The Voice of Finland kohtaa ennennäkemättömän uudistuksen: tähtivalmentajia on viisi, mutta tiimejä vain neljä

rac

Julkaistu:

The Voice of Finlandin uudella tuotantokaudella nähdään ennennäkemätön tuplatuoli.
The Voice on Finlandin yhdeksännen kauden kuvaukset starttaavat tänään Porvoon Taidetehtaalla. Kuvattava kausi on suurempi kuin koskaan – ohjelmassa kilpailee ennätysmäärä laulajia. Tämän lisäksi valmentajia on neljän sijasta viisi. Uusina vahvistuksina Anna Puun, Redraman ja Toni Wirtasen rinnalla nähdään Juha Tapio ja Sipe Santapukki.

Erityisesti Santapukin julkistaminen on herättänyt keskustelua, sillä Toni ja Sipe kuuluvat molemmat Apulanta-yhtyeeseen ja edustavat näin samaa genreä. Nyt miehet paljastavat Nelosen tiedotteessa, miksi heidät molemmat on valittu mukaan valmentajiksi.

– Meillä on täällä tämmönen yhteissohva, josta tulemme tuomitsemaan kaikenlaisia turhia unelmia tavoittelevia pikku palleroisia, jotka kinkeävät tuolle lavalle aivan kohta, Toni paljastaa.

Tällä kaudella uutuutena nähdään siis tuplatuoli, jossa yhtä tiimiä edustavat Wirtanen ja Santapukki. Näin ollen tiimejä uudella kaudella on edelleen yhteensä neljä.

– Päätökset tehdään demokraattisesti täällä meidän koalitiossa, Toni selostaa viitaten tuplatuolin keskellä olevaan yhteen punaiseen nappiin.

Sipe täydentää, että heidän tiimiään koskevat täysin samat säännöt kuin muitakin tiimejä.

– Koska meillä on yksi tuoli, olemme yhdessä yksi tiimi. Meillä on täsmälleen sama määrä upeita laulajia kuin muillakin, Sipe painottaa.

– Ainoo vaan, et meillä on vähän parempia kuin muilla, Toni tokaisee.

The Voice of Finlandin yhdeksäs kausi alkaa Nelosella tammikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt