Kommentti: Joker ja muut sovitukset sarjakuvista ovat kipeän nykyajan peili – HBO:n uusi Watchmen-sarja ryöpyttää rasismia

Julkaistu:

Kommentti
Lost-sarjan tekijän kehittelemä Watchmen-sarja kertoo supersankareista – mutta myös rasismista, moraalista ja Donald Trumpin ajan Amerikasta, ruotii elokuva- ja tv-kriitikko Taneli Topelius.
Elokuvaa on usein kutsuttu todellisuuden peiliksi.

Ehkä sanontaa pitäisi tarkentaa, ainakin Hollywoodista puhuttaessa. Yhdysvaltojen isot studiot tuottavat enää niin vähän ympäröivään todellisuuteen tarttuvia elokuvia, että yhteiskunnallisen kommentoijan osa on hieman yllättäenkin jäänyt sarjakuvasankareista tehdyille sovituksille.

Tänä syksynä tuskin nähdään kantaaottavampaa – tai tulenkatkuisempaa – elokuvaa kuin lokakuun alussa valkokankaille saapunut Joker, joka avaa Batmanin anarkistisen arkkivihollisen taustatarinaa.

Joaquin Phoenixin hurjalla manialla näyttelemän stand up -koomikon vahvan sairaskertomuksen kautta Joker-elokuva laajenee syystäkin pelottavaksi havainnekuvaksi kahtia jakautuneesta maailmasta, jossa päähän potkittujen ainoana voimaantumiskeinona tuntuu olevan väkivaltaan tarttuminen.

Ruodintaa toden ja fiktion suhteesta jatkaa omalla rajulla tavallaan maanantaina 21.10. netti-tv-palvelu HBO Nordicilla alkava, vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuva Watchmen-sarja.

Se tuo Alan Mooren ja Dave Gibbonsin kulttimaineen saaneen Vartijat-sarjakuvan ja siitä 2009 tehdyn elokuvasovituksen nykyaikaan.
Tv-sarjan vaihtoehtotodellisuuden ongelmat muistuttavat huomattavan paljon oman todellisuutemme kipupisteitä: tarina käynnistyy Oklahomasta, jossa valkoista ylivaltaa ajava rasistinen järjestö käynnistää sotaa poliisivoimia ja Don Johnsonin näyttelemää poliisipäällikköä vastaan.

Vanhana Miami Vice -sarjan (1984–1989) tähtenä Johnson tuo hahmoon mukanaan roppakaupalla kokemusta ja jopa ymmärtävää lämpöä, josta sarjan tarina saa nopeasti dramaattista potkua.

Ensimmäisen jakson alku kommentoi suoraan yhtä tosielämän tilannetta, poliisien pidätystilanteisiin usein kytkeytyvää väkivallan uhkaa, josta etenkin Yhdysvaltaen etniset vähemmistöt ovat joutuneet kärsimään.

Sarjassa tilanne on käännetty asian käsittämättömyyden alleviivaamiseksi nurinpäin: uhkaavasti käyttäytyvä musta poliisi pysäyttää maantiellä pelokkaan valkoisen miehen ajaman auton. Näin päin kuvattuna tilanne vaikuttaa absurdilta, vaikka käänteinen roolijako on Yhdysvaltojen suurkaupungeissa tuttua arkipäivää.


Nykypäivää peilataan Yhdysvaltain vaikeaan, rasistiseen historiaan, josta ensimmäiseksi esimerkiksi on valittu vuoden 1921 tapahtumat Tulsassa. Tuolloin Ku Klux Klan -järjestön jäsenet tappoivat, haavoittivat ja pidättivät rasistisen aatteensa nimissä satoja alueen mustia asukkaita.

Toivonkipinänä Watchmen-sarjan kertomassa, vähitellen avautuvassa tarinassa on Regina Kingin näyttelemä naamioitunut musta poliisi Angela Abar. Tässä maailmassa kaikki poliisit työskentelevät enemmän tai vähemmän naamioituneina peittääkseen henkilöllisyytensä ja turvatakseen läheisiään – aivan kuten sarjakuvien supersankaritkin.

Urotekoja voi tehdä myös ilman supervoimia. Watchmen-sarja ei silti tyydy pelkkiin sankaritekoihin, vaan luotaa niiden taustoja. Keskeiseksi nousee tekojen moraali ja voimankäytön oikeutus. Kenellä on oikeus päättää, mitkä voimakeinot ovat milloinkin sallittuja?


Alkuperäisessä Mooren ja Gibbonsin sarjakuvassa samaa moraalikysymystä peilattiin presidentti Ronald Reaganiin tiivistyneen kylmän sodan suurvaltapolitiikan ja Rambon kaltaisten muskelisankareiden ajan läpi.

Uuden Watchmenin takana on Damon Lindelof, puheenaiheiksi nousseiden mysteerisarjojen Lost (2004–2010) ja The Leftovers (2014–2017) kuulu tekijä.

Vaikka tv-sarjan maailmassa Yhdysvaltain presidentiksi on noussut näyttelijä Robert Redford, varsinaisesti se kommentoi kitkerästi presidentti Donald Trumpin ajan Amerikkaa, jossa oikeuskäsityksiä sekä voimankäyttöä luodataan konservatiivioikeiston populistisen äärisiiven vinoutuneen arvomaailman kautta.

Niinpä kysymystä oikeudenmukaisuudesta ei Watchmen-sarjan maailmassakaan oteta annettuna. Kunkin päähenkilön on käytävä sen kanssa oma yksilöllinen paininsa.


Vähäosaisten ahdinko ja rasististen järjestöjen nousu ovat historiassa olleet kohtalokkaassa yhteydessä toisiinsa. Joker-elokuvan ja Watchmen-sarjan tarinat kertovat isommista asioista kuin vain naamiosankareista ja heidän vastustajistaan.

Sarjakuvasovituksista on tullut nykyajan todellinen peili.

Watchmen, maanantaista 21.10. alkaen netti-tv-palvelu HBO Nordic. Joker-elokuvaa esitetään elokuvateattereissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt