Uupumuksestaan kertonut Saara Aalto jää pian pitkälle lomalle – jouluksi toiveissa yllättävä lahja - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Uupumuksestaan kertonut Saara Aalto jää pian pitkälle lomalle – jouluksi toiveissa yllättävä lahja

Saara Aalto on parhaillaan Suomessa Fairytale – Joulun taikaa -konserttikiertueella. Uudenvuoden jälkeen hän aikoo jäädä kahden kuukauden lomalle.

Saara Aalto on parhaillaan Suomessa Fairytale – Joulun taikaa -konserttikiertueella. Uudenvuoden jälkeen hän aikoo jäädä kahden kuukauden lomalle.

Julkaistu: 11.12.2019 7:32

Liiasta työnteosta kärsivä Saara Aalto nähdään JouluMielelle-konsertissa, ja pian sen jälkeen hän lähtee pitkälle lomalle kauas lämpöön. – Seinä on alkanut tulla vastaan, Saara kertoo.

Suomen ja Britannian väliä ahkerasti reissaava Saara Aalto, 32, on pitkästä aikaa pidempään Suomessa, sillä oma joulukonserttikiertue vie Saaraa parhaillaan ympäri Suomen.

Lontoossa puolisonsa Meri Sopasen kanssa asuva Saara nähdään myös sunnuntaina JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertissa MTV3-kanavalla.

Hän esittää tv-konsertissa yhden ensimmäisistä suomenkielisistä kappaleistaan, joka valmistui viime kesänä.

– Laulan konsertissa kappaleen Tähdet, taivas ja sä. Sävelsin kappaleen kesällä skottisäveltäjä David Sneddonin kanssa, Saara kertoo.

Tarina kappaleessa on varsin erikoinen. Se kertoo Saaran nuoruudesta Oulussa.

– David kyseli ja ihmetteli, miten Suomessa voi edes rakastua, kun meillä on aina niin kylmä. Että missä sitä voi edes pussailla, kun nuorena ei halua viedä ihastustaan kotiinkaan, ja ulkona taas on kolmekymmentä astetta pakkasta, Saara nauraa.

– Joten teimme kappaleen pohjoissuomalaisten vaikeuksista. Missä pussailet ja rakastut, kun on niin kylmä? Muistan itsekin, miten uutenavuotena oli niin kylmä, että halusi vain olla sisätiloissa, mutta silti jäi ulos katsomaan raketit ihastuksen kanssa.

JouluMielelle-konsertissa kuullaan myös lukuisia muita suomalaisia tähtilaulajia, joista yksi on Michael Monroe, Saaran mentori The Voice of Finland -ohjelmasta.

He olisivat halunneet esittää konsertissa vastikään julkaistun ensimmäisen duettonsa Fairytale of New York, mutta aikataulusyistä se ei onnistunut.

– Harmitti, koska olisimme hirveästi halunneet esiintyä yhdessä, Saara sanoo.

Saara lauloi syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Saara lauloi syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Yhteisestä duetostaan Michaelin kanssa Saara sen sijaan on todella innoissaan. Fairytale of New York on yksi Britannian suosituimmista joululauluista.

– Olin jo pitkään toivonut, että saisin tehdä Michaelin kanssa dueton. Brittimanagerini ehdotti tätä kyseistä kappaletta jo vuosi sitten ja sanoi, että minun pitäisi levyttää tämä Michaelin kanssa, Saara kertoo.

– Tasan vuosi myöhemmin joululevyni tuottaja Pete Eklund ehdotti aivan samaa kappaletta ja duettoparia, joten ajattelin, että mikä juttu tämä on, kun kaikki ehdottavat samaa asiaa toistensa tietämättä, Saara jatkaa.

Niinpä hän puhui duetosta Michaelille, joka tosin aluksi vastusti ideaa.

– Hän sanoi, ettei me voida tehdä tätä kappaletta, koska astumme liian isoihin saappaisiin. Että se on niin suuri klassikko, ettei sitä voi tehdä uudelleen, Saara kertaa tapahtumia.

– Mutta onneksi Michael lopulta suostui, ja siitä tuli ihana. Soitan itse pianoa ja Michael saksofonia. Se on täydellinen kappale juuri meille.

Saara lähtee joulun jälkeen kahdeksi kuukaudeksi kauas lämpöön.

Saara lähtee joulun jälkeen kahdeksi kuukaudeksi kauas lämpöön.

Joulu on Saaran yksi lempijuhlista, sillä silloin ehtii myös nauttia yhteisestä ajasta oman perheen eli sisarusten, vanhempien ja isovanhempien kesken Oulussa.

– Lempiherkkuani jouluna on leipä, jonka päällä on kinkkua ja mätitahnaa, Saara paljastaa.

– Ja lahjaksi toivon aina jonkun yökkärin, sillä rakastan niitä.

Saara myöntää jo kaipaavansa joulua, sillä hänellä on ollut erittäin raskas vuosi – tai oikeastaan raskaat kolme vuotta.

– On tässä ollut kyllä kaikkea vähän liikaa. Työnteko ei ole ollut enää inhimillistä, ja tuntuu, että aivot sauhuavat, Saara huokaa.

Kuvituskuva

Saara jää kahden kuukauden lomalle heti uudenvuoden jälkeen, jolloin hänet nähdään vielä lavalla Glasgow’ssa.

– Lähdemme Merin kanssa johonkin, missä voin joogata, syödä vegeruokaa lämmössä ja puhdistaa kroppaa detox-henkisesti. Tärkeintä olisi, että saisin tyhjennettyä omaa päätäni.

Ennen joulua Saaraa työllistää vielä kolmen viikon mittainen kirkkokonserttikiertue, jossa kuullaan musiikkia hänen joululevyltään Fairytale – joulun taikaa.

– Kun seinä on alkanut tulla itsellä vastaan, niin olen onnellinen, että tämä on rauhallinen kiertue. Kirkoissa on hieno tunnelma ja akustiikka, joka tuo tilaan tietyn eteerisyyden, taianomaisuuden ja enkelimäisyyden, Saara sanoo.

– Kiertue vie minut jo ihanaan joulutunnelmaan.

JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti su 15.12. MTV3 klo 20.00.

Lue koko artikkeli uudesta Tv-lehdestä! Lehti on myynnissä 11.12.–17.12. yhdessä Ilta-Sanomien kanssa. Digiversion löydät täältä.

Kuvituskuva

Ke 11.12. Vaasan kirkko

Pe 13.12. Pyhäjärven pääkirkko

La 14.12. Muuruveden kirkko

Ma 16.12. Kallion kirkko, Helsinki

Ti 17.12. Valkealan kirkko, Kouvola

Ke 18.12. Keski-Porin kirkko

To 19.12. Tampereen tuomiokirkko

La 20.12. Joensuun kirkko

Su 21.12. Savonlinnan tuomiokirkko

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta