Ensitreffit alttarilla -pari käy heti hääpäivänä keskustelun perheenlisäyksestä – sulhanen täräyttää selkeän vastauksen: ”En halua” - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Ensitreffit alttarilla -pari käy heti hääpäivänä keskustelun perheenlisäyksestä – sulhanen täräyttää selkeän vastauksen: ”En halua”

Syksyn kolmannessa Ensitreffit alttarilla -jaksossa Tommi ja Juudit käyvät hääpäivänään heti keskustelun siitä, haluavatko he tulevaisuudessa perheenlisäystä.

Tommi, 36, toteaa puolisolleen heti kättelyssä, ettei haaveile lapsista.­

15.9. 7:08

Tulevassa Ensitreffit alttarilla -jaksossa päästään jälleen häätunnelmiin, kun toisensa alttarilla kohtaavat Tommi ja Juudit sekä Mira ja Matti. Edellisjaksossa nähtiin jo kuinka toisilleen tahdon sanoivat Emma ja Tuomas sekä Kati ja Janne.

  • Jos et halua lukea juonipaljastuksia, älä lue artikkelia tämän pidemmälle.

Jaksossa ensimmäisenä alttarille astelevat turkulainen opinto-ohjaaja Juudit, 29, sekä Helsingissä asuva Tommi, 36. Hääpäivänsä aamuna Tommi kuitenkin tunnustaa kameroille jännittävänsä. Hän myös kertoo, ettei haaveile tulevaisuudessa lainkaan perheenlisäyksestä.

– Se oikean ihmisen löytäminen on varmasti vaikeaa monesta eri syystä. Mutta yksi iso syy on se, kun ei halua lapsia, niin se karsii aika kovalla kädellä porukkaa jo heti alkuvaiheessa, Tommi selittää kameroille.

Kun pariskunta kohtaa toisensa alttarilla ensimmäistä kertaa, ovat molemmat silmin nähden tyytyväisiä. Juudit toistelee kameroille useaan otteeseen kokevansa olonsa hyvin onnekkaaksi, kun hänen rinnalleen on löydetty Tommin kaltainen mies. Pariskunnan välillä vaikuttaakin olevan välittömästi kemiaa ja he suukottelevat toisiaan estoitta jo hääkuvia ottaessa.

Tommin ja Juuditin välillä vaikuttaa heti olevan kemiaa.­

Myöhemmin hääjuhlassa Juudit kuitenkin täräyttää Tommille mieltään askarruttaneen kysymyksen. Hän tiedustelee tuoreelta aviomieheltään, millaisia ajatuksia hänellä kenties on juuri perheenlisäyksen suhteen.

– Uskallanko kysyä, tämä muksupuoli..., Juudit aloittaa varovasti hääparin tanssiessa parketilla.

– No mä oon ollut sillä linjalla, että mä en halua lapsia, Tommi vastaa välittömästi.

Juuditilla itselläänkin on kuitenkin selkeä näkemys lapsihaaveista.

– Okei, no se sopii mulle oikein hyvin, morsian vastaa Tommille nauraen.

– No niin mie vähän veikkasin, että se on sen verran selkeä juttu, että sitä ei varmaan kovin helposti sivuuteta, Tommi vastaa helpottuneena.

Tommi ja Juudit keskustelevat perheenlisäyksestä heti hääpäivänään. Pariskunta on kuitenkin asian suhteen samoilla linjoilla.­

Myöhemmin Juudit kertoo tuoreen avioparin käymästä keskustelusta myös kameroille. Hän kertoo, ettei ollut ajatellut etukäteen ottaa asiaa puheeksi heti hääpäivänä, mutta kysymys vain tupsahti yllättäen mieleen.

– Tuli vaan sellanen pikanen kysymys yhtäkkiä, että miten sulla tää lapsipuoli. Tuli selkeä vastaus Tommilta, että ei ole tulevaisuudessa. Se on selvä ja sopii mun suunnitelmiin oikein hyvin, Juudit pohtii kameroille.

Juudit myös kehuu kameroille kuinka luontevalta yhdessäolo uuden puolison kanssa tuntuu, vaikka he ovat vasta tavanneet toisensa.

– Tommin kanssa tuntuu tosi luontevalta ja että siinä on tilaa kaikille kysymyksille. En tiedä, miten mulla kävi näin hyvä tuuri, Juudit hehkuttaa.

Juudit kertoo kameroille, että Tommin kanssa keskusteleminen tuntuu luontevalta.­

Tommi, 36, työskentelee digitaalisen markkinoinnin tiimiesimiehenä ja asuu Helsingissä yhdessä naispuolisen kämppiksensä kanssa.

29-vuotias Juudit sen sijaan kuvailee itseään feministiksi. Turussa asuva ja opinto-ohjaajana työskentelevä Juudit toivoi ennen Tommin tapaamista, että tasa-arvoasiat olisivat tärkeitä myös hänen tulevalle puolisolleen.

– Kun mietin, millaisen ihmisen kanssa haluaisin elämäni jakaa niin toivon, että siitä tulee vähän rauhaa mun elämään ja olemiseen. Toivon, että mun tuleva puoliso on tasa-arvon ihminen ja myös valmis tarkastelemaan maailmaa ja itseään aina uuden tiedon valossa, Juudit pohti kameroille kauden ensimmäisessä jaksossa.

– Mulla on muutama sellainen perusarvo, jotka on tärkeitä. Ekologisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, sivistys ja tietenkin rakkaus, listasi puolestaan Tommi.

Ensitreffit alttarilla MTV3-kanavalla tiistaisin kello 21.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?