TV2:lla. Dokumentintekijänä tunnetun Mika Ronkaisen ohjaama ja hänen yhdessä Merja Aakon kanssa käsikirjoittama rikosdraamasarja sai Göteborgin elokuvajuhlilla parhaan käsikirjoituksen palkinnon 2019.

Johannes Holopaisen esittämä Lauri Räihä on harvinaisempi hahmo rikosdraamojen perusjässiköiden joukossa. Räihä on jättänyt konservatiivisen kotiseutunsa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, eikä hän ole tavannut vanhempiaan 12 vuoteen. Törmäys menneeseen on väistämätön. Työtehtävä antaa Räihälle mahdollisuuden paeta pariterapiaa, jossa hän käy miehensä kanssa.

– Räihä joutuu törmäämään siihen, että on lapsena kokenut kaltoin kohtelua. Tiukassa uskonnollisessa yhteisössä kasvaminen on jättänyt jäljet, joista eroon pääseminen on pitkä prosessi, Johannes Holopainen pohtii.

Menneisyyden traumat näkyvät esimerkiksi Räihän parisuhteessa, jossa ahdistuneisuus purkautuu hänestä ulos väkivaltaisena käytöksenä.

Kaksi murhaa pienen kunnan alueella saa rikostutkijat kiinnostumaan.­

– Hän haluaisi pystyä elämään niin, että kohtelisi itseään ja muita niin kuin oikeaksi kokee, mutta se tuntuu vaikealta. Räihän on helpompi uppoutua työhön kuin kohdata yksityiselämänsä ongelmia.

Holopaisen mukaan Kaikki synnit on rikostarinasta huolimatta ennen kaikkea henkilödraamaa.

– Rikostarina on kehys, jonka sisällä tärkeää on henkilöiden kamppailu ja kehitys.

Johannes Holopainen oli viime vuonna Kultainen Venla -ehdokkaana roolisuorituksestaan. Hän kertoo saaneensa sekä sarjasta että roolistaan paljon positiivista palautetta. Kiittävää palautetta on tullut myös entisiltä lestadiolaisilta.

IS vieraili sarjan kuvauksissa kesällä 2018.­

– On tullut kiitosta, että sarja on uskottavasti kuvannut heille tuttuja asioita, Holopainen kertoo.

Lauri Räihän rooli on ollut Holopaiselle todellinen haaste ja myös opettavainen asia.

– Laurin tausta on niin erilainen kuin itselläni, että kun tutustuin Laurin tarinaan, opin asioita myös itsestäni. Ymmärsin esimerkiksi, miten tärkeää on turvallinen lapsuus.

Lestadiolaisuus ei ollut Holopaiselle tuttua, ennen kuin hän alkoi roolin vuoksi tutustua siihen. Hän esimerkiksi otti yhteyttä Uskontojen uhrit ry:hyn, jonka kautta hän sai yhteyden muutamaan entiseen lestadiolaiseen.

– He jakoivat minulle omat tarinansa. Sain sitä kautta ymmärrystä siitä, miten se kulttuuri voi vaikuttaa.

Holopainen korostaa, että vanhoillislestadiolaisuudesta ei luoda mustavalkoista kuvaa. Rooliin valmistautuessa hän kuuli monia myönteisiä tarinoita kasvamisesta lestadiolaisyhteisössä. Holopainen ja Ronkainen vierailivat myös seuroilla tutustumassa yhteisölliseen tunnelmaan.

– Tarkoitus ei ole syyllistää ketään, vaan kertoa asioista, jotka ulottuvat myös vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolelle. Samanlaisia mekanismeja voi olla muissakin yhteisöissä.

Sarjan ensimmäistä kautta kuvattiin pohjoisessa vuonna 2018, kun hellekesä oli kuumimmillaan. Ilta-Sanomat vieraili tuolloin kuvauksissa, joiden aikana näyttelijät kehuivat kilpaa sarjan käsikirjoitusta, ohjausta, tuotantoa ja pohjoisen kuvaus­olosuhteita.

– Tämä on tunteisiin menevä ja edustaa sellaisia arvoja, joita haluan tuoda esille. Hyväksyntä, rakkaus ja välittäminen ovat tärkeitä. Roolihahmot ovat uskottavia, ja lähdin heti mukaan, kun luin käsikirjoituksen, Holopainen kiitteli kesken kuvausten.

Maria Sid puolestaan kertoi, kuinka Sanna Tervon rooli on kirjoitettu näkyväksi ja eläväksi.

– Hän on hyvä työssään ja tavallaan pakenee siihen, kunnes eteen tulee tilanne, jossa asiat on pakko kohdata. Sarjan työparilla on hyvä dynamiikka, koko elämä on läsnä, Sid kuvaili sarjan pääparia.

Toista kautta kuvattiin talvella 2019–2020. Se saa ensiesityksensä Elisa Aitiossa syksyllä 2020

Holopainen paljastaa, että toisella kaudella palataan vuoteen 1999.

– Palataan henkilöiden menneisyyteen. Ja kohdataan uudet synnit, Holopainen naurahtaa.

– On hienoa tehdä tällainen aikamatka ja valottaa tapahtumia menneisyyden kautta. Jos katsoo ensimmäisen kauden uudelleen toisen kauden jälkeen, huomaa erilaisia hienovaraisia vihjeitä, joita ykköskaudella on ollut.

Tällä hetkellä Holopainen kuvaa Ylelle Rahti-nimistä tv-sarjaa, joka käsittelee siirtolaisuutta ja ihmissalakuljetusta.

– Sarjassa perehdytään maailmaan, joka on olemassa mutta, jolta ummistamme silmämme.

Kaikki synnit keskiviikkona 16.9. alkaen TV2 21.00

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?