Siiri Angerkoski oli Puupää-elokuvien tomera Justiina, mutta oikeassa elämässä hän kärsi: tällainen on koomikkotähden traaginen tarina

Siiri Angerkoski on suomalaisen elokuvan nainen numero yksi. Koomikon hymyn taakse kätkeytyi traaginen elämäntarina.


1.3.2020 10:11

Vanhassa suomalaisessa elokuvassa nutturapäinen nainen heiluttaa kaulinta.

Tuimailmeisenä hän katsoo suoraan kameraan.

Sellaisena Siiri Angerkoski (1902–1971) muistetaan: topakkana Justiinana, joka piti huushollissaan kovaa jöötä.

Angerkosken luomasta Justiina-hahmosta tuli synonyymi kotoisalle pirttihirmulle.

Justiina Puupää, Pekka Puupään vaimo, oli Siiri Angerkosken tunnetuin rooli. Hän esiintyi kahdessatoisessa Pekka ja Pätkä -elokuvassa vuosina 1953–60.

Justiinan hahmo määritteli Siiri Angerkosken uraa paljon. Hän tuli suosituksi rehevien ja topakoiden vaimojen tulkitsijana niin näyttämöllä, radiossa kuin elokuvissakin.

Tie parrasvaloihin oli kuitenkin kova ja kivinen.

Koomikon hymyn takana oli paljon tuskaa ja kärsimystä, raskaita pettymyksiä ja masennusjaksoja.

Siiri Angerkoski ikonisessa roolissaan Pekka Puupää -elokuvien Justiinana.

Siiri Angerkoski syntyi Oulussa 21.8.1902 hopeaseppä Kustaa Pelkosen ja Hanna Johanssonin esikoislapsena.

Hämärän peittoon jääneestä syystä perhe muutti parin vuoden kuluttua sukunimensä Palmuksi.

Työläisperheeseen syntyi kolme tytärtä. Perhe asui isän työn takia myös Turussa ja Porissa. Kultasepän työ vaati kouluttautumista kisällinä eri kaupungeissa.

Kun Siiri oli kahdeksanvuotias, hänen äitinsä Hanna Palmu tuomittiin Hämeenlinnan naisvankilaan. Paljastui, että hän oli tehnyt laittomia abortteja.

Kuuden vuoden kuluttua hän vapautui vankilasta 1916. Kotiovella odotti yllätys. Vieras nainen avasi oven ja esitteli itsensä rouva Palmuksi. Hanna Palmu hämmästyi. Hän kertoi olevansa rouva Palmu.

Kustaa Palmu ei ollut jäänyt odottamaan vaimonsa vapautumista. Hän oli aloittanut uuden suhteen Anna Saarenpään kanssa.

Hanna Palmu muutti lähes siltä istumalta Amerikkaan sisarensa Jennyn perässä. Lapset jäivät Kustaa-isälle ja tämän uudelle vaimolle. He saivat yhdessä kahdeksan lasta.

Hanna Palmu ei palannut enää koskaan Suomeen.

Pian äidin lähdön jälkeen syttyi sisällissota. Sodan aikana Siiri kuljetti sisarensa kanssa isänsä liikkeestä arvokkaita tavaroita turvaan potkukelkalla.

Hän joutui ottamaan vastuuta pikkusiskoistaan ja pitämään huolta kodista.

Siiristä tuli siivousintoilija.

Vielä aikuisenakin hänellä oli pölyrätti mukana Kanarian-lomallaan.

Urheilullinen Siiri tavoitteli jo lapsena korkeita päämääriä.

Hänestä tuli Porin Pyrinnön naisvoimistelujoukkueen aktiivijäsen. Harrastuksiin kuuluivat myös pikajuoksu, kiekonheitto ja kuulantyöntö sekä paini.

Rempseä persoona vaikutti myös jalkapallo-otteluiden erotuomarina.

Siiri Angerkoski Hilda-piikana ja Maire Suvanto Pipsana elokuvassa Suomisen taiteilijat (1943).

Isä toivoi Siirin jatkavan perheen kultasepänliikettä.

Kansakoulun jälkeen Siiri Palmu suunnitteli ryhtyvänsä hopeaesineiden kiillottajaksi. Hänellä oli jo kisällinpaperit ja työpaikkakin odottamassa Turussa, mutta näyttelijän työ vei voiton.

Siiri Palmu aloitti näyttelemisen Porin teatterissa 1920. Teatterin johtaja Aarre Linnala oli nähnyt Siirin Pyrinnön voimisteluharjoitusten päätteeksi hassuttelemassa kavereilleen. Ammattilaisena hän tajusi, että tyttö on synnynnäinen esiintyjä.

Isä Kustaa Palmu ei pitänyt näyttelijän työtä arvossa. Asiasta kuultuaan hän tuli hakemaan Siirin kotiin näytelmäharjoituksista.

Veri veti nuoren naisen kuitenkin lavalle. Myöhemmin isä kävi katsomassa esityksiä ja oli tyttärestään ylpeä.

Uransa alkuaikoina Siiri Palmu näytteli Porissa ja Raumalla herkkiä tyttöhahmoja kuten Elinan surman Elinaa sekä lauloi opereteissa.

Draamaa riitti teatterin ulkopuolellakin. 1924 Siiri Palmu joutui Porissa liikenneonnettomuuteen mutta selvisi. Hän makasi sairaalassa lähes puoli vuotta jalka kipsissä.

1933 Siiri Palmu näytteli jo Helsingissä Kansanteatterissa. Samana vuonna alkoi Angerkosken elokuvaura Georg Malmsténin mainoselokuvasta Pikku myyjätär.

Sitä ennen hän oli jo niittänyt mainetta vakituisena näyttelijänä monissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Viipurin-vuosinaan 1926–28 Siiri Palmu oli tavannut neljä vuotta nuoremman näyttelijä Kaarlo Angerkosken.

Pietarissa syntynyt Kaarlo oli paennut Suomeen bolsevikkivallankumousta vuonna 1917.

Aluksi Siiri ei tykännyt Kaarlosta, piti vain komeana.

Neljän vuoden kuluttua he tapasivat jälleen Turun Työväen Teatterissa.

Siiri ja Kaarlo Angerkoski näyttelivät yhdessä mm. vuonna 1939 valmistuneessa elokuvassa Serenaadi sotatorvella. Kaarlo kuoli myöhemmin samana vuonna.

Siiri alkoi lämmetä Kaarlon kiinnostukselle. He harrastivat pistooleilla maaliin ammuntaa teatterin johtaja Wilho Ilmarin kanssa aamuneljään.

Rakkaus roihahti ja Siiri Palmun ja Kaarlo Angerkosken kihlaus julkistettiin 1932.

Kaarlo oli riittävän voimakas persoona temperamenttisen Siirin rinnalle. Pari käveli käsi kädessä ja Siiri kehui Kaarlon polvia maailman kauneimmiksi.

Pariskunnalle syntyi tytär Sirkka-Liisa 6.3.1934. Sitä ennen Siiri oli saanut keskenmenon.

Synnytys oli vaikea pihtisynnytys. Kaarlo hermoili sairaalan käytävillä. ”Älkää laskeko tuota ihmistä tänne enää”, Siiri tokaisi.

Naiskoomikoita oli tuohon aikaan vähän.

Siiri Angerkoskesta tuli yksi suosituimpia sivuosaroolien esittäjiä.

1937 Angerkosken pariskunta siirtyi ensimmäisinä näyttelijöinä Suomen Filmiteollisuuden palvelukseen. He joutuivat tekemään mitä käskettiin elokuvayhtiön kuukausipalkkaisia näyttelijöinä.

Siiri harkitsi sopimusta pitkään. Hän ei olisi halunnut jättää teatteria. Teatterinäyttelemistä pidettiin hienompana.

Elettiin suomalaisen elokuvan kultakautta.

”Elokuvia tehtiin kuin liukuhihnalta hirveällä kiireellä kaiken aikaa”, Siiri Angerkoski muisteli 1970.

Angerkoski näytteli kotiapulainen Hildaa kansan rakastamissa elokuvissa Suomisen perheestä.

Kuukausipalkkaisena näyttelijänä hän joutui tyytymään usein melko mitättömiin rooleihin kotihengettärenä, ikäneitona tai piikana. Laaja-alaisen näyttelijän taitoja ei käytetty hyväksi.

Siiri Angerkoski suhtautui jokaiseen rooliinsa tosissaan. Hän ei voinut sietää amatöörimäisyyttä.

”Siiri sanoi kuuluvansa filmitähteisiin ja että hän on ihan niin päin vaan, kun herrat käskee”, ohjaaja Armand Lohikoski kertoi IS:lle 1993. Hän teki Siiri Angerkosken kanssa 11 Puupää-elokuvaa.

Usein Siiri Angerkosken sivuosaroolit nousivat elokuvan kannalta keskeisiksi hahmoiksi.

Siiri Angerkoski on kantava voima vuonna 1952 valmistuneessa elokuvassa On lautalla pienoinen kahvila.

Hänet muistetaan Pekka Puupää -elokuvien Justiinana tai Suomisen perheen Hildana, mutta Jussi-patsaat hän sai vakavista rooleistaan Anna-Liisassa ja Aliisassa.

– Pidin Siiriä uskomattoman elastisena näyttelijänä, joka pystyi nauruun ja itkuun. Skaala oli laaja. Hän osasi myös pitkät monologit, ohjaaja Rauni Mollberg on kertonut.

Angerkosken kohtaukset pystyttiin filmaamaan yhdellä otolla. Vain hevosen selkään tai pyörän päälle Siiri Angerkoskea ei saanut.

Siiri Angerkoski ja Kalle Viherpuu Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa Isäntä soittaa hanuria (1949).

Ihmisenä Siiri Angerkoski oli lämminsydäminen. Aluksi hän arasteli, mutta kun kerran oli tutustunut, hänestä sai luotettavan ystävän.

”Uskon, että Siiri olisi halunnut olla kaunotar eikä voimakastahtoinen nainen. Monet miesnäyttelijät arastelivat häntä. Siiri sanoi suoraan, mitä ajatteli”, näyttelijä Tuija Halonen kertoi IS:ssa 1993. Hän näytteli Siiri Angerkosken kanssa useissa elokuvissa.

Tuija Halosen mielestä Suomen Filmiteollisuuden toimitusjohtaja T.J. Särkkä käytti Siiri Angerkoskea häikäilemättömästi hyväksi. Siirin kuukausipalkka oli niin pieni, että hän joutui ottamaan kaksioonsa alivuokralaisen, Tuija Halonen kertoi Ilta-Sanomissa 7.9.93.

– Mutta Siiri ei kapinoinut, Tuija Halonen sanoi.

1964 Siiri Angerkoskelta kysyttiin, kaduttiko filmiin siirtyminen.

”Pidin siitä paljon, varsinkin silloin, kun todella haluttiin tehdä hyvä elokuva, uhrattiin aikaa ja vaivaa”.

”Nopeasti purkkiin pannusta elokuvasta en tuntenut näyttelijän iloa”, hän kertoi.

Siiri Angerkoski kuvattuna vuonna 1963. Hän on mukana useammassa elokuvassa kuin kukaan toinen suomalaisnäyttelijä.

Filmiteollisuuden palveluksessa Siiri Angerkosken oli tehtävä joka päivä töitä. Kesälomia ei tunnettu.

Työ lääkitsi haavoja. Siiri Angerkoski oli jäänyt leskeksi 37-vuotiaana.

Kuuden avioliittovuoden jälkeen Kaarlo Angerkoski kuoli Siirin syliin hotellihuoneessa. Hän oli saanut sydänkohtauksen teatterin lavalla vieraillessaan Kotkassa, mutta veti esityksen loppuun asti.

Siiri suri miehensä kuolemaa elämänsä loppuun asti. Hän puhui aina kauniisti miehestään.

”Aina kun äiti puhui isästä, hän alkoi itkeä”, Siirin ja Kaarlon tytär Sirkka-Liisa Koskenranta muisteli kirjassa Siiri ja Kaarlo (Edita).

Isä kutsui äitiä nimellä Sirkku. Nimeä ei kukaan muu saanut käyttää.

Sirkka-Liisa oli isänsä kuollessa viisivuotias.

Uutta suurta rakkautta Siiri Angerkoski ei enää löytänyt. Vasta hänen kuolemansa jälkeen paljastui salainen romanssi varatun studiopäällikön kanssa.

Siiri Angerkoski kuvattuna tyttärensä Sirkka-Liisan kanssa lokakuussa 1962.

Masennuskaudet varjostivat koomikon elämää. Siiri Angerkoski kutsui alavireisiä jaksoja ”harmaan hunnun päiväksi”. Omat syvimmät tuntonsa hän paljasti vain miehelleen, jolle hän kävi haudalla juttelemassa.

Siiri Angerkoski oli vahvasti taikauskoinen. Avaimia ei saanut laittaa pöydälle eikä ennen näytöstä saanut toivottaa onnea.

Kaarlo Angerkosken kuoltua Siiri Angerkoski jatkoi Filmiteollisuuden palveluksessa vielä melkein neljännesvuosisadan. Filmiteollisuuden toimitusjohtaja T.J. Särkkä päätti rooleista. Siirille roolit olivat melko helppoja.

”Minä olen sellainen totinen koomikko, laulan ja tanssin missä ja milloin vaan, hän luonnehti itseään Lahti-lehdessä 1942.

Puupään kuvauksissa hänellä synkkasi Esa Pakarisen kanssa. Pätkää esittäneen näyttelijä Masa Niemen kanssa hän ei tullut yhtä hyvin juttuun.

Masa Niemi, Siiri Angerkoski ja Esa Pakarinen elokuvassa Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954).

Siiri Angerkosken repertuaari oli laaja. Talvisodan aikana Siiri Angerkoski oli Kannaksella viihdyttämässä rintamasotilaita. Näyttelijäseurueella oli 24 esiintymistä.

Rukajärvellä Siiri lauloi sotilaille Katupoikien laulun. Lähin esiintyminen oli puolitoista kilometriä linjoista. Siiri Angerkoski sai Kannaksella palvelleilta pojilta muistoksi sormuksen, joka oli tehty venäläisten alasammutusta lentokoneesta.

Siiri Angerkosken tunnuslause oli, että työhön oli suhtauduttava nöyrästi.

Hän ei ollut viehättynyt Justiinan rooleista.

”Saisipa taas joskus kunnon roolejakin!”, hän huokasi.

”Vaikka jokaista elokuvaa aloittaessa ihan inhotti, työn edistyessä latautui Puupää-tunnelmaan niin, että osastaan jopa hetkellisesti nautti”, hän kertoi Pirkka-lehdessä 1969.

Vaikka Siiri Angerkoski tunnettiin loistavana komedianäyttelijänä, hän sai molemmat Jussi-patsaansa vakavista rooleista. Oheinen kuva vuodelta 1963.

Kansa rakasti Siiri Angerkoskea. Ravintola Elitessä näyttelijän ympärillä parveili väkeä. Siiri joi vakiopöydässään konjakkia.

Hän saattoi olla pitkään ilman alkoholia, mutta osasi ottaa kunnolla.

Siirin juhlat olivat ikimuistoisia. Kerran Tauno Palo tuli ikkunasta sisään.

”Kuivana kautena” Angerkoski siivosi eikä huolinut kotiinsa vieraita. Pedanttina hän huomasi heti, jos tuhkakupin paikkaa oli vähän siirretty.

Suomalaisen elokuvan kuningatar huomattiin myös valtakunnan huipulla. Joulukuussa 1950 Siiri Angerkosken 30-vuotistaiteilijajuhlassa katsomossa istui tuleva presidentti Urho Kekkonen.

”Kyllä sinä Siiri olet loistava näyttelijä”, Urho Kekkonen sanoi esityksen jälkeen pukuhuoneessa.

Siiri vastasi: ”Niin sinäkin, mutta sinulla on paremmat kulissit!”

Rempseä luonne oli Siiri Angerkosken tavaramerkki. Hän tupakoi paljon ja pelasi pasianssia.

Suomisen perheen kuvauksissa.

Siiri Angerkoski tunnettiin värikkäästä ilmaisusta. Flunssaisena hän sanoi: Räkätauti raivoo Joroisissa. Ihmetellessään jotakin hän tokaisi: Jumuli, jumpuli!

Temperamenttinen näyttelijä leppyi nopeasti.

Hänellä oli tapana antaa kutsumanimiä työtovereilleen. Hidasliikkeinen järjestäjä oli Pallosalama ja T. J. Särkkä Toivo Hilpeä.

Vielä loppuaikoinaan sairaalassa hän risti hoitajansa Laululinnuksi. Toinen hoitaja sai lempinimen Niiaa-Perkele.

Hänen huumorinsa oli omaa luokkaansa. Nopeasti kiihtyvän ohjaaja T. J. Särkän Angerkoski sai huumorillaan leppymään. Kun Särkän pinnan paloi, Angerkoski kehotti Särkkää seuraavalla kerralla laskemaan kymmenen.

Seuraavan kerran ohjaajan raivotessa Angerkoski sattui paikalle. Särkkä keskeytti huutonsa ja alkoi laskea ääneen: Yy-kaa-koo-nee-vii..

Angerkoski Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä -elokuvan kuvauksissa Suomen Filmiteollisuuuden halleilla Liisankadulla 1954.

Siiri Angerkoski oli mukana vähän yli sadassa elokuvassa. Hän on eniten elokuvarooleja Suomessa tehnyt näyttelijä.

62-vuotiaana Siiri Angerkoski sai kirjelapun, joka merkitsi hänelle valtavaa elämänmuutosta. Hänet irtisanottiin Suomen Filmiteollisuudesta, sen viimeisenä filmitähtenä.

Se masensi. Angerkosken terveys alkoi horjua.

1964 hän sai veritulpan, joka meni läpi sydämen.

”Otin erottamisen liian raskaasti. Terveyteni ei kestänyt”, hän muisteli Mona-Lisan haastattelussa 1970.

Siiri Angerkoski ja Matti Aulos Linnanmäen Peacock-teatterin lavalla 1959.

Vakituista työpaikkaa hän ei enää saanut. Kokeneelle näyttelijälle riitti kypsän naisen rooleja muun muassa Radioteatterissa, Intiimiteatterissa ja Televisioteatterissa.

Pro Finlandia-mitalin hän oli saanut jo 1958.

Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Siiri Angerkosken pitkä työ näyttelijänä palkittiin. 67-vuotiaana hän sai toisena elokuvataiteen edustajana valtion taiteilijaeläkkeen.

Oli vuosi 1969. Siiri ilahtui niin, että osti itselleen uuden hatun, vaikka hän tavallisesti piti päässään huivia.

Viimeiseksi työksi jäi marraskuussa 1970 nimirooli Jukka Sipilän ohjaamassa ja Aulikki Oksasen käsikirjoittamassa televisionäytelmässä Aliisa.

Hän tulkitsi työn ja murheen murtaman vanhan naisen hahmon koskettavasti.

– Aliisan rooli oli varmasti Siirille mannaa. Hän sai tehdä vihdoin taidetta, ohjaaja Armand Lohikoski sanoi Ilta-Sanomissa 1993.

Kuvausten aikana Angerkoski sairasti paksusuolensyöpää, vaikkei siitä muille puhunut.

Hänen painonsa oli pudonnut 77:sta kilosta 44:n.

– Menimme joka aamu kuvauksiin taksilla, näyttelijä Anja Pohjola muistelee.

– Hän oli jo silloin aika huonossa kunnossa, mutta teki järkyttävän hienoa työtä.

Pohjola muistaa Angerkosken kultaisena ihmisenä.

– Hän sanoi, että mieheni (näyttelijä Pehr-Olof Sirén) muistuttaa hänen omaa miestään. Hän sanoi, että saat olla onnellinen, kun sait samanlaisen, hienon miehen kuin minulla oli.

Tv-elokuva Aliisa jäi Angerkosken viimeiseksi roolityöksi. Elokuva kertoo koskettavasti köyhästä kansaneläkkeen varassa elävästä vanhuksesta.

Viimeiset viikkonsa Siiri Angerkoski vietti Meilahden sairaalassa.

”Ei minulla ole muuta tehtävää enää kuin vain valmistaa sitä viimeistä suurta rooliani”, hän sanoi muutama viikko ennen kuolemaansa.

Sen vuoro tuli pian. Siiri Angerkoski kuoli 28. maaliskuuta 1971.

Kuoleman jälkeen suomalaisen elokuvan kuningatar sai vielä kerran aplodit. Aliisan rooli toi Angerkoskelle uran toisen Jussi-patsaan. Se myönnettiin hänelle postuumisti.

Lähde: Kari Uusitalo: Siiri ja Kaarlo–Näyttelijäparin tarina (Edita)

Juttua muokattu kello 11.11: vuonna 1950 Urho Kekkonen oli vasta tuleva presidentti. Hänet valittiin vuonna 1956.

Siiri Angerkoski

Elämä: 21.8.1902–28.3.1971 (68).

Ura: Teatterissa 1920–1938 Porin työväen teatteri, Rauman näyttämö, Viipurin Työväen Teatteri, Vaasan Työväen Näyttämö, Jyväskylän Työväen Näyttämö, Turun Työväen Teatteri, Tampereen Teatteri, Helsingin Kansanteatteri, 1938–1963 Suomen Filmiteollisuuden näyttelijänä, 1963–1970 useita tv-elokuvia.

Tunnustukset: Jussi-palkinto 1945 sivuroolista elokuvassa Anna Liisa, 1971 postuumisti pääroolista tv-elokuvassa Aliisa. 1958 Pro Finlandia -mitali.

Perhe: Puoliso Kaarlo Angerkoski (1933–1939). Tytär Sirkka-Liisa.

Plus: Siiri ja Kaarlo Angerkoski on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

Siiri Angerkosken elokuvat: Pikku myyjätär (1933), Kaikki rakastavat (1935), Vaimoke (1936), Seikkailu jalkamatkalla (1936), Taistelu Heikkilän talosta (1936), Pohjalaisia (1936), Mieheke (1936), Asessorin naishuolet (1937), Kuin uni ja varjo (1937), Lapatossu (1937), Kuriton sukupolvi (1937), Tulitikkuja lainaamassa (1938), Olenko minä tullut haaremiin? (1938), Syyllisiäkö? (1938), Rykmentin murheenkryyni (1938), Nummisuutarit (1938), Helmikuun manifesti (1939), Halveksittu (1939), Eteenpäin – elämään (1939), Tavaratalo Lapatossu & Vinski (1940), Suotorpan tyttö (1940), SF-paraati (1940), Serenaadi sotatorvella (1940), Runon kuningas ja muuttolintu (1940), Totinen torvensoittaja (1941), Täysosuma (1941), Suomisen perhe (1941), Poikamies-pappa (1941), Perheen musta lammas (1941), Kaivopuiston kaunis Regina (1941), Jos oisi valtaa... (1941), Uuteen elämään (1942), Suomisen Ollin tempaus (1942), Onni pyörii (1942), Niin se on, poijaat! (1942), Avioliittoyhtiö (1942), August järjestää kaiken (1942), Suomisen taiteilijat (1943), Vaivaisukon morsian (1944), Sylvi (1944), Suomisen Olli rakastuu (1944), Vain sinulle (1945), Suomisen Olli yllättää (1945), Anna Liisa (1945), Synnin jäljet (1946), Nuoruus sumussa (1946), Särkelä itte (1947), Pikku-Matti maailmalla (1947), Kuudes käsky (1947), Kultamitalivaimo (1947), Onnen-Pekka (1948), Haaviston Leeni (1948), Serenaadiluutnantti (1949), Prinsessa Ruusunen (1949), Isäntä soittaa hanuria (1949), Tanssi yli hautojen (1950), Professori Masa (1950), Köyhä laulaja (1950), Isäpappa ja keltanokka (1950), Vain laulajapoikia (1951), Rovaniemen markkinoilla (1951), On lautalla pienoinen kahvila (1952), Muhoksen Mimmi (1952), Mitäs me taiteilijat (1952), Kuollut mies kummittelee (1952), Rantasalmen sulttaani (1953), Pekka Puupää kesälaitumilla (1953), Pekka Puupää (1953, Me tulemme taas (1953), Lentävä kalakukko (1953), Hilja – maitotyttö (1953), Taikayö (1954), Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954), Minä soitan sinulle illalla (1954), Majuri maantieltä (1954), Kaksi vanhaa tukkijätkää (1954), Hei, rillumarei! (1954), Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955), Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (1955), Kaunis Kaarina (1955), Viisi vekkulia (1956), Pikku Ilona ja hänen karitsansa (1957), Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957), Pekka ja Pätkä salapoliiseina (1957), Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957), Kahden ladun poikki (1958), Pekka ja Pätkä Suezilla (1958), Murheenkryynin poika (1958), Pekka ja Pätkä miljonääreinä (1958), Pieni luutatyttö (1958), Yks tavallinen Virtanen (1959), Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (1959), Taas tapaamme Suomisen perheen (1959), Oho, sanoi Eemeli (1960), Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960), Pekka ja Pätkä neekereinä (1960), Kankkulan kaivolla (1960), Opettajatar seikkailee (1960), Minkkiturkki (1961), Tyttö ja hattu (1961), Kertokaa se hänelle (1961), Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962), Kun tuomi kukkii (1962), Ihana seikkailu (1962), Jengi (1963), Teerenpeliä (1963), Kesyttömät veljekset (1969)

Televisioelokuvat: Mamman kiusallakin (1963), Viisas tohvelisankari (1964), Ei puku miestä paranna (1964), Viipurilaisen iltapäivä (1965), Keinumorsian (1965), Armoton ammattilainen (1965), Tanttikauden tilinpäätös (1968), Rouva Carrarin kiväärit (1968), Valkoinen varis (1968), Aliisa (1970)

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?