Au paireissa aiemmin kohauttaneen Janen sanat saivat aikaan ilmiriidan: nyt hän paljastaa, mistä koko riidassa oli kyse - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Au paireissa aiemmin kohauttaneen Janen sanat saivat aikaan ilmiriidan: nyt hän paljastaa, mistä koko riidassa oli kyse

24-vuotias Jane matkustaa tällä kertaa hoitamaan lapsia Aucklandiin.

Julkaistu: 30.4. 15:40

Au pairit Miami -sarjan räväkkä Jane Hölsö aiheuttaa uudella Au pairit -sarjan kaudella jälleen kipakoita tilanteita.

Vuoden 2018 Au pairit Miamista tuttu Jane Hölsö tekee paluun Au pairit -sarjaan. Janen laukomat suorasukaiset kommentit saivat silloin ohjelmassa monet suomalaiset kiristelemään hampaitaan. Sosiaalinen media täyttyi kipakoista kommenteista, joissa pahimmissa Janea haukuttiin röyhkeäksi pomottajaksi, joka lähti Miamiin vain bilettämään.

Sellaisia reaktioita Jane osasi tv-katsojilta odottaakin.

– Olen tottunut siihen, että ihmisillä on aina joku mielipide minusta. Että olen perseestä tai tosi kiva. Se on jompikumpi, Jane kertoi IS:lle viime vuonna.

Jane kertoo lähteneensä mukaan uudelle Au pairit Uudessa-Seelannissa -kaudelle, koska kokee yhä etsivänsä itseään.

Jane liittyy muiden au pairien joukkoon myöhemmin. Yhteenhitsautunut nelikko vaikuttaa järkyttyneeltä Janen saapumisesta. Janea jännitti nähdä muut, koska hän tiesi muilla olevan jonkinlainen olettamus ja ennakkokäsitys hänestä.

– Mä koin, että meidän eka tapaaminen meni tosi kivasti. Se oli pitkä, ja ehdittiin puhua kaikenlaista. Aluksi oli sellaista, että mä jouduin kyselemään ja lypsäämään heiltä.

Emel kertoo kameroille Janen kommentoineen hänelle, että hän näyttää ihan sellaiselta ihmiseltä, jota hän vihaa.

Emel kertoo olevansa ihminen, joka tulistuu helposti.

– Mä olen sanonut Emelille meidän tapaamisen yhteydessä toisessa tilanteessa, että sä muistutat mua eräästä henkilöstä, ketä mä en yhtään arvosta. En käyttänyt sanaa vihata. Siinä vaiheessa Emel otti sen tosi väärin, koska se ei tiennyt, mikä se juttu oli.

– Se on saatu näyttämään Emelin puheessa siltä, että vihaisin sitä. Kun Emel on omissa tunnekuohuissaan, siinä lähtee niin kuin hän itsekin sanoo nollasta sataan. Siitä tuli iso väärinkäsitys ja harmittaa, että olisin sanonut vihaavani Emeliä.

Janea sanoo, ettei ohjelmassa näytetä sitä, mitä oikeasti oli puhuttu. Jane ja Emel näkivät sarjan muiden au pairien tavoin jaksot ensi kertaa tiistaina. Vanha riita nousi esiin.

– Me kävimme silloin tämä asia läpi uudestaan.

Miamissa Jane hoiti lapsia yhdessä kauden muiden au pairien Joonan, Neean ja Matleenan kanssa. Aucklandissa hän oli yhdessä Sinin, Emelin, Jussin ja Adan kanssa. Kumpaan joukkoon hän koki soveltuvansa paremmin?

– Miamissa olin ainoa täysi-ikäinen, joten se myös näytti siltä, että olin ainoa, joka juhli siellä. Tuolla oli eri tavalla, koska kaikki olivat täysi-ikäisiä. Vaikka meillä alku oli haastavampi, kyllä se kääntyi niin, että tultiin tosi hyvin juttuun ja oli paljon insidejuttuja ja puhuttin omista henkilökohtaisista asioistamme.

Jane on tällä hetkellä sinkku. Hän lähti Aucklandiin tilanteessa, jossa hänellä oli säätöä ulkomaalaisen miehen kanssa. Lopulta suhde kaatui välimatkaan. Koska tilanne oli mikä oli, Jane ei myöskään etsinyt miestä Uudesta-Seelannista.

Katso alla olevalta videolta, kun Jane ja Seksikäs-Suklaa testasivat Linnanmäen Taiga-laitteen viime kesänä.

Au pairit alkaa toukokuun 20. päivä Yle Areenassa ja TV2:lla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?