Wallu Valpio nappasi lähikaupasta vuosia samat ostokset koriin – sitten lääkärin vastaanotolla paljastui yllätys

Julkaistu:

olet mitä syöt
Mediapersoona ja poliitikko Wallu Valpio yrittää vähentää alkoholinkäyttöään ja ennen kaikkea opetella syömään terveellisemmin.
Wallu Valpio, 46 vuotta, saapui tiistaina MTV3-kanavan tiloihin Olet mitä syöt -ohjelman pressitilaisuuteen hyväntuulisena.

Mediapersoona puuhailee täyttä höyryä tulevaa elämäkertaansa ja odottaa myös innolla sitä, että pääsee pariksi kuukaudeksi kakkosasunnolleen Turkkiin.

– Perjantaina lentokoneen nokka nousee kohti Turkkia. Hankin hieman valoa aivoilleni tulevaa kirjaa varten. Voisin sanoa, että minulla menee nyt paremmin kuin koskaan, Valpio sanoo.

Valpio on kertonut monesti julkisuudessa varsin erikoisista elintavoistaan. Hän on kertonut juovansa joka aamu kolpakollisen siideriä kantakapakassaan, polttavansa tupakkaa ja syövänsä lämmintä ruokaa vain muutaman kerran viikossa.

Kun tuottaja soitti ja kysyi häntä mukaan Olet mitä syöt -ohjelmaan, Valpio päätti suostua.

– Sanotaan niin, että henkilökohtainen eliniänodotteeni aivoissani karisi kuvausten myötä. Asiat, joiden luulin olevan kuosissa eivät olekaan kuosissa, hän muotoilee.


Totuus jysähti vasten kasvoja vuosi sitten, kun hän kävi perusteellisessa lääkärintarkastuksessa ennen Selviytyjät-tv-ohjelman kuvauksiin suuntaamista.

– Lääkäri sanoi ennen saarelle menoa, että saarella oleminen tekee minulle hyvää, koska maksani pääsee puhdistumaan.

Ylipaino on yksi suomalaisten merkittävimmistä arkisista terveysongelmista. THL:n mukaan Suomessa on yli 2,5 miljoonaa ylipainoista aikuista.

Valpion ongelma on päinvastainen. Hän syö aivan liian vähän ja korvaa aterioita alkoholilla. Lääkäri sanoikin Valpiolle, että hänen on korkea aika vähentää alkoholinkäyttöään ja aloittaa syömään terveellisemmin. Tai ylipäätään aloittaa syömään päivittäin edes jotain.

– Syöminen ei ole koskaan maistunut minulle, Valpio myöntää.


Kun Valpio käy lähikaupassa Helsingin Töölössä, hänen suosikkiostoksensa ovat ranskalaiset perunat, HK:n Sininen, Heinzin ketsuppi ja Brazil-mehu.

– Sinistä lenkkiä voisin syödä ketsupin kanssa ilmankin lämmitystä tai ranskalaisia. Sillä on pärjätty monet kymmenet vuodet!

Omien sanojensa mukaan hän ei ole syönyt kasviksia tai salaatteja lainkaan sitten kouluvuosien.

– Omat aivoni eivät sano, että tarvitsen myös vihreää. Kyllä se kuitenkin taitaa olla niin, ettei ihminen pärjää pelkällä ketsupilla.


”Rokkitähden dieetti” on tarkoittanut käytännössä sitä, että ruokakauppaan ei ole kulunut montaakaan euroa rahaa viikossa. Koriin on tarttunut lähinnä einesruokia.

– Aiemmin olen syönyt kerran kolmessa päivässä lämpimän aterian. Maksalaatikko, lihaperunalaatikko ja HK:n makkarat eivät kaupassa paljon maksa. Sitten taas siideri baarissa voi maksaa kympin puolta litraa kohden, Valpio pohtii rahankäyttöään.

– En tule koskaan jättämään alkoholia, mutta sen käyttötarkoitus on pitänyt opetella uudestaan. Olen ollut julkisuudessa vuodesta 1995 lähtien. Olen oppinut kovan kautta, että jos tämän ammatin haluaa pitää, niin mökäöljyä ei kannata ottaa liikaa.
Olet mitä syöt MTV3-kanavalla keskiviikkoisin 4.12. klo 20 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt