Syrjäytyneiden miesten karut tarinat kerrotaan Ylen uudessa dokumenttisarjassa – ohjaaja paljastaa, mitä tilanteita ei haluttu kuvata - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Syrjäytyneiden miesten karut tarinat kerrotaan Ylen uudessa dokumenttisarjassa – ohjaaja paljastaa, mitä tilanteita ei haluttu kuvata

Logged in -dokumenttisarjan ohjaaja Sami Kieksi löysi kolme päähenkilöä Sekasin gaming -hankkeen kautta. Kaksi miestä olivat Kieksille entuudestaan tuttuja.

Julkaistu: 21.2. 19:22

Suosittu Logged in -dokumenttisarja kertoo viiden nuoren miehen tarinan kaikessa raadollisuudessaan. Sarjan ohjaaja paljastaa, että on itsekin käynyt läpi rankkoja elämänvaiheita ja halusi siksi kertoa syrjään jääneiden miesten tarinan.

29-vuotiaan Sami Kieksin ohjaamassa viisiosaisessa Logged in -dokumenttisarjassa päähenkilöt Joni, Patrik, Aaron, Juho ja Henri päästävät katsojan äärimmäisen lähelle. Päähenkilöiden elämää seurattiin tiiviisti vajaan vuoden. Viimeiset kuvaukset tehtiin joulukuussa 2019.

  • Logged in -sarjan kaikki viisi jaksoa ovat katsottavissa Yle Areenassa.

Pari-kolmekymppisiä miehiä yhdistävät tietokonepelit, rikkinäinen lapsuus, yksinäisyyden tunne sekä kiusaaminen. Myös huumeet, alkoholi ja työttömyys ovat kuvassa vahvasti mukana.

Logged in -sarjassa ovat mukana Patrik (vasemmalla), Joni, Juho, Aaron ja Henri.

Sarjassa 26-vuotiaan Aaronin arki täyttyy pelaamisesta ja amfetamiinista. 33-vuotias Henri asuu erakkona ränsistyneessä talossa ja päätyy hermoromahduksen myötä suljetulle osastolle. 22-vuotiaan Patrikin tietokonepelit keskeytyvät vain silloin, kun hän osallistuu kerran viikossa kuntouttavaan työtoimintaan. 24-vuotias Joni on tehtaillut talousrikoksia ja etsii kihlattunsa kanssa kotia.

Sarja on herättänyt sosiaalisessa mediassa vilkasta keskustelua. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) suositteli sarjaa Twitterissä. Hän kirjoitti, että syrjäytyminen on syytä huomioida myös poliittisessa päätöksenteossa.

Osa taas kritisoi yhteiskunnan ulkopuolelle jääneitä nuoria ja haukkuu heitä sosiaalipummeiksi.

– On tässä järjestelmässä vikaa ja onhan järjestelmä passivoiva. Mutta mikä on se ratkaisu siihen, sitä en osaa tässä puhelimessa sanoa. Selvää kuitenkin on, että syyllistämällä se ei ainakaan parane, Kieksi toteaa.

Ohjaaja Sami Kieksi aloitti sarjan kuvaukset huhtikuussa 2019. Viimeiset kuvaukset tehtiin joulukuussa 2019.

Ohjaaja on luonnollisesti tyytyväinen vilkkaaseen keskusteluun.

– On hyvä asia, että sarja on herättänyt näinkin paljon keskustelua. Itse uskon siihen, että mitä enemmän, toivottavasti asiallista keskustelua on, sitä todennäköisemmin maailma kehittyy eteenpäin. Ainahan se keskustelu tarvitsee myös niitä eriäviä mielipiteitä, ei kaikki voi olla samaa mieltä siitä aiheesta, Kieksi sanoo.

Kieksi ei halua puhua syrjäytyneistä nuorista, vaan syrjäytetyistä.

– Monella näistä sarjan henkilöistä ongelmat ovat lähteneet jo lapsuudesta. Monet ovat kokeneet esimerkiksi koulukiusaamista. Minusta oli kiinnostavaa antaa ääni kerrankin näille henkilöille itselleen syyllistämättä heitä tai tuomitsematta heitä etukäteen.

– Päähenkilöt olivat todella rohkeita, kun olivat valmiita puhumaan näistä asioista. Se ei ole helppoa.

29-vuotias ohjaaja Sami Kieksi on tyytyväinen, että sarja on herättänyt niin paljon keskustelua.

Kieksi on itsekin nähnyt elämän nurjan puolen.

– Vanhemmat erosivat kun olin pieni. Isällä on ollut syöpää ja äidillä omia ongelmiaan. Olen asunut 13 eri paikkakunnalla, eli koulu vaihtui monta kertaa. Mua kiusattiin joissain kouluissa rankastikin, eli oli fyysistä ja henkistä kiusaamista.

– En kokenut fyysistä kiusaamista pahimpana, mutta pahinta oli yhteisön ulkopuolelle jättäminen. Se aiheuttaa sen syrjään jäämisen ja sen, että ihminen alkaa padota katkeruutta ja vihaa yhteiskuntajärjestelmää kohtaan.

– Moni ajattelee omassa pienessä päässään, että mikseivät nämä aikuiset huomaa, kuinka paha olla mulla on. Ne pienetkin asiat jää sen nuoren päähän ja kasvaa isoksi möröksi, Kieksi jatkaa.

Nyt ohjaajan elämä on hyvällä mallilla.

– Eihän tietyistä traumoista koskaan pääse lopullisesti eroon, mutta niitä voi oppia käsittelemään. Mä olen aina yrittänyt nähdä positiivisen puolen asioissa. Olen lapsesta asti kyennyt kasaamaan itseni ja näkemään asioissa myös hyvää. Mulla on ollut myös tukiverkkoa, kuten ystäviä ympärillä.

Logged in -dokumenttisarjan päähenkilöt.

Logged in -sarjan kuvauksissa tietyt tilanteet herkistivät muita enemmän.

– Juhon äidin menetys kosketti, koska se tuli lähelle itseä ja omaa lapsuutta. Isäni melkein menehtyi syöpään, Kieksi kertoo.

24-vuotiaan Jonin avoimuus jäi Kieksin mieleen.

– Jonin tarinassa koskettivat ne hetket, kun Joni päästi lähelle, kertoi esimerkiksi kiusaamiskokemuksistaan ja kertoi kertoi mustelmista selässään olleista mustelmista. Pääsimme näkemään Jonista sitä puolta, mikä ei sen normaalin pienen uhon kautta näy. Oli koskettavaa nähdä, että hän pystyi puhumaan, se ei ollut hänelle helppoa.

Myös 33-vuotiaan Henrin tarina kosketti.

– Kuvausmatkat olivat pisimpiä Henrin luokse. Se on ollut ajatuksia herättävää mennä sinne keskelle metsää. Se oli pysäyttävää, kun hän kömpi nukkumaan telttaan, koska se palautti mieleen sen, että tällaisia ihmisiä oikeasti elää Suomessa paljon.

Kieksin mukaan päähenkilöt kokivat sarjan tekemisen voimauttavana asiana. ”Uskon, että jo se on voimauttava kokemus, että sua kuunnellaan ja kohdellaan niin kuin normaalia yhteiskunnassa olevaa ihmistä”.

Kuvauksissa tapahtui muutaman kerran sellaistakin, mitä ohjaaja ei halunnut sarjassa näyttää.

– Olimme sopineet päähenkilöiden kanssa etukäteen, mitä saa esimerkiksi päihteiden käytöstä näyttää. Niitä on ok näyttää tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos se menee yli, se ei enää tue sisältöä. Siinä mennään sosiaalipornon puolelle ja aletaan nauraa sille, että toisella menee huonosti.

– En esimerkiksi näyttänyt, jos päähenkilö ottanut niin paljon alkoholia, ettei itse enää ymmärtänyt, mitä nyt tehdään. Olen jättänyt sellaiset hetket kuvaamatta. Ja jos jotain on kuvattu, niin kuvaukset on lopetettu aika nopeasti ja huolehdittu, että henkilö pääsee kotiin turvallisesti.

Raadolliset ja rehelliset tilanteet herättivät ohjaajan ajattelemaan myös omaa elämäänsä.

– Meillä ihmisillä on helposti tapana hakea onnea suurista asioista ja kun jotain saavuttaa, niin sitä lähtee hakemaan onnea vieläkin isommasta asiasta, että täytyy saavuttaa lisää, että on onnellinen. Me usein hukutaan siihen onnen tavoitteluun ja hukataan se mikä meidät oikeasti tekee onnelliseksi.