The Voice of Finlandin tähtivalmentaja Toni Wirtanen kiinnitti huomiota erikoiseen seikkaan koelauluissa – ”Jengi laskelmoi” - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

The Voice of Finlandin tähtivalmentaja Toni Wirtanen kiinnitti huomiota erikoiseen seikkaan koelauluissa – ”Jengi laskelmoi”

Redrama, Anna Puu, Juha Tapio, Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen johtavat viiden tähden TVOF-kautta.

Redrama, Anna Puu, Juha Tapio, Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen johtavat viiden tähden TVOF-kautta.

Julkaistu: 15.1. 20:10

The Voice of Finlandin yhdeksäs kausi starttaa Nelosella 31. tammikuuta. Tämän vuoden kisaan haki mukaan ennätysmäärä laulajia.

– Tällä kertaa kaikki on suurempaa, The Voice of Finlandin juontaja Heikki Paasonen lupaa ohjelman lehdistötilaisuuden yleisölle.

– Näin me sanomme jokaisen kauden alussa, eli aiemmin valehtelimme, mies hauskuuttaa kuulijoitaan.

Ei Paasonen puppua puhu. Tämän vuoden kisaan haki nimittäin ennätykselliset 1 500 laulajaa. 140 heistä pääsi ääni ratkaisee -vaiheeseen.

Ohjelmassa nähdään uutta verta myös tähtivalmentajien penkillä. Anna Puun ja Redraman seuraksi istahtaa Juha Tapio, ja kahden kauden konkari Toni Wirtanen jakaa punaisen penkin bändikaverinsa Sipe Santapukin kanssa.

Ensikertalainen Juha Tapio on täpinöissään ohjelmasta.

Redrama, Anna Puu, Juha Tapio, Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen johtavat viiden tähden TVOF-kautta.

Redrama, Anna Puu, Juha Tapio, Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen johtavat viiden tähden TVOF-kautta.

– Nyt ollaan artistiuden ytimessä ja sitä näissä kokelaissa herätellään.

Uutena valmentajana Tapiolla oli kuitenkin totuttelemista formaatin lainalaisuuksiin: penkki kääntyi jopa turhan herkästi.

– No niinhän siinä kävi. Redrama neuvoi, että vaikka kuinka olisit innoissasi, niin ei pidä lämätä joukkuetta täyteen ensimmäisenä kuvauspäivänä, Tapio nauraa.

Myös toinen ensikertalainen, Sipe Santapukki, olisi mieluusti ottanut Toni Wirtasen kanssa johtamaansa tiimiin enemmän laulajia. Kokeneempi Wirtanen toppuutteli.

– Arpapeliä se tuossa on, Wirtanen hymähtää.

– Uudet kaverit laukovat aika herkästi. Piti sanoa Sipelle, että äläs nyt. Kaksi kautta on opettanut sen, että ei tuotanto laita kaikkia hyviä laulajia ekaan päivään. Faktahan on se, että monesti laulaja kannattaa napata ja sitten se jää oman efortin varaan, mitä hänestä saa irti, Wirtanen kuvailee tehtäväänsä.

– Uutena poikana pitää oikein ihmetellä, kuinka hyvin sen äänensävyn sisäistää, kun näköaisti on suljettuna. Jos laulaja on hyvä, niin kyllä se penkki kääntyy, Santapukki vakuuttaa.

Ääni ratkaisee -jaksot on jo kuvattu, mutta valmentajat eivät voi vielä liiemmin puhella omista joukkueistaan. Kehua silti saa.

– Sen, mitä saan kuvailla, niin mulla on tosi hyviä laulajia. Kun pudottaminen alkaa, niin se on sitten rankkaa, sillä moni ansaitsisi päästä päätyyn saakka, Tapio harmittelee.

Juha Tapio on yksi tämän vuoden The Voice of Finlandin tähtovalmentajista.

Juha Tapio on yksi tämän vuoden The Voice of Finlandin tähtovalmentajista.

Moni ohjelmaan osallistunut kisaaja toivoo, että edes yksi penkki kääntyisi. Itsevarmempi laulaja saattaa toivoa, että juuri tietty penkki kääntyisi. Mutta kuinka paljon valmentajan oma musiikkimaku vaikuttaa valintoihin?

Yllättävän vähän, jos kysytään Juha Tapiolta.

– Kyse on kuitenkin siitä, että tunnistan tällä kokemuksella hyvän ja uskottavan laulajan. Se menee itse asiassa niin päin, että jos kilpailija vetää musaa, josta tykkään, eikä vedä sitä hyvin, niin hylkimisreaktio on isompi.

Saman dilemman kanssa painivat myös Apulanta-veljekset.

– Jos tulee biisi, josta itse diggaan, niin sen kanssa on iso taistelu, Wirtanen tunnustaa.

– Valitettavasti se helpottaa painamisen kynnystä – vaikka ei olekaan mikään peruste – jos joku tyyppi laulaa riittävän hyvällä soundilla musaa, josta itsekin innostuu. Sitä ajattelee voivansa ammentaa sitä yhteyttä valmennustaipaleella. Eli ei se ole pelkästään huono asia, vaikka aina sanotaan, ettei biisi saisi vaikuttaa.

– Siinä vain laulajan täytyy pitää olla erityisen hyvä, ettei mene mauttomuuden puolelle, Santapukki varmentaa.

Toki laulajat ovat myös koettaneet kosiskella tuomareita.

– Kun tulin tähän ohjelmaan, niin silloin kuultiin ennätysmäärä ysäri-grungea. Jengi laskelmoi, että Toni ainakin kääntyy. Mutta jos joku vetää Nirvanaa, enkä kuule äänessä sitä Kurt Cobainin ainutlaatuista viiltoa, niin se menee suoraan luiskaan.

Kun ison luokan laulukilpailua lähdetään tekemään, on ensisijaisen tärkeää, että lavalle nousee todellisia kykyjä. Usein kuultu väite The Voice of Finlandin kohdalla on, että Suomen kokoisessa maassa ei riitä tarpeeksi hyviä laulajia yhdeksälle kaudelle.

Miten väitteeseen vastaa Juha Tapio?

– Itsekin olen ollut sitä mieltä. Nyt olen ihmeissäni, että mistä näitä laulajia tulee. Olen siis täysin eri mieltä väitteen kanssa. Se on sitten eri asia, kenestä on oikeasti artistiksi ohjelman jälkeen.

Tuoreimmat osastosta