Gynekologi pamautti suorat sanat pornoa tekevälle Giannalle – nuori nainen uskoo menettävänsä työnsä takia hedelmällisyytensä - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Gynekologi pamautti suorat sanat pornoa tekevälle Giannalle – nuori nainen uskoo menettävänsä työnsä takia hedelmällisyytensä

Giannan isä ei hyväksy tyttärensä työtä.

Julkaistu: 16.6. 9:16

Pornon katselu lisääntyy koko ajan internetissä. Nuoret näyttelijät kertovat päätyneensä alalle puutteellisen seksivalistuksen vuoksi.

Internet on olemassa pornoa varten, väitetään Pornovallankumous-ohjelmassa useaan otteeseen. Kolmiosainen dokumentti kertoo karusta todellisuudesta pornokuvausten kulisseissa ja ruutujen takana katsomoissa.

Kun porno-ohjaaja Mike Quasar aloitti 1990-luvulla, hän ajatteli, ettei pornon määrä voi kasvaa, mutta väärässä hän oli. Netin myötä pornoa katsotaan aina vain enemmän, ja materiaali on käynyt jatkuvasti kovemmaksi. Se vaikuttaa katsojiin.

Yksi dokumentissa seuratuista losangelesilaisista pornonäyttelijöistä on Gia, 19, joka rakastaa työtään eikä hän voisi kuvitella tekevänsä muuta. Kolmesta hommasta saa 1 500 dollaria, ja toimistotyö olisi niin ”surullista”.

Gianna, 21, ei ole kertonut sisaruksilleen alavalinnastaan. Uskonnollinen isä ei hyväksy ammattia.

– On ihan kuin he pelkäisivät seksiä, hän sanoo.

– Ennen kuin ryhdyin tähän, tiesin, ettei minusta voi koskaan tulla koulun opettajaa.

Myöhemmin Gianna kertoo, että koska seksitaudit ovat alalla ”väistämättömiä”, hän uskoo menettävänsä hedelmällisyytensäkin. Puolen vuoden työskentelyn jälkeen gynekologi määrää kuukauden tauon, koska koko alapää virtsarakkoa myöten on moukaroitu.

Nuoret näyttelijät kertovat päätyneensä alalle puutteellisen seksivalistuksen vuoksi. Seksistä ei puhuttu, mutta sitä voi katsoa netistä yhdellä klikkauksella. Siirtymä kuluttajasta näyttelijäksi ei tuntunut isolta. Oikeus omaan seksuaalisuuteen ja pornon tekeminen menevät puheissa ristiin.

Dokumenttisarjassa haastatellaan pornon tekijöitä ja kuluttajia. Nuoret ovat kasvaneet ilmaisen nettipornon keskellä. Miten heitä voisi suojella siltä?

Ohjelma on monella tavalla absurdia ja silmät avaavaa katsottavaa.

Hauskaa katsottavaa on, kun tavallisia teinejä ja heidän vanhempiaan haastatellaan heidän mielipiteistään pornosta ja sen katsomisesta. Lapset ja vanhemmat kiusaantuvat vuorotellen sohvalla. Myös pariskunnat kertovat ihmeen rehellisesti suhteestaan pornoon.

Ala muuttui 2000-luvun lopussa radikaalisti, kun internetporno muuttui maksuttomaksi. Nykyään PornHubia katsoo päivittäin 92 miljoonaa ihmistä. Dokumentin mukaan lapset näkevät internetpornoa keskimäärin jo 11 vuoden iässä.

Ohjelmaa etsii syyllistä nuorten nettipornoriippuvaisuudelle ja sen karuille seurauksille. Alan tekijät väistävät vastuuta. Kiinnostavaa on, että pornostudion naispuolinen kuvankäsittelijä avautuu kameralle rehellisesti mielipiteistään nykyisestä hardcore-pornotrendistä.

Toisessa jaksossa keskitytään addiktioon ja kolmannessa jaksossa pornokriitikko Cindyyn. Tausta-alalla häilyy kysymys siitä, miten vapaaehtoisesti nuoret näyttelijät töitä tekevät, mutta varsinainen ihmiskauppa jää täysin huomiotta.

Pornovallankumous tiistaisin 16.6. alkaen TV2 klo 21.00

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?