Suomalaisen viihteen pioneeri Hannu Seikkula 70 vuotta – muistelee legendaarisimpia sketsejään: näin syntyi apuva-mies - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Suomalaisen viihteen pioneeri Hannu Seikkula 70 vuotta – muistelee legendaarisimpia sketsejään: näin syntyi apuva-mies

Seikkula kertoo, ettei juhli merkkipäiväänsä.

Hannu Seikkula sai Venla-palkinnon elämäntyöstään vuonna 2014.

30.4.2020 9:25

Muistatko Soitinmenot-tv-sarjan? Pulttiboisin? Tupla-Uunon? Tai Rampen ja Naukkiksen? Jos muistat, saatat myös tietää, että niiden takaa löytyy yksi ja sama mies: ohjaaja Hannu Seikkula.

Seikkula teki pitkän uran suomalaisen sketsiviihteen parissa. Hänen kädenjälkensä näkyy Pertti Reposen tv-sarjoissa ja Spede Pasasen elokuvissa.

– Mua ei oikeastaan voi nimittää ohjaajaksi. Olin vain kuvaaja, Seikkula toteaa vaatimattomasti puhelimessa.

Kuvaaja tai ohjaaja, ei sen väliä. Se, mitä Seikkula sai aikaan, muistetaan pitkään.

– Mulla on sanonta, että olen tehnyt minuuttimääräisesti eniten sketsiviihdettä Suomessa. Laadusta en ole sitten niin varma, mies nauraa.

Putous-tyyliset hokemat tulivat suomalaiseen populaarikulttuuriin Seikkulan aikoina.

– Se oli nimenomaan Pulttibois, joka sen hokema-homman aloitti. Kun Pirkka-Pekka Peteliuksen a-pu-va-huuto tuli tiistaina ulos telkkarista ja me mentiin keskiviikkona kuvaamaan koulun pihalle, niin jo sitä huudettiin meille. Se meni läpi laakista.

Onks Viljoo näkyny? Heikki Kinnunen, Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala laittoivat hauskimmat hahmonsa liikkeelle, kun luvassa oli 10 miljoonaa Taka-Surkee-nimisen paikkakunnan nostamiseksi suosittujen matkailukohteiden eturiviin.

Toki aika oli eri. Kanavia oli vain kolme ja jokainen viihdeohjelma keräsi valtavan määrän yleisöä.

– Meillä oli Pertsa Reposen kanssa sellainen ajatus, että jos ohjelma sai alle miljoona katsojaa, niin se oli ihan paska ohjelma.

– Pariin vuoteen tehtiin 58 jaksoa Pulttiboista ja Manitbois päälle. Se tekee lähes 100 ohjelmaa. Sinne mahtui kaikenlaista. Mutta hauskaa oli, se täytyy sanoa.

Tupla-Uunossa siististi pukeutunut – ja muutenkin tuntemattomaksi naamioitunut – Uunon näköinen tyyppi hankkiutuu toimitusjohtajan paikalle Tuura-konsernissa. Yritys lähtee uuteen nousuun ja kukoistukseen.

Palataanpa hetkeksi nykypäivään. Tänään, vappuaattona, ohjaajalla tulee 70 vuotta mittariin.

Mennään urheilukysymyksellä. Miltä nyt tuntuu?

– Ei tämä oikeastaan sen kummemmalta tunnu. Vanha kliseinen sanonta on, että ikä on vain numero. Kai.

Juhlitteko merkkipäiväänne?

– En juhlista päivää mitenkään erikoisesti. Olen täällä Vihdissä kakkosasunnolla. Karanteenissa muka. Muutama tuttu lähiseudulta tulee käymään. Lienee sopivaa ilmoittaa asia näin, Seikkula nauraa.

Hannu Seikkula vuonna 2001.

Koronasynttärit voi viettää pihapiirissä kunnollisilla turvaväleillä. Muuten epidemia ei ole Seikkulan elämään heilauttanut puoleen tai toiseeen.

– Korona ei ole vaikuttanut juurikaan elämääni. Yritän kuntoilla. Mulla on kuntosali täällä ja neljä kertaa viikossa rehkin siellä.

– Mullahan on urheilutausta. Pyöräilyä ja pikaluistelua on tullut tehtyä. Olin pikaluistelussa Sapporon olympiavalmennettavien ryhmässä. No, ei minulla sinne mahiksia ollut, mutta yllättävän nopea mä olin. Ratinassa tuli kellotettua melkein ME-aikoja.

– Pyöräilyssä olin jo silloin laiska. Koetin vain peesailla.

Urheilu jäi, kun leffa-ala alkoi kutkutella mielessä.

– Ne hommat jäivät vuonna 1972, kun muutin Saksaan opiskelemaan elokuva-alaa. Mutta kuntoilun tottumus on jäänyt. Vedän satujumppaa ja peikkopunnerruksia päälle.

Aake Kalliala ja Pirkka-Pekka Petelius tekivät yhdessä Seikkulan kanssa Pulttibois ja Manitbois -sarjoja.

Nyt Seikkula viettää ettoisia eläkepäiviä. Touhua riittää.

– Inhoan sanaa harrastus, mutta mä maalaan tauluja. Nuorempana usutettiin oikein taidemaalarin hommiin, mutta onneksi en lähtenyt. Olin jo silloin vähän ADHD, enkä jaksanut keskittyä.

Palataan takaisin Seikkulan uraan. Sieltä riittää tarinoita kerrottavaksi kiikkustuolissa?

Vaikkapa Pirkka-Pekka Peteliuksen yksi muistettavimmista hahmoista, apuva-mies.

Kuinka se syntyi?

– Meillä oli PP:n kanssa tarkoitus tehdä hahmo, joka jää kiinni teknisiin laitteisiin. Tyyppi, jolta kaikki uusi on mennyt ohitse. PP alkoi rakentaa sitä hahmoa maskeeraajan kanssa. Hän katseli itseään peilistä pitkän aikaa. Totesi sitten: ei tää jätkä voi huutaa apua. Se huutaa a-pu-va!

A-pu-va!

Seikkulan ja näyttelijöiden ajatukset menivät suorastaan ihmeellisellä tavalla yhteen.

– Kertaakaan en joutunut sanomaan näyttelijöille, että tuo ei toimi. Yksi ainoa sketsi on tullut sensuroitua etukäteen. Olin aika varma, että Spede olisi sanonut mulle, jos hän ei olisi halunnut jotain juttua ohjelmaan. Muuten sain vapaat kädet.

Töitä tehtiin hyvin eri tavalla kuin nykypäivänä.

– Se on aika mielenkiintoista. Kun ajattelee tämän päivän tuotantoja ja kuinka paljon siellä onkaan ihmisiä tekemässä niitä. Pulttiboista tehdessä kaikki mahtui samaan pakettiautoon kun lähdettiin.

Vaikka porukka oli pieni, talo auttoi.

– Maikkari oli siihen aikaan loistava paikka. Lavastepaja ja puvusto ihan vieressä. Jos jotain tuli mieleen, niin sinne vain. Ei tarvinnut täyttää lippua ja lappua, vaan päästiin nopeasti eteenpäin.

Pisimmät komediaputket Seikkula teki Pertsa Reposen ja Heikki Kinnusen kanssa.

– Mun kannalta oli hienoa asia, että sain tehdä töitä eturivin koomikkojen kanssa. Jos nyt joutuisin tekemään sketsiviihdettä, soittaisin Aku Hirviniemelle. Esimerkiksi se hänen Putous-hahmonsa Slaikka Gustafsson oli mainio. Hyvin herttainen tyyppi.

Seikkulan ja Reposen pitkä ja hedelmällinen yhteistyö johtui osaltaan siitä, että miehillä ei syntynyt keskinäisiä kiistoja.

– Pertsa ei ollut kauhean mustasukkainen teksteistään – yhdessähän niitä tehtiin. Kerran hän kuitenkin vähän närkästyi editissä, kun Kinnusen Heikin Uffaffaa-hahmo ei tehnyt mitään muuta kuin luki puhelinluetteloa. Mä olen aina sanonut, että hyvä koomikko tekee vitsin vaikka puhelinluettelosta, niin pitihän sitä koettaa. Silloin Pertsa sanoi, että voisiko tosta ottaa vähän pois. Se on ainoa kerta.

Heikki Kinnunen etsiskeli Viljoa Älywapaa palokunta -sketsisarjassa.

Kinnusesta Seikkulalle tuleekin heti mieleen hauska tarina.

– Se oli ihan Älywapaan palokunnan alkuaikoja. Heikki teki silloin Turun kaupunginteatterissa Seitsemää veljestä. Aamulla kun nauhoitusten piti alkaa, niin Maikkarin legendaarinen puhelin soi: ”Tota, täällä on Heikki Kinnunen Turusta. Mä tulen ihan kohta. Otan taksin”. Ja niin hän tuli taksilla, lukaisi tekstin läpi ja ei muuta kuin tekemään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?