Yhdysvaltojen suosituimpiin ja pitkäaikaisimpiin keskusteluohjelmiin kuuluvassa Saturday Night Livessä nähtiin viime lauantaina varsin poikkeuksellinen lähetys monin tavoin. Koronasäädösten vuoksi tuotannon tähtien täytyi esiintyä omissa kotioloissaan.
Ohjelman alkujuonnon Hollywood-tähti Tom Hanks, 63, josta tuli yksi koronaviruksen ensimmäisiä julkkisuhreja. Tähti ja hänen vaimonsa Rita Wilson sairastuivat koronavirukseen Australiassa maaliskuussa. Molemmat toipuivat sairaudesta hyvin.
Tom Hanks päästi miljoonat katsojat keittiöönsä Saturday Night Live -lähetyksessä.
– Nyt minä ja vaimoni voimme hyvin ja olemme kotonamme, kuten kaikkien tulisi olla. Itseasiassa minulla on ylläni jotain muuta kuin verkkarit ensi kertaa sitten maaliskuun 11. päivän, Hanks veisteli ohjelmassa.
– Vaimoni joutui auttamaan minua pukeutumisessa, koska olen unohtanut, kuinka napit toimivat.
Hanks esiintyi ohjelmassa poikkeuksellisesti omassa keittiössään. Varsin arkisessa miljöössä monen tarkkasilmäisen suomalaisen katse kiinnittyi herkästi kuvan oikeaan reunaan, tarkemmin katsottuna käytävässä nököttävään tuoliin.
Tuoli näyttää erehdyttävästi Alvar Aallon Artekille suunnittelemalta Tuoli 611:ltä – tai sen kopiolta.
Tom Hanksin kotoa löytyy aivan Artekin tuolia muistuttava huonekalu.
Voit katsoa lähetyksen alun alla olevasta videoikkunasta.
Artek kertoo sivuillaan, kuinka vuonna 1929 suunniteltu tuoli on ensimmäisiä Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja. Se on pysynyt tuotannossa syntymästään saakka.
Suomalaisen muotoilun edelläkävijä, arkkitehti Alvar Aalto teki merkittävän kansainvälisen uran muotoilijana. Hänen kädenjälkensä näkyy lukuisissa arvostetuissa rakennuksissa Yhdysvaltoja myöten. Aaltoa ei muisteta vain arkkitehtinä, sillä hän oli myös kuuluisa muotoilija. Lähes jokaisen suomalaisen kodista löytyy esimerkiksi klassinen Aallon maljakko.
Artekin ja Alvar Aallon huonekalut ovat ikisuosikkeja, joiden suosio ei ole laantunut minnekään, vaikka vuosikymmenet vaihtuvat toiseen.
Saturday Night Live on Yhdysvaltojen yksi pisimpään esitetyistä televisiosarjoista 45 tuotantokaudellaan ja yli 800 jaksollaan. Suomi mainittiin ohjelmassa edelliskerran viime lokakuussa, kun tuolloin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vieraana ollut Sauli Niinistö pääsi osalliseksi ohjelmaan tehtyä sketsiä.