MTV: Yllätyskäänne Salatut elämät -sarjassa: Seppo Taalasmaa palaa Pihlajakadulle - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

MTV: Yllätyskäänne Salatut elämät -sarjassa: Seppo Taalasmaa palaa Pihlajakadulle

Julkaistu: 1.8. 20:31

Salatut elämät jatkuu ensi maanantaina uusin jaksoin.

MTV kertoo verkkosivuillaan, että Salattujen elämien syyskauden ensimmäinen viikko alkaa räjähtävästi.

Kovin uutinen on, että legendaarinen Seppo Taalasmaa palaa Pihlajakadulle.

MTV:n uutisessa vihjataan, että Seppo joutuu heti kättelyssä kohtaamaan järkyttävän suru-uutisen.

Seppo Taalasmaa poistui ensimmäisen kerran sarjasta vuonna 2013 hahmon näyttelijän Jarmo Kosken omasta tahdosta.

Keväällä 2017 ilmoitettiin, että Seppo palaa sarjaan seuraavana syksynä.

Seppo ilmestyikin Salkkareihin jo kesäkuussa 2017 esitetyssä päätösjaksossa.

Jarmo Koski kertoi marraskuussa 2017 IS:lle, että kyseessä oli suunniteltu piipahdus sarjassa, eikä hänen hahmonsa ollut missään vaiheessa tarkoitus jäädä pitkäksi ajaksi Pihlajakadulle.

– En olisi pitkää sopimusta halunnutkaan, eikä sitä siksi tarjottu, Koski totesi tuolloin.

– Seppoahan on kaiken aikaa haluttu takaisin ruutuun ja se oli suurin syy, miksi tein tuon piipahduksen.

Näyttelijä kertoi, että pyörähdys Salatuissa elämissä oli virkistävä, vaikka se onkin kovaa työtä.

– Teatteriin verrattuna Salkkareiden tekeminen on todella nopeatempoista ja hektistä. Teatterissa samaa asiaa treenataan todella pitkään, mutta sarjassa harjoitellaan pari kertaa ja sitten nauhoitetaan. Se on vähän kuin olisi ensi-ilta koko ajan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?