Jannen kostonhimo kasvaa kasvamistaan Selviytyjien karkotussaarella – mies punoo melkoisia juonia: ”Haluan päästä pistämään piikkiä takaisin”

rac

Julkaistu:

Selviytyjät Suomi
Janne on virunut yksin karkotussaarella jo useita päiviä ja hän uskoo vakaasti pääsevänsä takaisin Selviytyjät Suomi -kamppailuun.
Sunnuntaina tv-ruuduista nähtävässä Selviytyjät Suomi -jaksossa vietetään jo kuudettatoista päivää Filippiinien viidakossa.

Viime viikolla kisasta putosi Markus, joka repesi nauruun nähtyään itsensä peilistä viikkojen tauon jälkeen.
Tällä hetkellä kisassa on jäljellä enää kymmenen kilpailijaa. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole tietoinen siitä, että todellisuudessa heitä onkin yksitoista, sillä kisasta aiemmin pudotettu Janne ei lähtenytkään kotimatkalle vaan hän majailee karkotussaarella ja odottaa kuumeisesti pääsyään takaisin peliin.

– Mä toivon, että mä palaan peliin. Kyllä mä haluan nähdä niiden ilmeet, ja kyllä mulla on kostonhimo ja näyttämisen halu. Ne tekee musta jo pelkästään vahvan pelaajan sitten kun tonne takaisin pääsee, hän kertoo elettyään karkotussaarella yksin jo kolme päivää.


Janne epäilee, että jos kisaan palaaminen onnistuu, niin hän joutuu saman tien maalitauluksi, josta halutaan päästä eroon. Toisaalta mies uskoo, että muut myös toivottavat hänet tervetulleeksi keskuuteensa. Janne teki aikaisemmin liittoumia muiden kilpailijoiden kanssa.

– Mä uskon, että mä pääsen mukaan siihen porukkaan, hän haaveilee toiveikkaana.

Janne itse ei vielä tiedä, millaisella taktiikalla tulee Selviytyjissä etenemään, jos onnistuu pääsemään takaisin heimoon. Voitontahto hänellä on kuitenkin kova.

– Mä haluan päästä pistämään piikkiä takaisin päin, mies juonii.
Selviytyjät Suomi sunnuntaisin Nelosella ja Ruudussa kello 19.30.