Anun ja Helmerin suhde saa uudenlaista syvyyttä BB-talossa – tunteet roihahtavat nopeasti: ”Mulla ei oo ikinä normaalisti näin vahvoja fiiliksiä”

rac

Julkaistu:

Big Brother
Helmeri ja Anu viettävät kaksin aikaa kuohuvan äärellä salaisessa bistrossa.
Aika on otollinen tunteiden läpikäymiseksi.

Anu on häätöäänestyksessä, joten on kaiken varalta tarpeen puhua siitä, olisiko kaksikon romanssille mahdollisesti ulkomaailmassa jatkoa luvassa.

Kummallakin oli pientä sutinaa ennen BB-taloon saapumistaan, mutta sekä Anu että Helmeri tulivat BB-taloon sinkkuina.

Helmeri tuo esiin, että haluaisi tavata Anua myös jatkossa:

– Haluis kattoo, oisko hommalla mahdollisuuksia toimia millään tapaa. Mielellään näkis, pelais Supermariota, Helmeri pukee ajatuksensa sanoiksi poikamaisen ujolle tyylilleen uskollisena.

Mies miettii, että toisen lähdettyä jäljellä oleva aika BB-talossa voi olla hajottavampaa taloon jäävälle osapuolelle.

– Se kelaa täällä edelleen niitä samoja fiiliksiä neljän seinän sisällä, Helmeri koostaa.

Jos Anu putoaisi talosta tulevana sunnuntaina, Helmeri omien sanojensa mukaan jäisi kolmeksi viikoksi miettimään – mikäli itse saisi jäädä niin pitkäksi aikaa taloon – ottavansa Anuun yhteyttä ulkomaailmaan päästyään.

Sillä välin nainen olisi kuitenkin jo ehtinyt jatkaa elämäänsä perheensä ja ystäviensä parissa, joten tilanne olisi kummallekin hyvin erilainen.

Helmeri miettii, olisiko Anu jo unohtanut talossa koetut hetket.

– Sanoin eilen sikarikerhossa, että on tosi jännä: mulla ei oo ikinä normaalisti näin vahvoja fiiliksiä näin nopeella ajalla. Tuntuu ihan absurdilta, miten on pystynyt kiintymään toiseen, Hän tekee herkän tunnustuksen.

Helmeri uskoo senkin vaikuttavan tunnemaailmaansa, että talossa hänellä ja Anulla on täysin samanlainen arki ja esimerkiksi samat stressinaiheet.

– Me stressataan dominopalikoista, Helmeri sanoo.

– Ja me stressataan niistäkin yhdessä, Anu täydentää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt