Satuhäät-parin sopuisa ero muuttui repiväksi riidaksi omaisuudesta – ositusta pohtii nyt hovioikeus

Julkaistu:

Jonnan ja Esan Satuhäitä vietettiin Ylikiimingin kirkossa 2013.
Vuonna 2013 TV2:n Satuhäät-ohjelmassa vihittyjen oululaisten Jonna Tupasalon ja Esa Ukonmaanahon liiton taloudellista jälkipyykkiä pestään edelleen. Pariskunta erosi kolmen vuoden avioliiton jälkeen vuonna 2016. Yhteistä elämää heillä oli takanaan tuolloin seitsemän vuotta.

Vielä huhtikuussa 2016 pari kertoi haastattelussa saaneensa avioeron hoidettua sopuisasti. Molemmat aloittelivat uutta elämäänsä erossa, mutta yhteisymmärryksessä.
Sopuisasti alkanut eroprosessi joutui kuitenkin vaikeuksiin myöhemmin, kun pari ei saanut omaisuutta jaettua. Pesänjakaja toimitti omaisuuden osituksen huhtikuussa 2018, jonka jälkeen Jonna ilmoitti olevansa siihen tyytymätön.

Käräjäoikeuden nimeämä pesänjakaja määräsi osituksessa puolet Ukonmaanahon omistamista kiinteistöistä avio-oikeudesta vapaaksi omaisuudeksi. Tupasalon mielestä osituksen sovittelulle ei ole ollut laissa säädettyjä perusteita ja kiinteistöt olisi pitänyt lukea täysin avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi.

Jonnan mukaan hän sai osituksessa puolisoiden yhteenlasketusta nettovarallisuudesta vain 25,7 prosenttia. Hän vaati, että puolison velat pitäisi vähentää hänen avio-oikeudesta vapaasta omaisuudestaan eikä avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta.

Osituksen käsittely siirtyi Oulun käräjäoikeudelle keväällä 2019 ja oikeus antoi tuomionsa asiasta syyskuussa 2019. Käräjäoikeuden mukaan pesänjakaja on tehnyt päätöksensä oikein eikä sitä muutettu.

Jonna Tupasalo ilmoitti tyytymättömyyttä tuomioon 13. syyskuuta siltä osin kuin hänen vaatimuksensa hylättiin. 24. syyskuuta hän toimitti oikeudelle valituksen ja asiakirjat lähetettiin Rovaniemen hovioikeuteen.

Jonna ja Esa tapasivat vuonna 2007 Muoniossa porosafarilla, jossa molemmat työskentelivät talvikauden. Esa oli ollut ennen Jonnaa 25 vuotta naimisissa, ja hänellä on kolme aikuista poikaa.

Esa kosi Jonnaa tekstiviestitse sairaalasta toipuessaan sydänveritulpasta. Häitä vietettiin Ylikiimingin kirkossa. Naimisiin menon jälkeen pari asettui maaseudun rauhaan Ylikiiminkiin.

Satuhäiden aikaan Jonna oli 31-vuotias ja Esa häntä parikymmentä vuotta vanhempi. Pariskunnalla on yhteinen Luukas-poika.