Mari, 21, vaihtoi miestä lennosta ja ajautui heti pettämään Eero-puolisoaan – kun pari pääsi Temptation Islandille, homma lähti aivan lapasesta

rac

Julkaistu:

temptation island suomi
Mari seurusteli alun perin Eeron kaverin kanssa, mutta vaihtoi lopulta miestä lennosta. Nyt pari lähtee testaamaan suhdettaan Temptation Islandille.
Lähihoitaja Mari, 21, ja yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Eero, 21, eli ”Väpä” ovat seurustelleet puolitoista vuotta. Eero kiinnostui Marista jo ensikohtaamisella, mutta Mari seurusteli vielä tuolloin Eeron kaverin kanssa.

Eero joutui odottamaan pari vuotta, mutta eräänä iltana pari päätyi pussailemaan keskenään. Mari päätyi vaihtamaan poikaystävää lennosta. Suhteen ajoitus oli kuitenkin haastava, kun Eeroa kutsui armeijan harmaat heti parisuhteen alkuvaiheessa. Ensimmäinen vuosi kului osittain erossa.
  • Voit katsoa parin haastattelun ohjelman pressitilaisuudessa yllä olevalta videolta.
Väpän armeija-aikana itsensä yksinäiseksi tunteneella Marilla kävikin pieni hairahdus, joka johti pieneen koston kierteeseen, mutta nyt pari vakuuttaa sen olevan historiaa.

– Menihän siinä hetki, että pystyi luottamaan ja välillä Väpä vieläkin piikittelee aiheesta, mutta se on ollutta ja mennyttä. Ei vaivaa meidän suhdetta enää, Mari vakuuttelee esittelyvideolla.

Eeron armeijan jälkeen yhteiselo pääsi viimein vauhtiin, kun he pääsivät muuttamaan saman katon alle.



Miten kuvailisitte toisianne tässä vaiheessa kolmella sanalla?

– Öö... Tämä on vaikea. En mä osaa. Hauska, tyhmä, ja sellainen, no ei yllytyshullu, mutta kun tilanteet vievät mukanaan. Vaikka spontaani. Onko se sitten positiivisessa vai negatiivisessa mielessä, Mari kiemurtelee.

– Mitähän nyt... Hullu, kaunis.. No, niin, kolme sanaa on kyllä aivan liian paljon. Nyt lyö ihan tyhjää, Eero pohtii.

Parin rajat ovat häilyvät, mutta he uskoivat ennen matkalle lähtöä, että lähes kaikesta selviää puhumalla.

Menikö reissu niin kuin suunnittelitte?

– Ei mun mielestä... Mari pudistelee päätään.

– Eihän tuo ihan mallisuoritus ollut... Eero komppaa.

Kumpikin myöntää yllättyneensä täysin, kuinka nopeasti saaren tapahtumat lähtivät lapasesta.

– Olihan tuo aika yllättävää, että kuinka nopeasti tuo homma niin sanotusti räjähti tuolla, Eero tunnustaa.

– Ei sitä olisi osannut yhtään odottaa, Mari tuumasi.
  • Voit katsoa parin esittelyvideon alla.

Temptation Island Suomen 6. kausi alkaa keskiviikkona 9.10. klo 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt