Legendaarisen Virginialainen-lännensarjan James Drury on kuollut – tähden vierailu Suomessa 70-luvulla sai härmäläiset sekaisin - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Legendaarisen Virginialainen-lännensarjan James Drury on kuollut – tähden vierailu Suomessa 70-luvulla sai härmäläiset sekaisin

Julkaistu: 7.4. 19:18

James Drury oli kuollessaan 85-vuotias.

The New York Times kertoo, että näyttelijä James Drury on kuollut. Hän menehtyi kotonaan Houstonissa maanantaiaamuna.

Druryn assistentti vahvisti tähden kuoleman, mutta ei kertonut varsinaista kuolinsyytä.

James Drury Suomessa vuonna 1971.

Drury muistetaan legendaarisena virginialaisena.

Virginialainen on villiin länteen sijoittuva tv-sarja jota kuvattiin peräti 249 jaksoa vuosina 1962–1971.

Suomalaiset näkivät vilauksen todellisesta länkkäristä.

Druryn hahmo oli kova, mutta reilu lännen mies, joka johti Shilohin tilaa Wyomingissa. Sarjaa tehtiin pitkään, mutta virginialaisen nimeä ei paljastettu missään vaiheessa.

Virginialaisen lisäksi vain kaksi lännensarjaa on pyörinyt pidempään. Ennätys menee Gunsmoke-sarjalle Bonanzan tullessa toiseksi.

Virginialaisen viikoittainen jakso kesti peräti 90 minuuttia. Drury onkin kertonut, että tuntui kuin olisi tehnyt elokuvan viikossa.

Virginialaisessa nähtiin lukuisia vierailevia tähtiä, kuten Bette Davis, Lee Marvin, Robert Redford ja Harrison Ford.

Drurya tuli katsomaan 27000 suomalaista.

Vuonna 2018 Drury kertoi The Daily Ardmoreite -lehdelle olevansa edelleen kiitollinen vuosistaan virginialaisena, vaikka rooli vaikuttikin koko hänen loppu-uraansa.

– Se oli mahtava hahmo. Minulla meni todella paljon aikaa, että minut muistettaisiin muustakin kuin mustasta hatusta.

Drury näytteli Virginialaisen lisäksi sarjoissa kuten Firehouse ja Walker, Texas Ranger.

Drury oli eronnut ja hänellä on kaksi poikaa. Toinen heistä, Timothy Drury on muusikko ja ollut mukana muun muassa The Eagles -yhtyeessä.

Drury kiersi Suomea helikopterilla.

Juhannuksena 1971 Drurya kierrätettiin suomalaisilla juhannusjuhlilla.

Ylen Elävässä arkistossa muistellaan, kuinka Drury luki paperista suomenkielisen tervehdyksensä juhannuslavojen kiitollisille yleisöille.

Lännensarjan Virginialainen nimiosan näyttelijä, yhdysvaltalainen James Drury vieraili Keimolan juhannuksessa 25. kesäkuuta 1971. Lottotyttö Hilkka Kotamäki on päässyt Virginialaisen kainaloon.

Edesmennyt Jukka Virtanen muisteli Helsingin Sanomissa vuonna 2011, että Drury kävi näyttäytymässä viiden paikkakunnan juhannusjuhlassa, ja häntä kävi tuijottamassa yli 27 000 suomalaista.

Drury ja lottotyttö Hilkka Kotamäki.

– Virginialainen oli ihmeissään omasta vetovoimastaan. Jokaisessa esiintymisessään hän luki paperista suomenkieliset sanat "Hyvää juhannusta". Kahdella viimeisellä paikkakunnalla esiintyminen oli ihan sujuva. Virginialaisen vierailun järjesti mahtava tamperelaismanageri Tauno"Tappi" Suojanen, Virtanen muisteli Helsingin Sanomien Vastaa, Virtanen -palstallaan.

– Virginialainen James Drury tuli Suomeen tyhjätaskuna, eikä Suomen Pankki antanut maksaa hänelle esiintymispalkkiota etukäteen. No, Tappi pisti tuulemaan ja loihti tuhdin nipun markkaseteleitä cowboyn taskuun, ja kiertue sujui onnellisesti. Ennen lähtöään Virginialainen suostui lehdistöhaastatteluun. Hän kertoi pitävänsä Richard Nixonista, Barry Goldwaterista ja Ronald Reaganista. Lisäksi hän sanoi, että Easy Rider on oksennuttava tarina kokaiinia kauppaavista ääliöistä ja Keskiyön cowboy on oksennuttava kertomus parista Greenwich Villagen hintistä, eikä siinä ole mitään viihdyttävää, Virtanen kirjoitti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?