Uudet jaksot alkavat! Suosikkisarjan luoja paljastaa: ”Solsidanin kuviot tulevat omasta elämästäni”

Julkaistu:

Tv-lehti
Solsidanin huumori pohjautuu sen luojan ja Alexia näyttelevän Felix Herngrenin omaan elämään. Hänen läheisensä osaavat jo aavistaa, että arjen hassut sattumukset kirjoitetaan osaksi tv-sarjaa.
Solsidan – Onnea onkimassa, maanantaisin 21.10. alkaen Teema & Fem klo 22.00 & Yle Areena klo 6.00 alkaen & C More sunnuntaista 20.10. alkaen

Ruotsalainen komediasarja Solsidan – Onnea onkimassa jatkuu uusin kuudennen kauden jaksoin maanantaina Ylellä. Uusia jaksoja voi seurata jo sunnuntaina suoratoistopalvelu C Moren puolella.

Pohjolan suosituimman komediasarjan uutta kautta on odotettu. Ruotsissa sarjaa on seurannut parhaimmillaan pari miljoonaa katsojaa, ja sillä on laajasti katsojia myös Suomessa.

Haastatteluun saapuva lippalakkipäinen ja muhkean parran taakse piiloutunut Felix Herngren ei tosin vaikuta suurelta staralta. Mies on Solsidanin luoja, ja hän käsikirjoittaa ja ohjaa sitä edelleen yhdessä suuremman työryhmän kanssa. Herngren myös näyttelee Alexia.


Ylemmän keskiluokan ihmissuhteiden, perhearjen ja elintasokilvoittelun tragikomiikkaan perustuvaa Solsidania tehtiin viisi kautta 2010–2015, ja niiden jälkeen elokuva 2017. Nyt luvassa on sarjan kolme uutta kautta. Kuudes kausi jatkaa siitä, mihin elokuvassa jäätiin.

Huom! Juttu sisältää juonipaljastuksia niille, jotka eivät ole nähneet Solsidan-elokuvaa

Alex ja Anna ovat palanneet yhteen lyhyeksi jääneen eron jälkeen, mutta elämä ei ole pelkkää pumpulia. Alexin on vaikea unohtaa, että Annalla oli suhde toisen miehen kanssa.

– Alexin pää on täynnä haamuja, joita hän yrittää karkottaa. Hän ajattelee, että hän ei ole yhtä komea tai jännittävä kuin mies, jonka kanssa Anna seurusteli, Herngren kertoo.


Inspiraatio moniin Herngrenin luomiin komediasarjoihin ja hahmoihin tulee miehen omista kokemuksista. Hän on toista kertaa naimisissa, ja hänellä on yhteensä kuusi lasta, joista kolme on yhdessä entisen vaimon kanssa.

– Solsidanin ja Bonusperheen kuviot tulevat omasta elämästäni. Myös minulla on ex-puoliso ja lapsia eri naisten kanssa, joten arjessani on paljon tahatonta huumoria.

Herngrenin läheiset tietävät, että hassut sattumukset saattavat päätyä tv-ruutuihin.

– Alexin ja Bonusperheen Martinin hahmot edustavat minun eri puoliani. Jos minulle tapahtuu yksityiselämässäni jotakin, se on todella helppoa siirtää tapahtumaan näille hahmoille.

Herngren ei osaa kertoa, mitä tapahtuu suosikkisarjalle kolmen uuden kauden jälkeen.

– Uskon, että niin kauan kuin näyttelijät haluavat olla mukana, kaikki on mahdollista. Mutta voi olla, että itse väsyn sarjaan näiden kausien jälkeen. Lopulta on kyse siitä, ovatko katsojat vielä kiinnostuneita.


Herngren kohtaa paljon faneja, jotka kertovat heille tapahtuneita asioita, jotka ovat aivan kuin suoraan Solsidanista.

– Pari kertaa viikossa joku pysäyttää minut kadulla ja sanoo, että tämä juttu sinun pitää kirjoittaa sarjaan, Hergren kertoo.

– Minusta on vain mahtavaa, että ihmiset samaistuvat sarjaan niin, että he kokevat jonkin siinä tapahtuneen voivan käydä myös heille.

Ihmiset eivät juuri esitä hänelle kritiikkiä. Mediassa tosin joskus törmää arvosteluun.

– Tosin yritän välttää lukemasta mitään, mitä sarjasta kirjoitetaan.

Sen jälkeen, kun ensimmäisestä Solsidan-kaudesta tuli valtaisa menestys, Herngren kertoo kokeneensa paineita onnistua jokaisessa uudessa projektissaan. Ja niitä on riittänyt.


Herngren on ollut tekemässä sellaisia menestyskomedioita kuin tv-sarjat Bonusperhe, Rouvat ryöstäjinä, Tervetuloa Ruotsiin! ja Torpedot sekä elokuva Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi.

– Joskus paine menestyä ja tehdä onnistunut uusi sarja tai uusi kausi voi tuntua musertavalta. Mutta samalla meillä on niin hieno porukka käsikirjoittajia ja ohjaajia tekemässä Solsidania, että en ole ollenkaan huolissani sarjan tulevaisuudesta, Herngren pohtii.

– Paljon vaikeampaa on tehdä kokonaan uutta sarjaa, koska silloin on suurempi riski epäonnistua.


Pohjolan rasittavin pariskunta. Sellainen on Solsidanin Ove ja Anette (Henrik Dorsin, Malin Cederbladh).

Ovea ja Anettea joko rakastetaan tai vihataan – tai sitten rakastetaan vihata. He ovat pihejä ja tunkeilijoita, eikä heillä tunnu olevaan mitään käsitystä pienistä kohteliaista vihjeistä, ettei heidän seuraansa kaivata.

Kun Anetten näyttelijältä Malin Cederbladhilta kysyy, onko hän yhtään samanlainen kuin hahmonsa, vastaus tulee huudahduksena:

– No en!

Vaikka Anetten hahmo on rasittava, näyttelijä saa kiittävää palautetta katsojilta.

– Monet kertovat, että he rakastavat Anettea. En tiedä, mitä ominaisuuksia he hänessä rakastavat, mutta on se silti mukava kuulla.


Cederbladh nauttii hahmon näyttelemisestä.

– On hienoa tulkita hahmoa, joka on niin tietämätön kaikesta ja rasittava. Anettehan on omasta mielestään hauska ja oikeamielinen, ja Ove on hänen mielestään ihana mies. Ove ja Anette ovat tavallaan hyvin naiiveja. Anette esimerkiksi pitää Annaa hyvänä ystävänään, vaikka tunne ei ole molemminpuolinen.

Uuden kauden alussa Ove ja Anette ovat saaneet kauan kaivatun vauvan, joka on Fredden velipuoli! Pariskunta sai nimittäin Fredden boheemin isän suostuteltua spermanluovuttajaksi.

Cederbladh kertoo, että Ove ja Anette ovat perheenlisäyksestä hyvin onnellisia – ja myös siitä, että he ovat saaneet verisiteen Freddeen.

– Uskon vilpittömästi, että Anette ja Ove ovat hyviä vanhempia. He ovat tietysti sitä mieltä, että ovat hyviä kaikessa! Cederbladh nauraa.

Cederbladh ei osaa vastata siihen, kuinka kauan Solsidan voisi jatkua.

– Olisihan se hauskaa nähdä, millaisia nämä hahmot ovat vanhoina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt