Jukka harrasti seksiä Big Brotherissa vain viiden päivän jälkeen – paljastaa nyt lampsineensa taloon suoraan toisen naisen kainalosta

rac

Julkaistu:

Jukka avautui muille asukkaille naiskuvioistaan.
Suomen Big Brother lähti käyntiin vajaat kaksi kuukautta sitten rytinällä, kun taloon astelleet Jukka ja Eeva-Leena intoutuivat heiluttamaan peittoa oikein urakalla vain muutaman päivän talossa oleskelun jälkeen.

Eeva-Leena häädettiin talosta kolmantena, minkä jälkeen talon asukkaille ja yleisölle on paljastunut Jukasta aivan uusia puolia.
Jukka on kertonut jo ennen taloon tuloa siitä, kuinka hän on kova Tinder-deittailija. Talossa ollessaan mies onkin jakanut avoimesti kokemuksia naisseikkailuistaan.
  • Katso video yllä olevasta videoikkunasta.
Jukka paljasti sunnuntaina Helmerille, Kimmolle ja Kristianille, että hänellä oli kesken jäänyt tapailusuhde ennen taloon tuloa.

Seurue keskusteli illan häädöstä, Helmerin fiiliksistä Anuun ja siitä, kuinka Helmeri oli tapaillut jotakuta ennen taloon tuloa. Helmeri oli kuitenkin taloon tullessaan sinkku.

– Viimeisen yön nukuin vielä sen vieressä, Jukka paljastaa oman tilanteensa.

Jukka selvittää kertoneensa naiselle BB-taloon tulosta. Samassa he olivat pohtineet sitä, kannattaako suhde päättä heti, vai jatkaa siihen saakka, kunnes Jukka lähtee BB-taloon.

– Sanoin hänelle, et lähden taloon kyllä sinkkuna. Et en mä ketään lähde sinne pokaileen, tai mitään seksiä harrastamaan. Jos asiat kuitenkin johtaa siihen, niin en aio kuitenkaan estellä.

– Se daami sanoi ite, et mulla on tosi kivaa sun kanssa, et nautitaan tästä ajasta mitä meillä on jäljellä. Olin sit, että tehään näin, Jukka kertoo.

Jukka ja Eeva-Leena harrastivat BB-talossa seksiä useaan otteeseen, ensimmäisen kerran vain viiden päivän talossa olon jälkeen.


Intensiivisestä kolmeviikkoisesta huolimatta Eevis ei ajatellut hänen ja Jukan välejä romanssina. Häntä ei haittaisi, jos Jukan välit lämpenisivät jonkin toisen talon naisen kanssa.

– Pidän sitä jopa mahdollisena, että Jukalla tulisi talossa jotain muitakin naissuhteita. Se ei minua sillä sillä lailla haittaa, koska Jukka ei ole merkityksellisin ihmissuhteeni talossa. Esimerkiksi Tarinasta tuli minulle talossa todella läheinen, Eevis selvitti IS:lle pian BB-talosta poistumisensa jälkeen.

– Arvostan Jukan ominaisuuksia, mutta emme me hänen kanssaan käyneet mitään merkityksellisiä keskusteluja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt