Onko tässä kaikkien aikojen räävittömin Unelmahäät-pari? Morsian heittää hervottoman kommentin hääyöstä - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Onko tässä kaikkien aikojen räävittömin Unelmahäät-pari? Morsian heittää hervottoman kommentin hääyöstä

Unelmahäiden kolmannen kauden aloittaa pari, joka ei todellakaan kainostele kameroiden edessä.

13.1.2020 9:16

Unelmahäiden kolmas kausi starttaa sellaisella meiningillä, että hirvittää. Varo juonipaljastuksia!

Naimisiin menevät euralaiset 24-vuotias Johanna ja 22-vuotias Mikko, joiden rakkaustarina alkoi kesällä 2018. Johanna antoi päihdeongelmista kärsineelle Mikolle mahdollisuuden.

– Näin sen risukasan läpi ja uskoin siihen – ja kannatti uskoa.

Tosin kritisoitavaakin oli. Se tulee myöhemmin esiin ohjelmassa.

– Hän oli pieni. En ajatellut todellakaan, että tuosta kääpiöstä tulisi mulle yhtään mitään, kahden lapsen äiti heittää.

Suorasanainen Johanna opiskelee lähihoitajaksi. Mikolla on rikkinäinen menneisyys, johon kuuluu muun muassa Siwan ryöstäminen ja ”valtionhotellissa” istuminen.

Johannallakin on ollut omat ongelmansa lain kanssa, minkä takia hän puhaltaa alkolukkoon joka kerta ennen autonsa käynnistämistä vuoteen 2021 saakka.

Pari kertoo kameroille, mitä rakkaus heidän mielestään on.

– Mitä rakkaus on? V***u mikä kysymys. KVG! (Kato v***u Googlesta), Johanna heittää.

– Välittämistä, huolenpitämistä, Mikko luettelee.

– Pussailua, Johanna jatkaa.

Euralaiset Mikko ja Johanna seurustelivat reilun vuoden ennen alttarille menoa.­

Häitä vietetään Köyliön metsästysseuran majalla reilun 50 vieraan kesken.

Johanna kertoo hääsuunnittelun olevan hänen vastuullaan.

– Siinä ei ole mitään sananvaltaa, mä päätän tän, hän ilmoittaa.

Ennen h-hetkeä hermot ovat kireällä, mutta valmisteluja tehdään silti kiitettävän rennolla otteella. Rohkaisuryyppyjä ja tupakkaa kuluu.

Kun vihdoin kaikki on saatu valmiiksi, sulhanen pääsee riemuitsemaan.

– No ni, jee jee, känni päälle!

Touhu rauhoittuu Euran kirkkoon ja alttarille. Hääruuaksi on ainakin lihapullia ja perunoita.

Vieraita ilahduttavat morsiamen lauluesitys ja hääparin Tuttu juttu show -henkinen kenkäleikki. Kaason kysymykset vaihtelevat siitä, kumpi kokkaa tai siivoaa enemmän, siihen, ”kumman pumppa haisee pahemmalta”.

Hääyölle ei ole suunnitelmissa lasten tekoa.

– Kyllä me tehdään sit pikkumikkoja (tulevaisuudessa). Ei tänä yönä kyllä.

– Se on kuin patonkia heiluttaisi kauppahallissa, kun me kännissä tehdään sellaista touhua, morsian paljastaa.

Unelmahäät uudet 3. kaudet jaksot Dplay+ 13.1. alkaen yksi jakso viikossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?