Taneli Topelius kommentti: The Crown -sarjan valta vaihtui – Olivia Colman istuu upeasti uudeksi kuningattareksi - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Valta vaihtui The Crown -sarjassa – totaalisen räväkkä ja äärimmäisen hillitty Olivia Colman istuu upeasti uudeksi kuningattareksi

The Crown -sarjan kuningatarta esittää odotetuissa uusissa jaksoissa Oscarillakin palkittu brittitähti Olivia Colman.

The Crown -sarjan kuningatarta esittää odotetuissa uusissa jaksoissa Oscarillakin palkittu brittitähti Olivia Colman.

Julkaistu: 17.11. 9:28

Claire Foyn poistumisen jälkeen Netflixin suosittu kuningatarsarja on isossa käännekohdassa. Uuden kolmannen kauden avaus todistaa, että The Crown on vahvempaa tekoa kuin sen kulloisetkin keulakuvat, elokuva- ja tv-kriitikko Taneli Topelius kehuu.

Kuningatarsarja The Crown on juuri nyt isossa käännekohdassa. Sunnuntaina ensi-iltansa sai draamasarjan kolmas kausi, jossa melkein kaikki sarjan näyttelijät vaihtuvat.

Muutos saa The Crownin onneksi kukoistamaan entistäkin kirkkaammin.

Kun Netflixin suosikkisarjan pitkään odotetun uuden tuotantokauden ensimmäistä jaksoa on kulunut muutama minuutti, olen jo vakuuttunut kolmesta sarjan suosiolle keskeisestä asiasta:

Ensinnäkin siitä, että meille nyt esiteltävä Olivia Colman on vähintään yhtä hurmaava ja mieleenpainuva Elisabet II kuin kahdella ensimmäisellä kaudella samassa roolissa valloittanut Claire Foy.

Toiseksi siitä, että draamasarjana The Crown on ihan itsessään paljon vahvempaa tekoa kuin sen kulloisetkin keulakuvat.

Lisäksi uuden kauden ensimmäiset jaksot osoittavat, että käsikirjoittaja Peter Morganin luomalla draamalla on todennäköisesti vahva tulevaisuus vielä senkin jälkeen, kun Colman muutaman vuoden päästä joutuu jättämään Elisabet II:n esittämisen seuraavalle näyttelijälle.

Olivia Colman hurmaa jo kolmannen kauden avausjaksossa uutena kuningattarena.

Olivia Colman hurmaa jo kolmannen kauden avausjaksossa uutena kuningattarena.

Kaikkien näyttelijöiden vaihtaminen parin kauden välein vanhempiin painoksiin – tapahtumien etenemisen ja hahmojen ikääntymisen tahdissa – on kuulunut Morganin nerokkaaseen suunnitelmaan alusta alkaen.

Nyt pääsemme ensimmäisen kerran nauttimaan Morganin kauaskantoisen suunnitelman hedelmistä.

Kun The Crown vuonna 2016 alkoi, tapahtumat käynnistyivät vuodesta 1947. Tuolloin meille esiteltiin häihinsä valmistautuva 21-vuotias nuori Elisabet, josta ei vielä ollut tullut hallitsijaa. Häntä esitti Claire Foy.

Vuonna 2016 käynnistyneen The Crown -sarjan tarinan alussa kaksikymppinen Elisabet (Claire Foy) ei ollut vielä hallitsija.

Vuonna 2016 käynnistyneen The Crown -sarjan tarinan alussa kaksikymppinen Elisabet (Claire Foy) ei ollut vielä hallitsija.

Kolmannen kauden alussa ollaan jo vuodessa 1964.

Yksi uusien jaksojen yllätyksistä on se, että Morgan ei todellakaan peittele kuningattaren kasvojen vaihtumista. Päinvastoin, hän tekee siitä avausjakson ensimmäisten minuuttien pääasian – iloisella itseironialla alleviivattuna.

Halutessaan Morgan olisi tietenkin voinut hoitaa Foyn korvaamisen Colmanilla niin, ettei siihen olisi kiinnitetty tarinassa mitään huomiota. Nips ja naps. Uusi kausi ja uusi kuningatar.

Sen sijaan Morgan ottaa tilanteesta kaiken riemun irti.

Kolmannen kauden avausjakso leikittelee kuningatar Elisabet II:n (Olivia Colman) ikääntymisellä – ja samalla näyttelijävaihdoksella.

Kolmannen kauden avausjakso leikittelee kuningatar Elisabet II:n (Olivia Colman) ikääntymisellä – ja samalla näyttelijävaihdoksella.

Heti ensimmäiseksi uudet jaksot heittävät Colmanin esittämän Elisabet II:n tilanteeseen, jossa kuningattarelle esitellään hänestä tehty tuore postimerkkisarja. Kuvissa ovat alleviivatusti vierekkäin hallitsijan kaksi versiota: nuori Foy ja tätä oikeastikin vuosikymmentä vanhempi Colman.

– Postilaitos pitää kovasti uudesta profiilikuvasta, ma’am. Se kuvastaa elegantilla tavalla Hänen majesteettinsa muutosta nuoresta naisesta...

– Vanhaksi haahkaksi? kuningatar täräyttää Colmanin suulla ennen kuin hovin esittelijä ehtii edes punastua.

Juuri tämä on Peter Morgania – ja myös Colmania – parhaimmillaan.

Broadchurch-sarjassa Olivia Colman näytteli murhaa tutkivaa etsivää. Hänen rinnallaan nähtiin David Tennant.

Broadchurch-sarjassa Olivia Colman näytteli murhaa tutkivaa etsivää. Hänen rinnallaan nähtiin David Tennant.

Colman aloitti uransa koomisista tv-rooleista: tilannekomediasarjassa Peep Show hän teki jo vuonna 2003 vaikutuksen epävakaana Sophiena, johon toimiston miehet olivat lääpällään.

Esimerkkejä Colmanin vakavammasta puolesta ovat myöhemmin tarjoilleet muun muassa etsivien synkät roolit vakoojasarjassa Yövahti sekä rikossarjassa Broadchurch.

Sittemmin vakavan ja komedian tasapaino on vaihdellut. Komediasarjassa Fleabag Colman esitti anoppia helvetistä.

Rooleissaan Colman on yltänyt sekä äärimmäiseen itsehillintään että totaaliseen räväkkyyteen. Oscar-palkinnon hän sai roolista historiallisen The Favourite -satiirin (2018) hömelönä kuningattarena, jonka hahmossa oli molempia.

Se on sitä, mitä myös The Crownin pääosassa tarvitaan.

Historiallinen hovisatiiri The Favourite toi kuningatar Annea esittäneelle Olivia Colmanille (oik.) Oscar-palkinnon. Lady Sarahia elokuvassa näyttelee Rachel Weisz.

Historiallinen hovisatiiri The Favourite toi kuningatar Annea esittäneelle Olivia Colmanille (oik.) Oscar-palkinnon. Lady Sarahia elokuvassa näyttelee Rachel Weisz.

Päällisin puolin The Crown kuvaa Elisabet II:n elämänvaiheita: miten nuoresta tytöstä kasvaa Britannian kuningatar ja koko maailman kuuluisin nainen.

Samalla se on koko ajan kertonut rinnakkaista tarinaa henkilökohtaisen elämän ja kuningattaren edustustyön välisestä ristiriidasta.

Kruunun arvovalta vaatii Elisabet II:lta omien mielihalujen tukahduttamista ja hovin perinteiden omaksumista.

Claire Foy tiivisti tämän ristiriidan kasvoihinsa. Niiden vakavuuden alla tuntui usein väreilevän jotain salattua. Erityisen väkevästi omien tunteiden ja virallisen aseman välinen ristiriita näkyi ensimmäisen kauden puolivälin jaksossa, joka kertoi vanhan kuningas Yrjö VI:n kuolemasta.

Kuningatarkin on vain ihminen, jolla pitäisi olla oikeus surra isänsä menehtymistä, mutta maan äitinä hänen on annettava vaikutelma paljon suuremmasta.

Colmanin näyttelijänlaatu istuu upeasti Foyn aloittaman työn jatkoksi.

The Crown -sarjan ensimmäisen kauden aikana Elisabet kruunattiin Iso-Britannian kuningattareksi.

The Crown -sarjan ensimmäisen kauden aikana Elisabet kruunattiin Iso-Britannian kuningattareksi.

Politiikasta ammentava henkilödraama on ollut jo pitkään käsikirjoittaja Peter Morganin tärkein leipälaji.

Hän pystyy tiivistämään äärimmäisen monimutkaisetkin historialliset ja poliittiset prosessit muutamaan ydinajatukseen, jotka on sen jälkeen mahdollista projisoida tarinan päähenkilöiden ylle.

Morganin aiemmista menestyksistä kuuluisin on Helen Mirrenille Oscarin tuonut elokuva The Queen (2006), joka kuvasi kuningatar Elisabet II:n kriisiä prinsessa Dianan äkkikuoleman jälkeen.

Peter Morganin käsikirjoittamassa elokuvassa The Queen kuningatar Elisabet II:ta näytteli Helen Mirren.

Peter Morganin käsikirjoittamassa elokuvassa The Queen kuningatar Elisabet II:ta näytteli Helen Mirren.

The Crown -sarjan uuden kauden toisessa jaksossa Morgan jatkaa myös toisesta itselleen hyvin tutusta aiheesta: Iso-Britannian ja Yhdysvaltain vuosikymmeniä jatkuneesta erityissuhteesta, jota hän on aiemmissa tv-elokuvissaan käsitellyt etenkin pääministeri Tony Blairin kautta.

The Crown tekee maailmanpolitiikkaa ymmärrettäväksi jälleen ihastuttavan konkreettisella tavalla: Morgan rinnastaa kahden maan jännitteet kuningattaren ja tämän pikkusisaren väliseen kilpa-asetelmaan.

Prinsessa Margaretia eli kuningattaren siskoa näyttelee The Crown -sarjan kolmannella kaudella Helena Bonham Carter.

Prinsessa Margaretia eli kuningattaren siskoa näyttelee The Crown -sarjan kolmannella kaudella Helena Bonham Carter.

Odotusten mukaisesti toimiva, luotettava ja vakaa Elisabet II jää kolmannen kauden kakkosjaksossa toiseksi, kun Yhdysvaltain omapäisen presidentti Lyndon B. Johnsonin ylipuhujaksi tarvitaan arvaamattomasti ja räiskyvästi toimiva sisko Margaret.

Margaretia kolmannella kaudella näyttelevästä, surumielisen räiskyvästä Helena Bonham Carterista huolimatta ohjaksissa pysyy koko ajan kuitenkin kuningatar, jonka peitellyn ärsytyksen Colmanin kasvot taitavasti sekä verhoavat että kavaltavat.

Claire Foyn kera 2016 avattu The Crown on siis myös Colmanin aikana hyvissä käsissä.

Kuningatar on vaihtunut – kauan eläköön uusi kuningatar.

The Crown, kausi 3, sunnuntaista 17.11. alkaen Netflix.