Diili palaa televisioon – Hjallis Harkimon saappaisiin astuu Jaajo Linnonmaa - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Diili palaa televisioon – Hjallis Harkimon saappaisiin astuu Jaajo Linnonmaa

Diili nähdään ensi vuonna Nelosella.

Jaajo ryhtyy valvomaan diilejä.­

3.9. 9:41

Diili-ohjelma tekee paluun Nelosella ja Ruudussa ensi vuonna. Ohjelman uudella kaudella Diili-pomon saappaisiin astuu radiojuontaja ja moninkertainen start up -yrittäjä Jaajo Linnonmaa.

Tarjolla on työ Jaajo Linnonmaan yritysimperiumin kehitysjohtajana sekä näköalapaikka start up -maailmaan.

– Mulla on tällä hetkellä viisi yritystä ja muutama pöytälaatikossa odottamassa tekijää. Lisäksi istun useamman firman hallituksessa. Kaikki yritykseni ovat hyvin eri aloilta, ja kun siihen lisätään vielä mediakanavani, niin aika leveällä skaalalla pitäisi tähän tehtävään haettavalta henkilöltä löytyä kiinnostusta ja osaamista, Linnonmaa arvioi.

Ohjelmassa Jaajon neuvonantajina toimivat hänen pitkäaikainen yhtiökumppaninsa Toni Lähde sekä Jungle Juice Bar -yrityksen perustaja Noora Fagerström.

Kuukauden mittaisen taiston aikana Diili-kilpailijat mittelevät bisnestaidoissa ja yrittävät vakuuttaa kyvyillään sekä Jaajon että hänen neuvonantajansa. Lopulta parhain hakija nappaa vakituisen työpaikan Jaajon rinnalla kehitysjohtajana.

Diilin avoin kilpailijahaku on nyt auki osoitteessa nelonen.fi/osallistu, ja ohjelman kuvaukset alkavat jo tämän syksyn aikana.

Diili nähdään Nelosella ja Ruudussa 2021.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?