Jukka paljastaa, mitä hänen ja Eeviksen suhteelle tapahtui BB-talon ulkopuolella – ”Näemme vain pakollisissa tilaisuuksissa”

Julkaistu:

big brother
Jukka kertoo IS:lle, että arki ei ole ollut enää kovin tavallista Big Brotheriin osallistumisen jälkeen.
Big Brotherista kahdeksantena tippunut Jukka, 24, muistelee kokemustaan talossa lämmöllä. Huomion määrä talosta poistumisen jälkeen on yllättänyt miehen.

– Mitään normaalia arkea ei ole enää olemassa. Ihmisiltä on tullut todella paljon yhteydenottoja ja moni tulee moikkailemaan, Jukka kertoo.

Ennen finaalilähetysiltaa Jukka koki jotain yllättävää.

– Nyt ennen finaalilähetystä joku toi minulle kuvan, jonka oli minusta piirtänyt. Se oli hauskaa.

Talossa Jukka koki lemmekkäitä hetkiä Eeva-Leenan kanssa. Jukka ja Eeva-Leena päätyivät harrastamaan seksiä oltuaan talossa vain viisi päivää.

– Ollaan nähty Eeviksen kanssa kerran sen jälkeen, kun poistuin talosta. Olemme sopineet, että näemme vain näissä pakollisissa tilaisuuksissa ohjelman tiimoilta, Jukka toteaa.

Jukka kertoo, ettei ole vielä palannut töihin.

– Olen tässä vielä lomaillut, olenhan ehtinyt siviilissä olla vasta viikon. Ei haittaisi palata takaisin tuonne linjastolle duunarihommiin, sillä olen niistä aina tykännyt. Olen kuitenkin avoin ehdotuksille, kyllä nuo viihdealan työt kiinnostelisi.


Ennen taloon astumistaan Jukka kertoi olevansa kova Tinder-deittailija. Treffipyyntöjä on ohjelman jälkeen riittänyt.

– Kaikista sosiaalisen median väylistä on tulvinut treffipyyntöjä. En toistaiseksi ole vastannut vielä yhteenkään myöntävästi, Jukka sanoo.

Jukkaa harmittaa se, että hänen seksin harrastamisestaan tehtiin ohjelmassa niin iso asia.

– Sen asian korostaminen maalasi minusta aika isoa pelimiestä. Jopa viimeisessä koosteesta minusta piirtyi aika vahvasti sellainen kuva, Jukka harmittelee.