Jennifer Aniston ja Reese Witherspoon kahmivat päätähuimaavat tulot uudesta aamu-tv-sarjasta: yli 2 miljoonaa jokaisesta jaksosta – plus bonukset

Julkaistu:

Uutuussarjan kustannuksissa ei ole pihistely.
Marraskuun alussa Yhdysvalloissa starttaa uusi draamasarja The Morning Show, jota tähdittävät Jennifer Aniston ja Reese Witherspoon.

Aamu-tv:n tekemisestä kertovaa sarjaa tuotetaan Apple TV+:lle eikä sen budjetissa ole todellakaan kiristelty rahapussien nyörejä. Kahden tuotantokauden budjetti on yhteensä 300 miljoonaa dollaria ja jokaiseen jaksoon on sijoitettu noin 15 miljoonaa dollaria.

Melko suuri siivu kokonaisbudjetista uppoaa näyttelijöiden palkkoihin. The Hollywood Reporter -sivuston mukaan sekä Anistonille että Witherspoonille maksetaan hulppea kahden miljoonan dollarin palkkio jokaisesta jaksosta. Kaksi miljoonaa dollaria on reilut 1,8 miljoonaa euroa.

Sivuston lähteiden mukaan naisten palkkiot eivät suinkaan jää pelkästään tähän vaan kahden miljoonan lisäksi heille maksetaan myös tuotantopalkkioita ja muita bonuksia.


Brian Stelterin kirjaan perustuva The Morning Show oli joutua kohun keskelle jo ennen kuin sen kuvaukset pääsivät alkamaan.

Sarjassa Aniston esittää aamu-tv:n juontajaa, jonka aisapari saa potkut häirintäkohun seurauksena. Uudeksi juontopariksi hän saa Witherspoonin roolihahmon.

Sarja meinattiin laittaa jäihin jo alkumetreillä MeToo-liikeen myötä, mutta tuotannon johdossa tehtiin muutoksia ja sarja näkee päivänvalonsa marraskuun alussa.


50-vuotias Jennifer Aniston sai tiistaina aikaan melkoisen somekuhinan, kun hän liittyi – ilmeisesti pitkän odotuksen jälkeen – Instagramiin.

Hän julkaisi kuvan, jossa hän poseeraa yhdessä Frendit-kollegoidensa kanssa ja kuva on kerännyt jo yli 12 miljoonaa tykkäystä. Daily Mailin mukaan Anistonin ilmestyminen Instagramiin jopa kaatoi koko sovelluksen hetkellisesti valtavalla seurantapyyntömäärällään.

Torstaiaamuun mennessä naisen Instagram-tilillä oli jo yli 11,3 miljoonaa seuraajaa.